Kategoria: Yleinen

“Sinun seksuaalisuutesi on luonnollinen, kaunis ja voimakas osa sinua, ja sillä on oikeus olla juuri sellainen kuin se on. Se ei tarvitse muiden hyväksyntää tai määritelmiä ollakseen arvokas. Seksuaalisuutesi ilmentyy juuri sinulle sopivalla tavalla, ja se on syvä, primitiivinen voima, joka kumpuaa sisältäsi – yhtä aikaa herkkä ja villi, intiimi ja vapaa.

Sinulla on oikeus tuntea halua, intohimoa ja kiimaa omalla tavallasi, omassa tahdissasi, ja valita ne hetket ja ihmiset, joiden kanssa haluat jakaa tätä energiaa. Sinun tapasi kokea ja ilmaista seksuaalisuuttasi on täysin validi, olipa se sitten täynnä pehmeyttä, rohkeutta, uteliaisuutta tai syvää mystiikkaa. 

Se, miten yhdistät seksuaalisuutesi osaksi henkistä ja kehollista polkuasi, on syvällistä ja pyhää. Sinulla on oikeus tutkia sitä turvallisesti ja vapaasti, ilman pelkoa tai häpeää, ja löytää siitä jatkuvasti uusia puolia itsestäsi ja yhteyksistäsi toisiin.”

Teksti on ChatGPTn tuottamaa ja siitä tulee mulle todella nähty ja kohdattu olo. Todella, mun seksuaalisuuden ilmentymä on hyvin sieluyhteydellistä, pyhää ja mystistäkin joskus. Jotain mitä porno tai media ei meille opeta. Jotain sellaista mikä tuntuu todella monelle kovin vieraalta. 

Se tuntuu vieraalta useille kohtaamistani miehistä, koska se vaatii sellaista henkistä paljautta, johon koen itse päässeeni vain valtavalla määrällä syvää itsetutkiskelua, varjotyötä ja henkistä itsensä uudelleen ja uudelleen auki repimistä. Kun oon rämpinyt niissä mielen syövereiden soissa, kynsin kivunnut mielenterveyden riekaleisista rippeistä eheyteen vuorten päälle sukeltaakseen sieltä taas pimeyteen, koen ajoittain todella syvää yksinäisyyttä. 

Yksinäisyys kumpuaa kokemuksesta ja kuvitelmasta, ettei monikaan ole antanut elämästään sellaista siivua henkiselle työskentelylle, että kokisin tulevani kohdatuksi. Mitä enemmän puhun ja tuon itseni näkyväksi, sitä enemmän olen voinut löytää niitä ihmisiä, jotka kuuntelevat vaikka eivät ymmärtäisi. Useimmat heistäkin ovat naisia, jotka yhtälailla kokevat uupumusta ja yksinäisyyttä kumppanuudessa, kun harva mies tekee tätä vahvaa sisäistä työtä. Naiset kantavat niin paljon miestensä tunnetyöstä, että kuihtuvat virtauksessaan, johon alunperin suhteen kiinni pitävä voima ehkä perustui. 

Seksuaalisuus tuo selkeimmin esiin missä tehty tai tekemätön sisäinen työ tulee näkyväksi. Miten kohtelet omaa ja toisen kehoa paljastaa, millä syvyydellä olet valmis kohtaamaan. Mitä pinnallisempaa, nopeampaa ja hätäisempää seksuaalinen kanssakäyminen on, sitä nälkäisemmäksi siitä jää ja addiktiivinen käytös toistuu oravanpyöränä, jossa seksuaalinen tyytymättömyys, häpeä ja suorituspaineet alkavat myös kiertää kehää. Erilaiset kiintymyssuhdemallidynamiikat pääsevät valtoimenaan ohjailemaan toimintaamme, kun emme kohtaa syvemmällä kunnioituksen tasolla. 

