Blogi

Siskoyhteys oli viimeisen Lilith -kurssin teemana. Olen avustamassa ja osallistumassa kyseiselle kurssille, jonka järjestää kollegaystävä Miia Rautio. Ymmärsin jo mennessä, että minussa yhä elää siskohaava. Ensimmäisenä tuon yhteyden on rikkonut äiti, joten samalla tulee hoivattua äitihaavaa. Ja jokaikistä haavaa, joka on syntynyt tunneyhteydellisessä ihmissuhteessa.

Mun naisiin kohdistuva haava on sellainen, joka sanoo että naisiin ei voi luottaa. Etten voi luottaa siihen, että joku nainen olisi puolellani, ottaisi minut mukaan leikkeihin, pyytäisi anteeksi, haluaisin keskustella mun kanssa auki tapahtuneen konfliktin tai kutsuisi mua juhliinsa. Selän takana puhumista, mutta ei suoraan keskustelua, valehtelua, kieroilua, manipulointia ja pelaamista. Haava toistuu ja toistuu. Lapsuudesta tähän päivään asti. Yritän nähdä mikä on oma osuuteni tapahtumiin lapsena, kehittyvänä nuorena ja nyt vastuun itsestä ottavana aikuisena.

Kaikkea tätä samaa olen tehnyt myös itse, joten en uhriudu kokemuksestani. Mutta se syvä kipu siitä, että luottamukseni on petetty eikä minulle olla rehellisiä, elää minussa. Ja se kipu estää mua luomasta niitä ravitsevia suhteita, koska pelkään jo valmiiksi torjuntaa ja pettymyksiä. Vaikka tekisin sisäisen työn ja olisin se turvallinen aikuinen ja sisko toiselle, en voi tehdä työtä toisen puolesta. Siksi naisten piirit ja kurssit on olemassa, jotta meillä on mahdollista parantaa siskohaavaamme. Onneksi olen päästänyt naisia lähelleni ja olemme vastavuoroisesti voineet osoittaa toisillemme syvempää luottamuksellista yhteyttä, jossa vaikeat hetket joidenkin naisten kanssa eivät enää luo koko todellisuutta minulle yhteydestä naisiin.

Viimeisen vuodenkin aikana on ollut korjaavia kokemuksia, joissa sain todeta että haavalla on ihan oma kielensä, jolla se oli saanut minut uskomaan jälleen menettäneeni ystävän. Aitoja ja rehellisiä kohtaamisia voi kokea vain olemalla itse sitä mitä kaipaa ja huomata ne, jotka tulevat kohti pakenemisen sijaan. Ne ovat ystäviä ne.

Lainatakseni Miian sanoja: siskoyhteys on feminiinin yhteys toiseen feminiiniin, ei siis sidonnainen mihinkään sukupuoleen, sillä tämä energia on kaikissa. Tunneyhteyden jakamista.

Mulle siskous on luottamusta vaikka pelkää. Se on kissan pöydälle nostamista ja suun avaamista vaikka pelottaa. Se on myötätuntoista kohtaamista ja uskallusta näyttää oma haavoittuvaisuutensa, omat tunteensa. Siskous kannustaa, ei arvostele tai pienennä toista.

Kiitos siskot, naiset, miehet ja muut, jotka olette olleet avoimia tunneyhteydelle.

Kiitos läsnäolosta sydämestä käsin.

Kiitos kannattelusta, kun olen tarvinnut sitä.

Kiitos, kun heijastatte näkyväksi myös minut.

Saman viikon aikana voin rakastaa jumalaista ja mehukasta kehoani, mutta voin myös vihata ja halveksia sitä. Kehorakkaus on mulle ollut harvinaisempaa, mutta se on lisääntynyt merkittävästi tantran ja kehohoitojen myötä.

