Rakkauden arvoinen minä

Kaksivuotinen tietoinen matka itsensä rakastamiseen ilman riippuvuutta ulkoisesta validoinnista on ollut jännittävää. Se alkoi intentiosta pyytää kasvilääkettä näyttämään minulle kaiken sen pelottavan ja keskeneräisen, mitä minussa vielä on. Sen sijaan, ja ehkä juuri siksi, sainkin kokea vain rakkautta. Niitä pimeyksiä on jo kaivettu ja vellottu niin paljon, että oli aika näyttää myös se todellinen rakkauden ydin minussa.

Itsensä rakastaminen se vasta pelottavaa onkin! Kaikki se valta on minulla ja rakkaus asettaa rajoja. Tiedän miten minua rakastetaan eikä rakkauteni ole ostettavissa tai manipuloitavissa. Niin moni mennyt suhde on ollut rakkauden ja läheisyyden janoisten ihmisten luoma riippuvuussuhde toisistaan ymmärtämättä ja arvostamatta sitä ihmistä rakkauden kohteen sisällä. Riippuvuus asettaa tarpeita, että toisen tulisi olla ja käyttäytyä juuri sellaisena kuin minulle sopii tai että itse palvelen vain toisen tarpeita unohtaen itseni.

Matkan varrelle on osunut tapahtumia, jotka ovat testanneet valintojani. Välillä valinnat on tullut tehtyä pelosta käsin, koska ulkoisen rakkauden kaipuu on kasvanut suuremmaksi. Nekin valinnat ovat kasvattaneet kapasiteettiani rakastaa itseäni enemmän.

Kun tunnen kompuroivani elämässä, katson mitä voin valita muuttaa. Jos jatkuvasti valitsen tehdä jotain mihin tunnen vastustusta, teen miellyttääkseni muita tai mikä ei täysin ole linjassa elämäni tavoitteiden kanssa, luon itselleni kärsimystä. Hetkellisesti voin ottaa vastuun valinnasta ja saattaa loppuun mitä olen aloittanut, mutta toisinaan on sallittava lupa myös luopua.

Parisuhdeasiat ovat pyörineet paljon kentässäni toiveessani kohdata kumppani, jonka kanssa rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Se on saatellut minua niiden teemojen äärelle, joissa on vielä ollut keskeneräisyyttä oman arvoni kokemuksesta. Jos en koe itseäni rakastettavaksi, valitsen kumppaneita jotka heijastelevat sisäistä kokemustani.

Olisi niin helppoa ulkoistaa jollekin toiselle valta minun arvosta, mutta kokemus kertoo, että sen ulkoisen rakkauden poistuttua löydän itseni tyhjästä kuoresta ja ehtymättömästä rakkauden tarpeesta, jossa en ikinä ole tyytyväinen itseeni tai elämääni.

Nyt rakkaus minussa antaa valita rajat, joiden sisällä koen voivani jälleen avautua romanttiselle rakkaudelle toisen kanssa. Rakkaus minussa on myös paljon laajempi niin ettei sen tarvitse kiinnittyä, koska joka hetki palaan itseeni. Yhteisöllisen rakkauden juuri voimakkaasti kokeneena tiedän, etten yksin ollessanikaan ole rakkauden ulottumattomissa, kun valitsen tehdä itselleni rakkaudellisia tekoja. Tästä käsin myös muiden rakastaminen virtaa puhtaampana.

Ja saan virrattaa rakkautta myös työhöni! Valitsen tehdä työtä, jota haluan.

Kiinnostavaa tutkailla mihin tämä rakkauden tutkimusmatka minua taas vie, kun se on itsessä herännyt ja aktivoitunut. Toisinaan nälkä ottaa vallan ja alan hädässä jälleen hamuilla ulkopuolista rakkauden lähdettä. Nyt tunnen kuitenkin sen integriteetissä olevan osani, joka haluaa tarkistaa millä intentiolla lähestyn muita. Haluan antaa tilaa hitaalle rakkauden ilmentymälle.

Täällä pehmeydessä peiton alla tunnen rakkauden ympäröivän minut kuin raskas lumipeite metsän sammalet. Antaudun rakkauden syliin.

