On välillä melko älytöntä millaisia mielen prosesseja saa käydä läpi, kun vihdoin jälleen tulee se oivallus, mistä oikein on ollut kyse. Tokihan tiesin, että suru triggeröityi ystävän kuolemasta ja että osin se muistutti ystävän menetystä lapsena, mutta kuinka syvälta se todella tuli parantamaan tässä hetkessä, tuli yllätyksenä.
Koen tietoisen itsekehityksen valittuani, että looppaavat traumakelat ja tunneprosessit ovat aina jokin uusi tietoisuuden kerros siitä huolimatta, että teema on sama. Katsomme samaa vanhaa teemaa uudesta näkövinkkelistä. Jos uhriudun ja imeydyn pelkoon, saatan hyvinkin jumittua paikalleni, vältellä kokemuksen kohtaamista tai suoraan jopa paeta katsomatta haastetta päinkään.
Jos haluan säilyttää sisäisen rauhani, selkeyteni ja rakkauden, mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa tietoisuuden porautua sinne syvimpään haavan paikkaan katsoamaan mitä vielä on parantumatta.
Kun tänä aamuna sain tehtyä töitä ja mieli oli viikkojen sumun jälkeen taas kirkas, sain huokaista helpotuksesta, että eilinen sisäinen matka ystävän osaavassa hoidossa todella toi sen tarvitsemani vapautuksen. Usein ahdistus ja paineen tuntu lisääntyy mitä lähemmäs hoitoajankohta tulee ja hoitoaamuna tuntui, että koko systeemini oli todella valtavan painon alla.
Mun kehossa tuntui paljon dissosioimista eli yhteyden irtaantumista itsestä, kehosta ja mielestä. Viimeaikojen teemat todellakin olivat olleet liian rankkojan yksin kohdattavaksi, joten se alkoi tuntua jo kehossa. Kosketuksen alla pakenemista, mieli ei suostu tuntemaan vaikka kosketus tuntuisi hyvältä. Ajattelin kaikkea muuta kuin se miltä kosketus tuntuu ja mitä tunteita olin sinne pakannut. Jatkuvasti sain palautella itseäni hengitykseen ja joka kerta kun sain huomioni siirrettyä, lähti energiaa tai itkuakin liikkeelle.
Tälläinen tietoinen ja kehoyhteydellinen työskentely ei ole mitenkään helppoa, mutta usein juurikin hoidoissa toisen tukemana sen harjoittelu paranee. Jos en olisi mennyt hoitoon, olisin jatkanut videopeliturrutustani ja jättänyt aterioita väliin. Se ei ole mulle enää tapa, jolla haluan toimia, koska sen hinnaksi tulee paljon isompi henkinen ja taloudellinen rasite, jos valitsen pitkittää omaa todellisuuspakenemista. Kaikki kohtuudessa. Nyt otan itselleni käyttöön peliajan ja vastaan myös itse sen valvonnasta 😀
Tunnistettavia oireita, kun mielen prosessit alkavat mennä yksin hallitsemattomaksi:
- Hermoston aktiivisuus – et pysty keskittymään ja pysymään paikallasi. Pakko touhuta koko ajan jotain itseänsä uuvuttaen tai tv-sarjoilla päivästä toiseen turruttaen, ettei tarvitsisi pysähtyä tuntemaan.
- Unihäiriöt – et saa nukahdettua, et malta mennä nukkumaan, heräät kesken unien valvomaan tai unet jää lyhyeksi
- Kehon kipujen lisääntyminen – usein lantion alueen tai niskan jäykkyys. Vatsaoireilut ja ruokahalun muutokset syömättömyyteen tai ahmimiseen.
Sanomattakin selvää, etten ole pystynyt tekemään töitä sairastamiseni ja tunneprosessini aikana. Kunnioitan asiakkaitani enkä halua palvella heitä vajailla energioilla, haluan heille myös heidän ansaitsemansa parantajuuteni lahjat. Kiitän asiakkaita kärsivällisyydestä, yhtälailla hoitajat tekevät työtä itsensä kanssa ollakseen syvemmin ja enemmän henkisesti myös saatavilla asiakkaita varten. Kuolema ja jälleensyntymäprosessit on mentävä läpi itse monta kertaa, jotta sen voi mahdollistaa myös muille. Tälläisen työn valitsin tai minut valittiin siihen. Ja oon äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä saan itseni ja muiden hyväksi tehdä. Mikä suuri kehollinen ja energeettinen viisaus tässä on.