Muistan kun ensimmäisissä tantratyöpajoissa piti seistä muiden edessä alasti ja kertoa suhteesta omaan kehoon. Kuinka tuolloin en pitänyt jaloistani, inhosin rintojani ja ahdisti näkyä muille, mutta harjoitus jatkui rakkaudellisen huomion vastaanottamisella omalta ryhmältä. Muut naiset kehuivat ja rakastivat kosketuksella niitä kehon osia, joista itse olin kokenut häpeää. Tuosta päivästä alkaen tunnistin jalat osaksi itseä ja aloin rakastaa niitä. Oli vähän hassuakin tajuta, etten ollut kokenut yhteyttä jalkoihini, koska olin vihannut niitä. Samalla vakuutuin siitä että tantriset työpajat ovat se mitä haluan tässä elämässä lähteä kokemaan lisää. Hupsista, 8 vuotta myöhemmin olen jo tarjonnut niitä työpajoja muillekin matkana yhteyteen itseen ja muihin kanssaharjoittelijoihin.

Mulla oli vaihe, jossa häpesin kehoani. Se vaihe alkoi ala-asteella ja jatkui pitkälle. Tähän päivään asti. Pukeuduin peittäviin vaatteisiin, kun kehoni muutokset naiseksi alkoivat. Häpesin pyöristyvää vartaloani. Jossain kohtaa aikuisuudessa peitin häpeäni yliampuvalla seksikkyyden korostamisella. Koin kehoni vääränlaiseksi ja aloin laiduttaakin 12-vuotiaana. Syömishäiriöoirehdinta oli alkanut jonkin aikaa ennen tätä. Kaikki kokemani henkinen väkivalta ja kiusaaminen kotona oli saanut minut uskomaan, että minussa oli perustavan laatuisesti jotain vialla. Pahimpina aikoina rankaisin omaa kehoani myös viiltelemällä ja annoin itseäni käytettävän muiden seksuaalisuuden tyydyttämiseksi. En välittänyt siitä miten mun kehoa kohdeltiin. Kärsin siis dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä eli olin niin vakuuttunut vääränlaisuudestani, että harkitsin pitkään jopa leikkauttavani rintani ja sisemmät häpyhuuleni.

Eikä minussa koskaan ollut mitään vikaa. Edelleen on aikoja, kun huomaan inhon kasvavan sisälläni itseäni sättiväksi puheeksi. Olen muuttanut puhettani ja alkanut antaa itselleni rakastavaa kosketusta. Vaikka rintani eivät ole mediassa näkemieni kaltaiset, ovat ne silti minun kauniit, ihanat, nautintoa antavat rinnat. Olen todella tarkka siitä, millaisella intentiolla ja kosketuksella minua nykyisin lähestytään. Otan vastaan vain rakastavaa ja kunnioittavaa kosketusta, jossa pääasiana on molempien yhteinen nautinto eikä vain toisen. Koska olen tutkinut erilaisia nautinnon muotoja, joskus nautin myös kovemmista ja hieman kipeää tekevistä otteista, nekin tehdään minulle rakkaudesta ja kunnioituksesta käsin minun ehdoillani. Kun jumalainen kehoni rakastelee ja yhtyy toiseen tavalla, jossa yhteinen nautinto kuljettaa meitä hurmoksen aalloilla kehojen sulautuessa yhteen, arvosteleva mieleni hiljenee viikoiksi.

Inspiroidun seksuaalisuuden ja häpeän hoitamisen äärellä, koska olen käyttänyt niin paljon aikaa elämästäni niiden kanssa kamppailuun, minkä vuoksi kokemusasiantuntijuutta löytyy tähän ikään nähden jo valtavasti. Kun asiakas kertoo ennen hoitoa minulle kehohäpeästään, muistutan häntä siitä etten ole millään lailla tuomitsemassa häntä tai hänen kehoaan. Pyydän häntä keskittymään käsieni hyväksyvään ja hoitavaan kosketukseen. Annan kaiken rakastavan huomioni varsinkin niille kehon kohdille, josta asiakas on kertonut kokeneensa häpeää.

Keho kantaa mukanaan kaikkia niitä rumia sanoja, joita itse mielessäsi sille sanot. Keho kantaa häpeää ja syyllisyyttä, vihaa ja kaunaa. Ne voivat olla syvään juurtuneita, jopa traumaattisia kokemuksia, joihin olemme sitoneet uskomuksia itsestä. Suhdetta kehoon ja omiin uskomuksiin voi muuttaa. Puhumalla itselle kauniimmin ja hyväksyvämmin.