Hidas, läsnäoleva ja kuunteleva oleminen menee pintaa syvemmälle, jolloin voi kokea pitkäkestoisempaa täyttymystä ja onnellisuutta. Siellä on mahdollista parantaa traumakerrostumia ja löytää portaali elämänvirtaan, joka on kanavana kaikelle luomisvoimalle, jolla yksin ja yhdessä tästä elämästä lumoutua. En sano että pelkkä täyttymyksellinen seksi parantaa suhteen laatua, mutta se mahdollistaa energian, jolla tehdä myös yhteistä tunnetyötä silloin kun sitä tarvitsee. Seksuaalisuus on myös herkiten haavoittuva, joten jos emme kohtele toista kunnioittavasti ja rakastavasti, haavoitamme yhteyttämme. 

Pikaruoka ei mua enää kiinnosta. Pinnallinen kohtaaminen ei enää kiinnosta. Kertakäyttökulttuuri ei enää kiinnosta. 

Haluan koko kehoni olevan elossa, haluan sydämen kaiken pelon ja häpeän lävistävän rakkauden olevan läsnä ja haluan sielujen kohtaavan paljaudessaan niin, että päästämme irti kaikesta maallisesta, kun jaan syvemmän yhteyden hetken toisen kanssa.

Valitsen kenet päästän lähelleni. Valitsen kenet päästän syvemmälle. Valitsen olla jakamatta itseäni monelle niin kauan, kun tunnen että haluan omistautua vain yhdelle. 

Olkoon tämä vahvistus kaikille niille, jotka haparoivat rajattomina seksuaalisuuden viidakossa metsästäen hyväksyntää ja rakkautta tavarana, josta joudut maksamaan kipeämmin kuin uskoitkaan. Tutustu kehoosi, rajoihisi ja tarpeisiisi. Helli lempeydellä sydäntä, joka on haaksirikkoutuneena keräilemässä itseään uuteen seikkailuun kohti tuntematonta. Hidasta. Heittäydy. Nauti. 

My soul is still entwined with yours. 

My pussy is still aching for you to fill me. 

I pray for softening for these painful parts of me that are still longing for you. I wish I could be over you but you know the saying – only time heals. And a lot of emotional work. I’m not silencing the pain, I’m not hiding from it. I’m not fucking it away. I’m not drinking it away. I need to feel it all to really know that one day it will be completely over. Maybe it never is. But mostly. 

I have tried to push letting go. I have wept, screamed and cursed you out of my heart and body. I have been numb. I have been more alive than ever. 

I hope you could hear the little whispers of your soul that you too are lovable. I pray that you are safe. I thank the spirits bringing you in connection with me. I’m grateful for the moments you had the courage to be vulnerable that I could really see you and feel you. 

I know I need to wait for the next love to arrive. Not chase it. It will be very different. It will fill the parts of me that were left empty echoing words you cast upon me like a spell. Words that made me feel loved, held and seen but created a lot of confusion when you suddenly pulled away. 

Waiting scares me to death. Surrendering to something unfamiliar that will ask for strict alignment and integrity. I’m afraid it will crash me, eat my soul and consume my body. That I will be lost. That I won’t have the strength to believe that something better is coming. 

I just can’t let anyone enter my body, heart and soul anymore without knowing they know what they are doing. Everytime I let someone in with intentions that are not aligned with love, it will create a huge turmoil in me. 

Opening my pussy is sacred, it is healing and empowering for both of us. Entering me is a prayer for the gods he hasn’t yet met but he respectfully approaches. He is entering a temple he will devote to keep clean of any energies that would destroy it. He will light the dark corners and release old demons that still have their claws around my self-worth shadowing my sense of how to truly love myself. He will be blessed with overflowing abundance as he nourishes the altar with his prayers. 

