Blogi

Tänä aamuna tuttu syyllisyyden tunne oli mua vastassa herätessäni. Tutkiskeltuani tunnetta erilaisin kysymyksin, se alkoi muuntua ja lopulta helpottui. Ymmärsin että syyllistyin jostain mille en oikeastaan aidosti mahda juuri mitään. Olin alkanut kantaa toisen ihmisen pahaa oloa kuvitellen, että se on mun syytä. Syyllisyydestä käsin koin toisen vaativan minulta tekoja, jotka eivät tuntuneet musta hyvältä. Se vaativuuskin oli mun itse luomani.

• Kenen tunne tämä on?
• Kenen vastuulla tämä tunne on?
• Olenko minä tunteeni?

Monesta tunteesta haluaisi syyllistää itsensä ulkopuolisia asioita. Yhteiskuntaa, isää ja äitiä, kumppaniaan, pomoaan tai lemmikkiäänkin.

Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat voimakkaita itsensä pienentämisen ja rajoittamisen tunteita. Koska koen olevani syyllinen, koen olevani epäkelpo ja riittämätön. Riittämättömyyden tunne johtaa pahimmillaan lamaantumiseen, jossa syyllisyys on jo muuntumassa masennukseksi. Tulee kokemus, että turha edes yrittää mitään.

En täyttänyt muiden toiveita.

En osannut näyttää osaamistani.

Sanon ja teen vääriä asioita.

Näillä uskomuksilla rajoitan näkemästä itseäni kokonaisena. Syyllisyyden tunto tai mikä tahansa muu tunne on vain osa mua, mutta voin ottaa sen koko totuudeksi itsestäni, jos en ymmärrä katsoa tunnetta etäämmältä. Voinko ymmärtää, mikä osa tunteen synnystä on omalla vastuullani ja mikä on ulkopuolelta syötettyä?

• Onko totta mitä isä, opettaja tai kumppani sanoo minusta?
• Onko toisen paha mieli minun vastuullani?
• Onko minun tunteeni toisen syytä vai voinko omistaa tunnereaktioni ja kertoa ilman syyllistämistä mitä minussa tapahtuu?

Testaa, mikä näistä resonoi sulle nyt, kirjoita lapulle ja muistuta itseäsi päivittäin sanomalla ääneen:

🌱Pystyn parempaan kuin kuvittelen.

🌱Osaan enemmän kuin uskon.

🌱Riitän juuri sellaisena kuin tässä hetkessä olen.

Olisiko aika ravita itseä uusilla uskomuksilla?

Isä ja sukupolvien yli kulkeva taakka – miten antaa anteeksi ja vapautua?

Mulle isän kasvatuksen ja vaarin käytöksen näkeminen on auttanut mua ymmärtämään itseä enemmän. Se näkeminen ja anteeksiantaminen heille on vapauttanut mua isän katkeruudesta, jota hän kantoi ja siirsi minulle. Ymmärsin ettei tää ole mun tunne lainkaan vaan se mitä isä tunsi omasta isästään.

Näen että mun isä jäi jumiin sen pikkupojan tarpeeseen oman isän kannattelusta eikä osannut ottaa vastuuta itsestään. Aina vahvat naiset kannattelivat hänen elämäänsä ja hän sai siitä merkityksen elämälleen. Kun ei ollut naista, ei ollut merkitystä. Siihen se hänen matkansakin päättyi, kun eräs vahva upea nainen sanoi ettei halua ystävyyttä kummempaa.

Mä jäin myös isän kannattelua vaille. Miten tää näkyi mun lapsuudessa niin ei saanut ilmaista mitään tunteita. Kikatus oli väärin, kyyneleet oli väärin. Sen ainoan kerran, kun näytin kyyneleeni ensimmäisen poikaystävän jätettyä mut, hän huusi minut vaihtamaan huonetta. Sama tapahtui mun kotona, kun isäpuoli hallinnoi mun tunteiden näyttämistä, vain omassa huoneessa se oli sallittua ja jouduin usein arestiin, jos näytin mitään. Mulle kasaantui lapsuusvuosien  ja varhaisakuisuuden tunteet tulivuoreksi, joka purkaantui pienimmistäkin triggereistä. Häpeä omasta reagoinnista teki kieroutuneen oravanpyörän mun elämästä.