Lempeää marraskuuta. Anna vanhan kuolla, laskeutua lepoon. Nyt on aika levätä, hellittää ja hidastaa. Helli itseäsi ja läheisiäsi.

Kasvilääkepolulla eheytyen ja kasvaen

Seuraa jokseenkin herkkä avautuminen suhteestani kasvilääkkeisiin ja yhteen merkittävistä ihmissuhteistani. Mulle on äärimmäisen tärkeää olla läpinäkyvä kokonaisena ihmisenä omien haasteideni näkymisen kautta. Tuntuisikin aika falskilta luoda jotain kiiltokuvaa itsestä sillä kentällä, jossa työskennellään ihmisyyden kipeiden haavojen ja varjojen parissa. Koska ihmissuhteet ja erityisesti parisuhteet ovat ohjanneet merkittävästi mun elämää ja innostavat siten myös opettamaan niistä, haluan puhua mun kipeimmistä ja samalla parantavimmista kokemuksista. Tässä julkaisussa näytän vähän molempia. Eikä kovin ihmeellistä tai yllättävää sekään, että kasvilääkkeillä on vaikutusta kaikkeen elämässämme. Kasvaminen voi vaatia luopumaan jostain rakkaasta, jos se ei ole linjassa sen elämän kanssa, jota haluamme elää. Jokaista entistä suhdettani rakkaudella ja ymmärryksellä katsoen, tämä on ollut arvokas kasvupolku. 

 – – –

Mussa meni rikki joku luottamus rakkauteen pitkäaikaisen kumppanini sairauden aikana. Tämä ihminen oli välittänyt mulle jotain niin syvää rakkauden kokemusta, jota en ollut edes puolittain kokenut aiemmin. Mun tarvitsi kohdata hänen mahdollinen kuolemansa hänen sairastuttua syöpään enkä täysin siihen pystynyt. Mikä kosminen vitsi, että löydän jotain niin syvää rakkautta kaiken epätasapainoisen elämäni keskellä ja hän mahdollisesti kuolisi. Eikö isän itsemurha ollut tarpeeksi, että tarvitsi käydä ihan kunnolla joku syvempi karminen sielunkumppanin menetys kokemus juuri kun sille rakkauden vastaanottamiselle oli antautunut? 

Me syvennyttiin rakkaudessa ensimmäisten syöpähoitojen aikana. Toisella kertaa diagnoosin uusiuduttua en enää pystynyt olemaan siinä 100%. Koin, että mulla tarvitsi olla myös suhteen ulkopuolinen elämä, en voisi nojata vain häneen. Jotain meni rikki meidän rakkaudessa, tai siltä musta tuntui, kun kuolemanpelkoa ei käsitelty.

Tämä on yhden sisäisen osani tarina. Se ei ole koko totuus. Toinenkin osa haluaa tulla ääneen kertomaan omaa saman aikaista kokemusta. 

Mä itsenäistyin sen suhteen aikana, löysin itseni syvemmin ja opin kuuntelemaan mitä mä todella haluan elämältäni. Isäni kuoleman ja kumppanini ensimmäisen syöpädiagnoosin aikana otin tuekseni vahvan etelä-amerikkalaisissa heimokulttuureissa käytetyn viidakkokasvin. Myöhemmin psilosybiinin. Aloin avautua kasvien ohjaukselle. Alkuun en yhtään tietoisesti, mutta lopulta aloin puhumaan kasveille, pyytämään heiltä tukea. Ikään kuin rukoilemaan apua, koska olin niin utelias, vailla ymmärrystä ja sitä myöden halussa parantua. Ymmärsin lääkkeiden voiman ja ne auttoivat syventymään myös suhteeseen, koska pystyin käsittelemään niiden kanssa traumoista ponnistavia pelkojani. Ne johdattelivat meidät antautumaan syvemmälle rakastamiselle. Lopulta ne osaltaan myös erottivat meidät.

Mun kasvilääkepolku vei mut avautumaan mun tarkoitukselle ja kutsumukselle. Ymmärsin kivuliaasti myös, että jos mun kumppani ei pysty tukemaan mun matkaani itseeni ja vahvistamaan mun kutsumusta palvella muita parantajana ja työpajafasilitoijana, suhdetta ei voi olla. Niin meidän suhteelle kävi, kun emme kulkeneet samaa polkua syventyessäni kasvilääkinnälliseen seremonialliseen työskentelyyn ja tantrassa mystisempään varjotyöskentelyyn. Meidän maailmankatsomukset eivät enää kohdanneet.