Olisiko aika antaa itselle kehorauha?

Olisiko aika antaa keholle rakkautta rankaisemisen sijaan?

Kysy itseltäsi: Miten voin antaa keholleni rakkautta?

Valmistuttuani de-armouring hoitajaksi olen jatkanut opiskelujani naisen genitaalialueen parissa. Meillä on ollut itseorganisoitunut ryhmä naisia opiskelemassa vulvallisuutta kehon ja nautinnon äärellä. Olemme ohjanneet toisillemme oppimiamme harjoituksia mm. Kim Anamilta, Layla Martinilta ja Carly Raelta. Kokeillessamme erilaisia tapoja lähestyä omaa kehoamme olemme löytäneet itselle sopivimmat. Omista kokemuksista jakaminen toisille vulvallisille on auttanut merkittävästi myös oman häpeän ja seksuaalisten haasteiden kohtaamista lempeydellä. Olemme kertoneet menneistä kokemuksista miesten kanssa ja kehitysmatkastamme kuinka voida paremmin kokonaisvaltaisesti oman seksuaalisuutemme kanssa.

Viimeisimmässä online-tapaamisessa kertasimme vulvan anatomiaa ja jatkoimme siitä käytännön harjoitteluun. Koen, että juuri tämän herkän ja pyhän alueen hoitajana on merkittävää olla omalle vulvalleen läsnä ja osata koskea sitä kunnioittavasti ja hoitavasti, jos aion tehdä tätä työtä muiden naisten pyhyyden äärellä. Koin jälleen itselle tehtävän hoidon inspiroivana omaan työhöni, sillä saan koko ajan lisää tietoa oman kosketukseni kautta omalta keholtani.

Vulvan ympäröimä faskia eli sidekudos on useilla hyvin arka ja kireä. Hoitaessa tätä aluetta, vapautuu myös vulvan kudos pehmeyteen, jonka myötä mahdollistuu myös virtaavampi nautinto oman kehon äärellä. Kokonaisuudessaan ulkoisia alueita hoidettaessa valmistamme vaginaa olemaan vastaanottavaisempi kosketukselle syvemmässä rentoutumisen tilassa. Näinhän se toimii myös seksissä. Mitä mehukkaampi ja valmiimpi olemme ottamaan vastaan sisäistä kosketusta, sitä pitkäkestoisempaa ja syvempää nautinto on koko keholle.

Vulva ja vagina voi hyvin, kun kudos on pehmeä, pullea, joustava ja kostea. Jos emme ole kohdistaneet näille alueille rakastavaa, säännöllistä ja nautinnollista huomiota, ne kuivuvat ja kiristyvät. On mahdollista hoitaa myös erilaisia kipuoireita vastaanottavaisemmiksi. Esimerkiksi vulvodyniakipu on hoidettavissa niin ettei tarvitse enää kokea jännitystä kivusta.

Olen itse monesti pakottanut itseäni seksiin liian nopeasti, mistä on jäänyt kudosvauriota ja varsinkin sisäisiä tunnetukoksia. Näitä hoitamalla olen rentoutunut, saanut lisättyä nautintoa ja oppinut kuuntelemaan vulvani todellista halua ja sen rajoja. Ymmärrän myös millainen kosketus ei ole enää tervetullutta edes itseltäni, tätä aluetta kuuluu kunnioittaa hitaalla ja läsnäolevalla kosketuksella.

Näillä harjoituksilla on ollut iso vaikutus muuhunkin hyvinvointiin. Olen itsevarmempi ja oman arvoni tunteva. Tunnistan mitä elämässä haluan enemmän ja mistä on tarpeen luopua, jotta voin hyvin. Ilo ja myötätunto ovat perustilojani kohdatessani muita eikä huolet kiinnity ajatteluuni enää yhtä tiukasti.
Opinnot jatkuvat toivottavasti lopun elämääni! Jatkan yksilöllisten hoitojen tarjoamista kaikille sukupuolille. Lisään palveluihini online ohjauksen, jossa vulvallinen asiakas voi opetella itse hoitamaan itseä.