Kun annan äänen kaikille osille itseä ja kohtaan niitä kaikista kivuliaimpia antaudun ottamaan vastaan kehoni viisauden:

On hurjan vaikeaa oppia elämään ilman kumppanuutta. Siihen turvaan ja rakkauteen tottui. Se rakkaus kasvatti myös omaa sisäistä turvaa ja rakkautta itseä kohtaan, jonka varassa tasapainoillen nyt huojun. 

Otan aikaa sukeltaa meditatiiviselle matkalle sisimpääni. 

Syvä tyhjyyden ja merkitsemättömyyden tunne kairaa kivuliaita lonkeroita syvälle sydämeni ytimeen. Löydän sieltä yksinäisyyden. Pimeyden keskellä sykkii repivän kipeä piste, joka haluaa nielaista minut kuin musta-aukko tyhjyyteen kadoten. Yksinäiden ympärillä leijuu uituinen musta pilvi, pelko syleilee yksinäisyyttä päästämättä valoa läpi. Sitä ei uskalla lähestyä eikä sen luota voi lähteäkään. Se pakottaa katsomaan itseään. Tätä on olla yksin. Tunne se kokonaan. Valtoimenaan niin syvään että luulet repeäväsi kivusta.

Ole se. 

Kivun keskeltä räjähtää vapaus ja keho lähtee liikuttamaan itseään. Keskityn jokaiseen kipupisteeseen ja annan kehon alkaa kiemurrella itseään auki fyysisen tason kivuista. Selkäranka poksuu auki, energiaa vapautuu. Tunnen viikkoja kestäneen ahdistuksen hellittävän. Edellinen syvän matkan laulupiiri oli laittanut liikkeelle uudelle tasolle nousemisen prosessin. Energia itsessä alkoi muuntua ja oli noustava kehollisesti vahvemmaksi ottamaan tämä sielun lahja vastaan. 

Oma sisäinen resilienssi kasvaa, itseluottamus kasvaa. Luovuus lähtee virtaamaan. Seksuaalisuus lähtee virtaamaan. Hengitys lähtee virtaamaan. 

Minne olin hävittänyt itseni ja kuinka mutkalle olin itseni onnistunut kiertämään? Keho oli pistänyt vastaan mutta minä päättäväisenä jaksoin festarien kaiken massiivisen energia- ja aistikuormituksen. Tein sen tarpeessa yhteisöön ja jaettuihin kokemuksiin. Se palveli yksinäisyyttäni. Se palveli onnellisuuttani. 

Kun nyt kohtaan sitä yhteisön tarpeen tunnetta, jota olin lähtenyt seuraamaan ilman että se oli minulle täysin linjassa, ymmärrän miten paljon se aiheuttaa monen tasoisia haasteita. Mieli on ahdistuksessa, keho kipujännityksessä ja energiat vähissä, joten otan itselleni oman healingsessiopäivän. En anna kellekään muulle mitään. Uskallan olla olematta yhteydessä ulkomaailmaan sosiaalisen riippuvuutteni orjana. 

Katson kipua kumppanittomuudesta (hieno sana, eikö?). Tunnen sen sydäntäni puristavana kipuna. Kaikki huomioni, energiani ja luovuuteni virtaa kumppania kohtaan, jota ei ole. Siinä on vain tyhjä pimeys. Sinne kaadan itsestäni niitä osia, jotka olisi käytettävissä paljon muuhunkin. 

Olen hokenut viikkoja itselleni mantraa että oikeat tyypit tulevat eteeni. Ovat tulleet, mutta he eivät ole kumppanini, he ovat minun rajojani triggeröiviä, mutta myös riittävän kunnioittavia, etten taivu painostuksesta johonkin mikä ei ole minulle totta. Oikeat tyypit testailevat, vahvistavat ja selkeyttävät mulle sitä minkä todella tunnen omakseni. 

Saan vahvistua uskomuksessa siihen, että mun ei kuulu tyytyä mihinkään vähempään. Mun ei tarvitse laittaa mun sielua sinne, missä sitä ei haluta nähdä. Koska mä olen kaiken sen rakkauden arvoinen, mitä toivon saavani. 