Olen niin kiitollinen että olen voinut aikuisena löytää menetelmiä ja kursseja oppiakseni purkautumaan muita tai itseä satuttamatta ja ymmärtämään, miksi tunteet eivät ole olleet hallinnassani. En saanut kotona minkäänlaista esimerkkiä eikä kukaan ole kertonut että se mitä tunnen on ok. Kiitän suuresti kaikkia heitä, jotka tekevät omaa tunnetyötään ja tuovat sen näkyville opettaen myös muita. 🙏

On surullista, että jotkut jäävät tunne-elämässään lapsen tasolle ja kasvattavat omia lapsia sillä samalla keskeneräisyydellään kyseenalaistamatta toimintaansa niin että se voisi johtaa esim anteeksipyyntöön lapselta omasta käytöksestään.

Mä olen puhdistanut niin monia asioita sukulinjastani ja tää on mulle se haastavin. Tunteista vastuunottaminen, niiden ilmaisun opettelu, anteeksipyytäminen ja kaavojen rikkominen käyttäytymisessä. Näen miten ison duunin olen jo tehnyt, kun heijastelen sisäistä kokemustani itsestäni isääni. Ihan vitun ison osan elämästäni olen omistanut tälle sisäiselle työlle, jotta voin elää iloisempaa elämää. Kiitos minä. Hyvä minä! Itseään tarvitsee juhlia, nyt voisi olla sen aika.

Arvostan suuresti heitä, jotka valitsevat vanhemmuuden ja lasten kasvatuksen osaksi elämäänsä. Lapsi nostaa kaiken keskeneräisyyden itsessä näkyviin, sen kanssa istuminen ja kasvaminen itsessään on ihan oma työnsä siinä kaiken lapsiarjen keskellä. Toivon teille lempeyttä ja keveyttä tiukkojen hetkien vastapainoksi. Kiitos isät ja äidit ❤️🙏

Kasvu. Eheytyminen. Positiivinen muutos elämässä. Sitä edeltää usein kivulias rimpuilu, kiemurtelu vanhan irtipäästämisen haikeudessa ja vaikeudessa, vaikka kuinka se vanha tapa olla olisi itselle tai muille vahingollinen. Rimpuilu voi olla romahduksen kaltainen itkuhajoilu, mutta lyhytkestoisempaa kerrallaan kuin että haluaisi pää sitä heti leimata vaikka masennukseksi. Kun ymmärtää, että nämäkin tunteet ovat elämää ja ihan sallittuja, ei ne pitele ottessaan kuin juuri sen aikaa, kun se suru ja viha on tyyntynyt kehossa.

Muutoshetken kliimaksi on selkeyttä, kirkkautta, vapautta ja euforiaa, kun huomaa, että aiemmin opittu tapa reagoida asioihin on muuttunut. On rauhallisempi. Antikliimaksi on sitä kun ei uskalla päästää irti, lamaantuu ja takertuu kiinni vanhaan epämukavuuteensa. Tuttu ja turvallinen tapa olla voi lamauttaa kallion reunalle, koska irtipäästämisen hyppäys kohti tuntematonta on liian pelottavaa. Todettua kuitenkin on, että kohti pelkoja menemällä pääsee enemmän eteenpäin kuin se että jäisi vain paikalleen. Mustelmia ja hiertymiä varmasti tulee kolhuista matkan varrella opetellessa uusia bambinaskeleitaan tuntemattomalla maaperällä, mutta niillekin ymmärtää syyn perillä.

Uuden liikuntalajin oppiminen tuo kehoon yhtälailla kolhuja ja rakkoja, kipeytyneitä lihaksia. Mielen voimaharjoittelut saavat myös toisinaan osumaa, se on omanlaisensa monimutkainen lihas, jota treenaamalla aktiivisesti pääsee kohti haluamaansa muutosta. Tavoitteen asettaminen on ensiaskel niin urheilussa kuin pään koukeroiden muutoshalussakin. Tavoite selkeyttää matkan kulkua, helpottaa pyytämään apua silloin, kun yksin ei onnistu tai kaipaa jakamista ymmärtääkseen kompastelujen merkityksen.