Neotantra painottuu seksuaalisuuden tutkimiseen, mutta se on niin paljon muutakin, mikä itseä tänäpäivänä enemmän kiinnostaa niin henkilökohtaisesti kuin ohjaajanakin. Olennaisena minulle on ollut tutkia, mitä ehdollistumia ja kaavoja olen oppinut omassa seksuaalikäyttäytymisessäni. Tantran avulla olen voinut purkaa rooleja ja kaavoja tullakseni enemmän herkkyyden ja hitauden äärelle.

• Olen voinut löytää syvempiä haluja ja tarpeita, jotka eivät täyttyneet rooleja suorittaessani.
• Olen oppinut ilmaisemaan herkän raa’an ja rehellisen haluni autenttisella tavalla.
• Olen saanut leikkiä erilaisilla energioilla itsessäni ja tutkia millä tavalla haluan aidosti muita lähestyä.

Yllättävintä on ollut, etten oikeestaan haluakaan olla niin avoin kaikille. Se kenelle todella avaan itseni, on merkityksellinen ja rakkaudellinen yhteys, jossa voin kokea luottamusta ja sellaista seksuaalienergian roihua, mikä voi syttyä rentouden ja läsnäolon kautta eikä pakotetun yliseksuaalisen itseilmaisun teennäisenä tuloksena. Seksistä on tullut mulle pyhempää.

Itselle kutkuttavinta on ollut löytää eläimellinen halu ja päästää se vapaaksi turvallisessa tilanpidossa. Olen tarvinnut rohkaisuksi sen näkyväksi tulemiselle tuomitsemattoman ja rakkaudellisen läsnäolon. Se on ollut hyvin parantava kokemus!

Seksuaalinen parantuminen on tapahtunut myös voimakkaina kehon panssarin purkauksina yhdynnän aikana. Kun olen saanut antautua ja sulaa kannatteluun, olen voinut päästää irti sen syvän ja lohduttoman itkun, joka on jäänyt kehoon esim. Rakkaudettomuuden kokemuksena lapsuudesta asti. Keho varastoi kipua vuosikymmeniksikin ja olen onnellinen siitä, miten tämä kehoherkkyys ja -viisaus on voinut tantristen harjoitteiden kautta parantua minussa.

Tantra on inhimillisyyden polku.

Rakastava ja huoltapitävä kohtaaminen ja kosketus

Mä en ollut lapsena saanut sellaista kosketusta, jossa olisin kokenut olevani turvassa ja hyväksytty. Kasvoin aikuiseksi, joka pelkäsi koskettaa ja halata. Ainoa kosketuksen muoto oli seksi, joka sekin oli suoritusta ja esiintymistä eikä kovin usein edes selvinpäin.

Löysin onnekseni itseni tantrisista työpajoista ja kokeilemasta erilaisia kosketushoitoja sen jälkeen, kun aloin ymmärtää miten traumatisoitunut ja pelokas kehomieleni oli. Aloin kuntoutua niin psyykkisellä kuin fyysisellä tasolla kohti helposti lähestyttävämpää ihmistä.

Olen saanut kuulla, että mun kanssa on helppo olla ja mulle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Edelleen nämä sanat osuu syvälle hoivaavasti siihen menneeseen minään, joka kuvitteli olevansa kaikkea muuta.

#metoo -liike laittoi myös mussa prosessin käyntiin, jossa jouduin käymään läpi aiempaa seksuaalikäyttäytymistäni. Häpeä omasta kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta ihmisyydessä oli suunnaton. Opettelin yhä vain enemmän tulemaan tietoiseksi millä energialla ja kosketuksella muita lähestyn. Kunnioittava, rakastava ja arvostava kosketus, jota itse olin saanut alkoi välittyä myös minun kosketukseni kautta. Katseeni kautta välittyvä hyväksyntä ja lempeys antoi muillekin luvan sulaa omassa keskeneräisyydessään. Ja edelleen opettelen, aina on tilaa pehmentyä lisää.