Rakastajaksikin on paikka vapaana sydämessäni ja pillussani. Sen paikalle pyrkijöistä tarkistan myös oman integriteettini kautta, että yhteys on turvallinen paikka avautua. Enkä voi ottaa mitään muuta kuin rakkautta vastaan tässä hetkessä. Oli rakkaus minkä laatuista tahansa syvyydeltään, rakkaus on silti oltava läsnä jos haluat kehooni, mieleeni ja sieluuni penetroitua. Kunnioittava ja vilpitön rakkaus. 

Tämä on mun matka, mä valitsen mitä ja ketä se sisältää. Mulla on niin valtavasti annettavaa, ja annankin, ja nyt tarvitsen vastavuoroisesti täyttymistä. 

Seksi on ollut eniten mun fokusta vievä tekijä mun elämässä. Se oli reitti läheisyyteen ja hyväksynnän saamiseen. Kuvittelin myös voimakkaan seksiaalisen yhteyden tarkoittavan rakkautta ja päädyin suhteisiin ihmisten kanssa, joiden kanssa koin isoiten flippaavia seksuaalisia kokemuksia. Kyse oli enemmän traumabondingista ja sen aiheuttamasta aivokemiallisesta sekoamistilasta, joista usein tultiin myös lujaa alas tajuttuani olevani itselleni vaarallisen ihmisen kanssa. Ja usein veikin jonkin aikaa, että niistä suhteista pääsi irti, koska seksi aina liimasi kiintymykseen ja riippuvuuteen takaisin. 

Sittemmin omia traumojani parannellessa ja itseeni tutustuessa, huomasin ymmärtäväni varsin paljon suhde- ja traumadynamiikoista, seksuaalienergian niin varjoisista kuin parantavistakin puolista ja miten käytännössä eheytyä kehossa ja seksuaalisuudessa. Eikä sinänsä ihme, että olin soljunut elämässäni myös kouluttautumaan neo-tantran maailmaan ja tekemään siitä työn itselleni. 

Työpaja kerrallaan vahvistui kokemus osaamisestani ohjaajana. Innostuksesta tuli harrastus, harrastuksesta elämäntapa ja elämäntavasta työ. 

Kun tarkastelen menneitä suhteitani ja omaa seksuaalikäyttäytymistäni, tunnen vastuuta olla yhä enemmän integriteetissä myös sen kanssa mitä opetan. Kun huomasin olevani suhteessa, jossa toisen seksiriippuvuus aktivoi omani, luisuin takaisin menneeseen minään, joka ei hetkeen ymmärtänyt mitä on olla olemassa ilman seksuaalista huomiota. Kun huomio ajoittain suhteessa katkeili, hätäännyin ja kadotin itseni. 

Traumabonding on aivokemiallisesti ja kehollisesti raskas ja raastava tila olla. Hetken koet suurinta hurmiota ikinä ja toisena vajoat epätoivoon, kuin vanhempansa hylännyt lapsi yksin pimeässä hapuillen valonkatkaisijaa. Pakotin itseni heräämään kerta toisensa jälkeen unesta ja laittamaan valot päälle. Tuhoudun, jos en lähde. 

Tuon suhteen dynamiikka heijasteli työhöni ja hetken aikaa tunsin suurta häpeää, miten voisin antaa itseni toimia tässä työssä, jos en pysty edes omassa elämässäni luomaan tervettä parisuhdetta. Vanha kunnon huijarisyndrooma tökki kylkiäni. Vuosien varrella kasvattamani sisäinen turva ja vahvuuteni nähdä totuus sumuisten ajatusten läpi potkaisi minut takaisin sille reitille, joka on totta nyt. 