Ei ole mitään tärkeämpää elämässä kuin kokea vastavuoroista kohtaamista ja kosketusta, jossa unohtaa kaikki pelko maailmassa. Se on paikka, jossa voi levätä ja antautua hetkelle kokeakseen olevansa turvassa ja pidelty. Siitä paikasta käsin on mahdollista antaa syvimpienkin haavojen ja vaille jäämisen kokemusten parantua.

Tässä maailmassa ei ole aina helppo rakastaa. Ne hetket kun siinä onnistuu, tuntuu elo keveämmältä ja toiveikkaalta.

• Voisitko rakastaa edes hetken sitä kipeää osaa itsessäsi?
• Voitko antaa kivun olla sellainen kuin se on eikä vaatia itseltäsi jotain mihin et ole paremman osaamisen valossa pystynyt?
• Milloin sua on viimeksi kosketettu rakkaudella?

Harjoitellaan tätä eloa yhdessä ❤️

Toisinaan saan tunneryöpyn, jossa suru, kipu, kaipaus ja epäonnistuminen menee läpi kyynelten huuhtoessa poskia. Nyt se tuli katsoessani televisiosarjaa.

Tunneryöppy liittyy lapsen menetykseen. Se tuntuu hassulta, koska en halua lasta, mutta tuntuu kipeältä myös olla haluamatta. Kipu siitä että asiat meni tässä elämässä niin, etten halunnut kasvatuksen ja sattumusten takia omaa lasta. Kipua siitä ainoasta abortista, jonka tein. Kipua siitä, että valitsin sen jälkeen steriloida itseni. En kadu päätöksiäni, sillä tiedän että ne olivat terveyteni kannalta välttämättömiä.

Samaan aikaan se tuntuu kuin surisin jotain menneen elämän lapsien menetyksiä. Olen nähnyt useamman kuolemani menneistä elämistäni ja yhdessä niistä myös lapseni kuolivat kanssani. On ihmeellistä, että voi tuntea sen kivun niin elävänä tässä ja nyt.

Osaan kohdata kipuni lempeydellä ja antaa sen vain virrata. Muistan ensikertaa kivun kohdatessani sen olleen myös paniikin kaltaista, miksi tunnen näin, mitä ihmettä tapahtuu? Kun tunnen kehoni, pääsen tutkimaan myös sitä mistä tunnekokemukseni juontaa juurensa.

Syvälle onkin joutunut, tai päässyt, tässä tunnejuurien tutkimisessa ja odotan yhä syvenevää viisautta kumpuavan tietoisuuteeni. Jossain on se vanha viisas nainen, joka ohjaa tämän nuoren naisen elämän tutkimusmatkoja, päätöksiä miten olla ja mihin mennä. En aina usko häneen, kun en voi kuulla tai nähdä häntä selkeästi, mutta siellä hän muiden oppaideni kanssa on.

Syleilen tätäkin kipuani avautuakseni vapaudelle ja nautinnolle elämässä. Kaikki mitä nahoissani koen on osa sitä täyttä elämää, kukoistavaa ja yltäkylläistä elämää. Yritän luottaa siihen.

Jaan, koska tiedän avoimuuden kipeimmistäkin asioista helpottavan ihmisiä olemaan lähempänä toisiaan.

Rikotaan tabuja avoimuudella ihmisyydestä ❤️🙏

Viha on tukahdutettua surua.

Viha on kaltoinkohtelun kokemus.

Viha on rakkaudesta vaille jäämistä.

Vihaa ei tarvitse pelätä.

Viha on polttoaine.

Vihan alta löytyy rakkaus.

Vihan triggeröityessä on oltava integriteettiä katsoa mihin se purkaantuu. Vihan voimasta on satutettu niin itseä, läheisiä kuin materiaakin. Jos vihaa sisällään ei opi hyväksymään ja kanavoimaan oikein, se voi roiskahdella epäterveesti omaan ympäristöön.