Olen erehtyväinen ihminen, joka saa mokata. Nöyryys, jos jokin, pitää mut rehellisenä ja avoimena elämälle ja ihmisille sellaisella tavalla, etten ala kuvitella itsestäni ns liikoja. Vaikka itsetuntoni toisinaan saattaakin ottaa notkahduksia, olisi sen ääripää liiallinen ylpistyminen toinen versio epävarmasta ja epäkypsästä tavasta toimia esimerkkinä muille miten tätä elämää ajetaan. 

Kun tunnistan samojen kaavojen käynnistyvän itsessä, vaikka seksiriippuvuudesta käsin, pystyn pysäyttämään itseni ennen toimintaa. Tiedän sen toiminnan kautta kokevani jääden vain tyhjäksi ja käytetyksi. Jos rakkaus ei ole toimintani intentiona, satutan itseäni ja mahdollisesti myös muita käytökselläni. Tätä harjoitellaan silloinkin, kun eläin haluaa ottaa valtansa ja ohittaa inhimillisen kohtaamisen halun. Eläin saa päästä valloillensa, kun kaikilla on turvallista ja se on yhteinen halu. 

Se ottaa aikaa, opettelua ja mokailuja ymmärtää itseä suhteessa seksuaalisuuteensa. Hidasta hyvä ihminen noin heti alkuunsa. Mitä enemmän hosut, sitä enemmän sähläät ja ohitat merkittäviä hetkiä, joissa on mahdollista kokea uusia läsnäolon ja intiimiyden tasoja. 

Aijai, kun on herkullista ja vähän bittersweet. Heti, kun alkaa tulla sisäisesti valoisempia aikoja, puskee näkyviin jotain isoja traumateemoja menneestä käsiteltävissä. Nyt mulla on niille tilaa, rakkautta ja kannattelua, joten miksipä ei. Sisäinen varjosukeltajani ja korkein tietoisuus hierovat tyytyväisenä käsiään yhteen: Aletaas hommiin! 

Eilen omassa healingsessiossani purin kehoni jäykkyyttä ja kireyttä syvävenytyksillä, liikkeellä ja hieronnalla. Kaikkine vaiheineen tähän meni varmaan kuusi tuntia. Oli aikakin antaa itselle tilaa, koska olin turruttanut väsymyspäissäni mieltäni sarjoilla ja doomscrollauksella taas koko viikon niissä väleissä, kun en orientoitunut töihin. Olin aivosumussa ja kivuissani ärtynyt, vetäytyvä ja uupumuksesta turhautunut. Unen laatu oli myös alkanut jälleen heikkenemään ja kasvava paniikki siitä, että tätäkö tämä kesä nyt taas on lisääntyvän valon kanssa, kun en saa valon takia nukuttua. Tilkitsin tulevan valon laittamalla nastoilla kankaan kiinni ikkunaan. Kyllä hätä keinot keksii vai miten se meni?

Isoimmat sessioni purkaukset liittyvät vahvasti tähän hetkeen ja mihin olen omassa elämässä ja työssäni astumassa eteenpäin. Kivuliasta ja paikoin pelottavaakin kohdata näitä kohtia itsessä, mutta voi huhhuh mikä vapautumisen tunne jälkeepäin. Tunnistan, että ihmissuhteeni ovat syvenemässä ja työni suunta vahvistuu hoito hoidolta.  Tunnen linjautumista, miten haluan olla intiimisti yhteydessä ihmisiin, tunnen rajani vahvemmin.

Tuntuu että palaan omaan pehmentyneeseen kehoon ihmettelemään jälleen millaisia konkreettisia muutoksia tunnen. Heti ensimmäisenä tunnen olevani paljon keskittyneempi seuraavana aamuna herätessäni eikä kummallinen viikon kestänyt aivosumu ole läsnä. Tunnen mitä kehoni haluaa syödä ja syön hyvällä ruokahalulla, maistan ruoan ja hidastan sen nautiskelua. Olen iloisempi eikä kiukku projisoidu muihin ihmisiin kaunana tai kateutena.