Viha voi saada raivosiivoamaan, kirjoittamaan sanomatta jääneitä sanoja tai tekemään asioita, joita on prokrastinoinut. Nämähän on ihan hyviäkin, mutta tuutko oikeesti kohdatuksi näiden kautta? Näin purkamalla voi päästellä höyryjä, mutta silti voi jäädä olo, että se jää kehoon, jos sitä ei itsessään kohtaa ja löydä vihan juurisyitä.

Anna vihalle lupa näkyä. Viha näyttää sulle mihin sua on sattunut. Vihaa voi oppia kanavoimaan. Vihasta voi päästää irti.

Kanavoin vihaani. Katsoin itseäni peilistä ja annoin tunteen tulla näkyville. Irvistelin ja rähisin peilikuvalleni. Itkua purkaantui raivon mukana. Vihan energia lävisti koko kehoni ja murisin huutoani ulos. Kuvittelin lohikäärmeen tulta syöksevän hengityksen polttavan kaiken kivun sisältäni ja ympäriltäni. Oloni keventyi ja voimaantui.

Olin padonnut niin paljon vihaa sisääni miellyttämisen tarpeessani ja pelossani näyttää sitä ulospäin. Havainnoin, että se oli alkanut muuttua masentuneen mielialaksi. Jäädyin ennemmin, esitin erityisen rauhallista tai käänsin sen passiivisaggressiiviseen torjumiseen kuin ilmaisin haavoittuvaisesta paikasta, että minuun sattuu. Pienistä osumista oli kasvanut isompi möykky, joka oli alkanut painaa minua alaspäin. Viha oli alkanut kääntyä itseä vastaan.

Olen tantrakursseilla oppinut pitämään tilaa vihalle, kun harjoituskaveri huutaa päin kasvojani tai mätkii tyynyä edessäni. Kun olen nähnyt vihan purkauksen toisessa ja sallinut sen vain olla, voin kohdata sen itsessänikin. Olen vuorostani saanut tilan purkaukselleni. Nähdyksi tulemisen kokemus ja purkauksen jälkeen saamani rakkaudellinen kosketus ovat parantaneet haavojani, jotka ovat syvimmillään tapahtuneet lapsuudessa. Näitä taitoja voi siis harjoitella myös yhdessä!

Vihan alla on rakkaus.

Kun varaat aikaa hoidolle, ota aikaa myös palautumiselle. Oli hoito sitten millainen tahansa hieronta, de-armouringhoito tai energiahoito, keho ja mieli tarvitsevat tilaa ja aikaa palautua. Palautumisen aikana tarjoutuu tilaisuus huomata mitä muutoksia tunnet kehossasi ja varsinkin mielessäsi. Näin hoidon vaikutukset myös jatkuvat mahdollisimman pitkään.

Palautuminen on askeleen hidastamista, keskittynyttä ja nautinnollista syömistä, hiljaisuuden vaalimista ja levon mahdollistamista keholle. Läsnäoloa ja pysähtymistä. Se voi olla luovien hetkien ottamista maalisudin tai kitaran kanssa. Kirjan lukeminen, kylvystä nauttiminen tai kevyt kävely luonnossa. Pääasia on kuunnella, mitä keho juuri sillä hetkellä tarvitsee, kun astut ulos hoitohuoneesta.

Kokemuksesta tiedän sanoa, että rentoutumiseen tai kivunhoitoon tarkoitettu hoito ei pääse vaikuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, jos ryntään hoidosta kiireellä bussilla kotiin katsomaan telkkaria. (tämä on tapahtunut useita kertoja😜) Stressi palaa kehoon, jos en anna hermostoni hengähtää ja levätä. Parasta on voida olla edes hetki yksin, jotta mielikin saa levätä kehon omassa energiassa. Tai toisen kainalon lämpöön sulaminen ja hoitokokemuksesta jakaminen voi myös auttaa integroimaan hoitokokemustasi.