Mitä mieleni ja kehoni tasolla tapahtui?

Merkittävin purkaus oli kohdata 10-vuotias pelokas ja hämmentynyt minä, joka oli juuri saanut kuulla parhaan ystävänsä kuolemasta. Tämä osa minua oli dissosioinut tapahtumahetkellä enkä ollut saanut riittävää turvaa ja tukea asian käsittelyyn silloin. Se lapsi ei ollut osannut tulla syliin hakemaan äidin turvaa vaan oli tunteistansa jopa häpeissään. Miten noin pieni mieli voisikaan ymmärtää tapahtunutta? Otin lapsen syliini pidellen tiukasti ja kertoen hänen olevan turvassa. Lapsen itku pääsi pintaan ja kohdattavaksi. Ymmärrän nyt myös tähän traumaan liittyvän menetyksen pelkoni, että kaikki johon kiinnyn ja sitoudun, jättää minut. 

En ole aikuisiällä uskaltanut luottaa ystävien pysyvyyteen ja siihen, että olisin jollekin tärkeä. Nyt tarkastellessani tämän hetkisiä ihmisiä elämässäni tunnistan heidät, joiden kanssa on vastavuoroinen yhteydenpito, syvyyttä elämäntapahtumien jakamisessa ja luottamus siihen että saan olla täysin häpeilemätön minä kaikkine puolineni ilman, että toinen säikähtää jotain ja menee etäämmälle. Toisia näen useammin, toisia harvemmin, mutta se turvallinen yhteys säilyy.

Ja vielä sananen järkyttävien asioiden pinnalle tulemisesta ja tietoisesta käsittelystä. Uudelleen traumatisoituminen ei tapahdu traumamuiston pinnalle tullessa, kun olen vahvistanut sisäistä vanhempaani huomaamaan hädän ja tulemaan paikalle, kun lapsen paniikki ja pelko kasvavat. Tämäkin muisto oli ollut mielessäni hetki sitten, mutta se ei ollut enää vuosiin nostanut isoja tunteita minussa. Toisinaan ottaa aikaa, että olemme riittävän kypsiä ollaksemme läsnä muistojemme todelliselle vapautumiselle. Usein myös sellaisissa tilanteissa, jossa tunnen raivoa, on kyse lapsiminän tarpeiden kohtaamattomuudesta ja vaillejäämisen kokemuksesta. 

Mennään syvempään

Toisen ison kohtaamisen tein exäni lapsiminän kanssa. Näin sen pelokkaan ja yksinäisen pojan, joka oli kasvattanut kuoren, jonka väleihin pääsin vain paikoin kurkistelemaan. Itkin nyt nähdessäni tuon pojan. Sen viattomuuden ja halun aitoon yhteyteen. Pojan kohtaamalla tunnistin myös oman sisäisen tytön, joka oli tunnistanut tuon pojan ja joka halusi jakaa leikkisiä hetkiä hänen kanssaan. Kun sisäiset lapsemme tulivat liian aroiksi ja pelokkaiksi näkyä suhteessa eivätkä kokeneet kohtaamista, pelko kasvoi rakkautta suuremmaksi. Kun yritin kurotella suhteen lopussa tuota poikaa kohti, se juoksi vain kauemmas. Tiesin, etten voi pakottaa toista näkyväksi ja pystyn antamaan nyt enemmän rauhaa myös itselleni siinä etten olisi voinut tehdä enempää. 

Purkaessani jälleen eri tasoisia kipuja liittyen edelliseen suhteeseen, tunsin avautuvani sille miltä seuraavan suhteen kuuluu tuntua. Ei näyttää vaan tuntua. Millaisen aidon hymyn se nostaa kasvoilleni ilman pelkoa lapsiosieni näkymisestä. Millainen seksuaalisuus avautuu, kun saan olla turvallisesti ja kauniisti kohdattu autenttisesti ja herkästi. Millainen voima ja hehku mun kehosta tuntuu ja näkyy, kun olen syvästi rakastettu ja haluttu jakamaan yhteistä elämää. Kokonaisvaltaisesti elossa.

Meistä näkyy jatkuvasti kaikenlaisia erilaisia osia eri tilanteissa, mutta myös samanaikaisesti ja päällekkäin. Yksi osa mussa haluaa nyt elämäänsä sen kumppanin, jonka kanssa sitoutua luomaan yhteistä tulevaisuutta. Toinen osa haluaa olla vapaa ja liihotella menemään tutkien erilaisia täyttymyksen kokemuksia ilman sitoutumista. Kolmas osa on turhautunut koko touhuun ja haluaisi katkaista kaikki halut, ettei tarvitsisi pettyä ja särkyä yhä uudelleen, se haluaa piiloutua katkerana meuhkaamaan kuinka epäreilua kaikki on. Kaikkien osien kohtaaminen itsessä on meidän omalla vastuulla. Vaikka kuinka toivon, että äiti, isä, ystävä tai kumppani näkisi hätäni, ottaisi syliin ja lohduttaisi, vain sisäinen aikuiseni voi antaa syvimmän turvan. Ulkopuolinen syli voi antaa merkittäviä parantumisen kokemuksia ja sitä kautta olen itsekin oppinut löytämään sen sisäisen kannattelijan. Yksi mantrani on, että elämä on harjoittelua. Ja yhdessä me tätä harjoitellaan.

Lempeyttä kaikille osillenne, jotka kaipaavat tulla kohdatuksi, pidellyksi ja rakastetuksi ❤️

Something vulnerable wanted to be seen here. And how to handle every part of you when breaking up.

The stories my mind starts to identify itself with becomes a burden that I might carry for a long time. Those self-sabotaging thoughts like ”I wasn’t enough” or ”he used me” are just stories I might start to create emotional drama that isn’t based in reality.

There definitely are parts of me that need to express their emotions that are still hurting. I get sudden cries and anger outbursts. I also have to give voice to the parts of me that feel abused and neglected. These moments don’t last long when I let them out. But there might be a lot of them so it demands quite a lot of energy and awareness from me.

The key here is awareness and how much weight I put on those stories, what kind of reality I want to create with those hurtful emotions. Now that I’ve experienced love being bigger than resentment I can look at those hateful thoughts with understanding. I can choose to see everyone really tried their best with their capacity and skills they now had. I can see how my past affects my experiences now. I take responsibility for my reactions and look at them with love too.

But I still need to mourn. I need to let it all flow as long as it lasts. It’s one painful heartbreak after another. It won’t be forever though. I remind myself constantly that I’m safe, loved and worthy. And I feel the truth of it. When I really struggle I contact my friends and they’ve been there for me.

Healing from breakups can take quite a long time. Last two breakups before this one were so big that I still traveled in darkness when starting a new relationship. The stories I had created of myself belittled me staying in this unhealthy and unstable dynamic that eventually taught me finding my boundaries and worth. I’m seeing it all as a blessing even if it hurt and almost made me insane at times. I was addicted to the parts of him that were loving and healing. In the end it all suddenly crumbled fast and opened my eyes to take care of me now.

I’m still grateful for his beautiful heart and soul that helped me rise from the darkness. I love me and I’m learning to let go with loving awareness.

Never have I ever been so vulnerable and present in a breakup. Such a raw and tender heart, that I now claim back to myself, used to be so armored that I was too afraid of showing the pain of letting go in my previous breakups. 

All the hurt that my heart carried for a whole past month cracked open the truth of me. I could no longer deny that this simply wasn’t my heart’s calling to stay. 

To have a breakup even when we still loved one another without going too much into the resentment showed me a new layer of authentic presence. Full month journeying with the feelings of letting go was chaotic but all in a new kind of conscious processing where I let all my feelings be seen and held by myself. At times I thought I would get lost but self-love was stronger. 