Kävin voimakkaassa de-armouringhoidossa, joka on hoitomuotona yksi syvimpiä kokemiani. Palautumista ja kehomielen eheytymistä tapahtuu vielä kolmantena päivänä hoidon jälkeen, ehkä jopa viikon. Sain hoidosta resetkokemuksen, kuin olisin tyhjentynyt kaikesta kuormastani ja minulla olisi mahdollisuus valita jokainen hetki uudelleen. Mieli on tyhjä ja keho levollinen. Edellisen viikon ahdistus ja hermostuneisuus olivat poissa. Syventyessäni vuoden verran de-armouring hoitojen äärellä itseeni ja aloitettuani itse myös sen opiskelun, tunnen vaikutuksia erityisesti omaan työhöni ja rakkauselämääni. Olen ollut vapautuneempi, luottavaisempi ja elämänilo on palannut.

Kohti itselempeyttä ja terveempää kehoa ❤️

Ensi kertaa kohtasin merkittävältä, hämmentävältä ja pelottavalta tuntuvan kuoleman 10-vuotiaana parhaan ystäväni menehdyttyä tapaturmaisesti. Isovanhempien poismeno tuntui myös käsittämättömältä ja oudolta. Kuinka joku vain kuihtuu ja katoaa enkä ymmärrä miten asiaa tulisi kohdata. Kun muutama vuosi sitten isäni teki itsemurhan ja samaan aikaan kumppani sairastui leukemiaan, oli kuolema tullut jo niin lähelle, ettei jäänyt vaihtoehtoa kuin kohdata tämä elämän rajallisuus ja siihen liittyvät pelkoni.

Kuoleman pelko ja elämän pelko kulkevat käsi kädessä. Saatan pelätä antautua sille mikä kutsuu mua elämään, nauttimaan ja iloitsemaan, koska samalla pelkään tuntea jotain niin ihmeellistä ja kaunista, joka kuitenkin on katoavaista. Pelkään menettää jotain mitä en ole vielä edes saanut maistaa.

Nautinto ja ilo voivat olla myös suurempi osa elämää kuin annan niille luvan olla. Harjoittelen huomaamaan tilanteita, jolloin elämä tarjoilee kevennystä ja tilaa hengittää. Ensin mun piti huomata elämän rajallisuus ja tehdä päätös miten haluan todella elämääni viettää. Ja haluta aktiivisesti valita aina uudelleen se halu nautintoon.

Tulee haastavampia hetkiä, mutta en enää identifioi itseäni niihin. Voin antaa tilaa vaikeille tunteille, kohdata ne erilaisin metodein ja päästää niistä sitten irti. Avata silmät, mieli ja keho sille totuudelle elämän nautinnosta, joka on aina saatavilla, kun niin valitsen. Voi kuulostaa tänä marraskuisena aikana erityisen haastavalta valinnalta tehdä, mutta se on pienistä teoista kiinni. Pysähtymistä, hengittelyä, lepoa. Teekupillinen peiton alla, hidas kävely metsässä ja ilman utelias nuuhkiminen, silittelevä kosketus keholle, aamun meditointihetki. Tai kylmävesiuinti, se vasta onkin kuolemanpelon kohtaamista.

Samaan aikaan antaudun muutokselle, sisäiselle ja ulkona luonnossa tapahtuvalle kuolemalle, kun uskallan pysähtyä enemmän olemaan kuin tekemään. Tähän antautumiseen kehoni on jo oppinut rentoutumaan. Syviä tietoisia hengityksiä, kun pallea ja vatsa kiristyy. Sanat keholleni: olen turvassa. Nautinnon aalto pyyhkäisee läpi kehoni, hermostoni rauhoittuu ja hymy palaa kasvoilleni. Rauha olla tässä.

Reflektoin mennyttä kesän kulkua kiitollisena. Mitä laitoin alulle, minkä eteen tein töitä ja mitä satoa olen päässyt korjaamaan. Kaikki kivuliaat irtipäästämiset sen tiedon edessä, että asioiden on muututtava, jotta voin saavuttaa elämääni tasapainoa ja tyytyväisyyttä, ovat yhä tässä katseltavana, mutta ne eivät kirvele yhtä paljon. Surua on ja saa ollakin luopumisesta ja muutoksesta. Katse on silti eteenpäin ja vahvemmin kiinni siinä mitä ihmeellistä elämä on nyt sallinut mulle sen irtipäästön myötä.