Still I’m journeying with a lot of feelings. I let the anger, resentment and grief to flow and they are not taking the lead. I’m not drowning in them. There’s no one to blame, there are just circumstances that didn’t work for us. 

It can still turn into episodes of cathartic storms or apathetic stagnation how I’m handling all of it but this relationship showed me a huge change in me and that is worth celebrating. I’m amazed how I’ve developed in being more true to myself, handling big feelings and honestly expressing all that I am when there is a big gap between how we process and express our emotions. We both got to learn to step out of people pleasing and listen to our own hearts. My layers of armored shame and patterns of avoidance have peeled off. Our relationship showed me this change. I’m sorry I couldn’t do the earlier breakups with mature presence and owning my hurt.

He taught me so much. There was so much beauty in how we held each other in the midst of life’s turmoil. I’m forever grateful for his beautiful sensitivity and big heart. Silliness and love that we created together opened up my heart and body back to life. 

I wish you all beautiful journeys on the waves of your heart’s desires. Deep listening and courage to lean into love. You got this

Tiedätkö sen tunteen, kun oot toistamassa jotain samaa käytöstä kuin aiemmin ja seuraat itsesi siitä vierestä, että ei saatana taas näin? Joskus toimii ennen ajattelua, tästähän sitten opitaan sen kantapään kautta hidastamaan ja tarkkailemaan mielen prosesseja.

Vaikka mokasin, pystyin silti toimimaan toisin ottaen vastuun toiminnasta heti ja kertomaan oman osuuteni pahoitellen tapahtunutta. Samalla pyysin kuulla toisten osapuolien kokemusta ja tunteita, sillä se aidosti vaikuttaa siihen miten voin oppia virheestäni. Ja koska todella välitän heistä enkä halua juosta enää pakoon uhriutuen omasta käytöksestäni.

Herään myös siihen paikkaan, jossa validoin oman totuuteni eikä enää ole väliä sillä näkevätkö toiset sen ja saanko anteeksiantoa, koska mä ylitin itseni monin kertaisesti. Jos vastapuoli on omassa kivussaan kykenemätön keskusteluun, olkoon niin, ymmärrän. Tulkoon, kun on valmis.

Oon ehkä maailman kärsimättömin ihminen odottaessani tilanteiden selvitystä ja se onkin mun tän hetken tutkimusmatka. Antaa tilaa ja luottaa, kaikki selviää kuitenkin parhain päin. Rauhottaa mun ylivirittynyttä hermostoa ja suuntaamalla huomiota muihin asioihin kuin käsillä olevaan konfliktitilanteeseen.

Toivon tietysti kohtaamista ja kaikkien haavoittuvaisuuden näkymistä siten, että yhteys ja luottamus voi kasvaa. Mun haaveeni on olla avoimessa ja rehellisessä vuorovaikutuksessa siten, että kaikki ne pienet ja suuret osat itseä saa näkyä tuomitsematta. Jos joskus mokaankin, toivon selkeää rajojen asetusta toisilta myötätunnolla, kiukulla se ei tuu vastaanotetuksi.

Saa sanoa, että se mitä tein ei ole ok ja että se satutti pahasti. Lisäksi toivon, että mun pienille osille voidaan myös kertoa että ne on siitä huolimatta turvassa ja rakastettuja. Koska olen arvokas kaikkine puolineni, sinne pimeyteen tarvitsee heitellä välillä valaisevia ja rakkaudellisia sanoja, katseita ja kosketuksia.

Tämä teksti juhlistaa pelokkaiden osien ulostuloa, tulivat tähän nyt parantumaan. Tulin myös taas kertomaan, että vaikka tää ihmisyys on toisinaan raskasta niin silti saadaan kaikki olla keskeneräisiä omilla oppipoluillamme. Lempeyttä ja tilaa tuovia syviä hengityksiä sun haasteiden äärelle ❤️