Kun sain tilaa olla enemmän itsessäni, sain tilaa luoda elämää itseni näköiseksi. Lakkasin elämästä haaveessa ja eriarvoisessa kiinnitymisessä parisuhteeseen, jonka olosuhteet eivät mahdollistaneet elämän virtausta sellaisena kuin se luonnollisesti minussa kulkee. Lapsiarki ei sopinut sisäiselle rytmilleni ja hermostolleni. Yritin pakottaa itseäni johonkin mikä ei vain yksinkertaisesti tuntunut musta hyvältä. Olin ajautunut tähän tilanteeseen ja kuvittelin osaavani. On todella vapauttavaa todeta, että en osannut ja että voin itse päättää millaista elämää haluan elää sen sijaan, että jäisin paikalleni lamaannukseen.

Tässä kohtaa etäsuhde on mahdollistanut tilan tuntea jälleen rakkautta ja halua toista kohtaan, koska on tilaa enemmän itselle. Jos tämä muoto suhteessa ei pidemmän päälle toimisikaan, on aina mahdollista katsoa uudelleen, mihin suuntaan haluamme mennä ja millaista elämää tahdomme yksin ja yhdessä elää.

Tuntuu vahvasti siltä, että saan paljon enemmän sen myötä, kun olen uskaltanut luopua jostain mikä ei toimi mulle. Irtipäästämisen hetkillä pelottaa yksinjääminen, virheen tekeminen ja epäonnistuminen. Jopa sekoamisenpelko käy näyttäytymässä, kun oma mennyt on ollut aikoinaan hyvin epävakaa ja pelkoa täynnä. Pelot voivat näyttää tien, jota voin lähteä seuraamaan, mutta onneksi valitsin toisen tien. Valinta, vastuunottaminen ja tietoinen elämä ovat olleet mahdollisia mulle vasta tällä puolen kolmeakymmentä, ehkä vasta tänä vuonna.

Miten tälläistä sisäistä työtä voi itselleen mahdollistaa?

Vielä tarkemmin mistä mä päästin irti ja mitä sain tilalle:

Mistä päästin irti

– lähisuhde ja sen haaveet yhteisestä kodista

– lähitukiverkoston turvasta

– tutusta ympäristöstä

– ihanasta kodista

– vajaasta tunne-elämästä

– lamaannuksesta

– ilottomuudesta

Mitä sain

– vapautta olla vahvemmin itsessä ja liikkua oman virran mukaisesti

– uusia innostavia kontakteja

– syvempiä vanhoja yhteyksiä

– nautintoa kauniista ympäristöstä, metsistä ja vesistä

– vakautta ja rakkautta etäsuhteeseen siirtymisestä huolimatta

– tilaa tunnistaa vanhoja tunne- ja käyttäytymiskaavoja

Näitä taitoja pääsen harjoittamaan yhä uudelleen ja sitä harjoitusta helpottavat tantriset työpajat ja piirityöskentely sekä osallistujana että fasilitoijana. Kaiken uuden opitun arkeen integrointi on suurinta harjoitusta, etten vain juokse työpajasta toiseen. On tärkeää pystyä erottamaan mikä kaikesta tarjolla olevasta on juuri nyt oikea paikka minulle olla kannateltavana, voimaantumassa tai villiintymässä. On myös tärkeä tunnistaa onko minulla jokin päämäärä tai suunta mihin olen kulkemassa. Suunnan kirkastaminen auttaa mua keksittymään ja saamaan sen mitä tarvitsen, etten vain ajelehdi ja ahmi tapahtumia ähkyyn asti. Haluan tuntea itsessä kipinän, josta syttyä ja jota lähteä seuraamaan. Tai toisinaan jokin teema jännittää pelkoon asti, jolloin voin myös tunnistaa tarpeen kulkea pelkoa kohden vapautuakseni siitä.

• Kysy itseltäsi ja kuule vastaukset.

🌱Mitä haluat oppia itsestäsi elämässäsi?

🌱Millaista innostusta kaipaat?

🌱Mitä tarvitset juuri nyt?

🌱Missä tilanteessa voisit nähdä mahdolliseksi näiden toteutumisen?