Miten kasvilääkkeet ovat mua parantaneet?

Mun työkyvyttömyys, mun lapsesta jatkunut itsetuhoisuus ja mun traumaidentiteetti ovat saaneet parantua. Mä oon löytänyt tien itseni rakastamiseen kaikkien satuttavienkin suhteiden jälkeen. Mä löysin todellisen arvoni. 

Mä uskon mun työhön, jonka esille tuominen toisinaan kauhistuttaa mua paljon. Mä antaudun aina vaan lisää johdatukselle ja sille miten mä saan virrata täällä tämän näköisenä, kokoisena, omanlaisena ihmisenä, jolla on yhteys lääkekasveihin, henkiparantajiin, keskeneräisille osille itseä, esi-isiin, kuolemaan, rakkauteen, ihmisyyden eri kerroksiin niin henkisellä, psyykkisellä, fyysisellä kuin energeettiselläkin tasolla. Olen eräänlainen kanava, nöyrästi tehtävänsä vastaanottaen tasapainoilleni rationaalisen ja päämäärätietoisen maskuliinin ja maanläheisen ja luovan feminiinin välissä. 

Uskaltaen pala palalta lopettaa maskauksen ollen vain olemassa, koska mulla on lupa olla olemassa. Tuntisin eläväni valheellisesti, jos en kertoisi koko tarinaani. Ei tämän tasoinen paraneminen ja tietoisuuden lisääminen itseen ja maailmaan tapahdu yksin länsimaalaisen lääketieteen keinoin. Olen syvästi kiitollinen, että vaihtoehtoisen menetelmät ja eri heimojen kasvilääkeviisaus on tavoittanut mut silloin, kun olen ollut todella hukassa ja vailla parantumista. 

Tämä on mun matkani. Kiitos, kun todistat sitä. 

Osallistumiseni kolmen vuoden Grof Legacy Training koulutukseen ulkomailla antaa mulle vahvistusta mun työhön. Saan lopulta nimikkeet Grof Breathwork & Psychedelic Therapy facilitator eli opiskelen työskentelemään ryhmässä terapeuttisesti sienten kanssa. Koulutus on iso sitoutuminen omaan sisäiseen työhön saman aikaisesti, kun jatkan hoitojen tekemistä ja työpajojen järjestämistä. Tästä syystä teen vähemmän hoitoja ja valitsen asiakkaat, jotka haluavat tehdä syvempää tunne- ja traumatyötä omalla polullaan. Herättelen jokaisen omaa sisäistä parantajaa samalla antaen helpotusta ja selkeyttä kehon tässä hetkessä olevien haasteiden äärellä. 

GLT-koulutuksessa Himmelbjerggårdenissa Tanskassa.
Pihan taideinstallaatiot kuvastavat hyvin hengitysmatkailua. Kuvassa matkailija ja sitteri.

Souls merging together by entering the portal of my temple

My soul is still entwined with yours. 

My pussy is still aching for you to fill me. 

I pray for softening for these painful parts of me that are still longing for you. I wish I could be over you but you know the saying – only time heals. And a lot of emotional work. I’m not silencing the pain, I’m not hiding from it. I’m not fucking it away. I’m not drinking it away. I need to feel it all to really know that one day it will be completely over. Maybe it never is. But mostly. 

I have tried to push letting go. I have wept, screamed and cursed you out of my heart and body. I have been numb. I have been more alive than ever. 

I hope you could hear the little whispers of your soul that you too are lovable. I pray that you are safe. I thank the spirits bringing you in connection with me. I’m grateful for the moments you had the courage to be vulnerable that I could really see you and feel you. 

I know I need to wait for the next love to arrive. Not chase it. It will be very different. It will fill the parts of me that were left empty echoing words you cast upon me like a spell. Words that made me feel loved, held and seen but created a lot of confusion when you suddenly pulled away. 

Waiting scares me to death. Surrendering to something unfamiliar that will ask for strict alignment and integrity. I’m afraid it will crash me, eat my soul and consume my body. That I will be lost. That I won’t have the strength to believe that something better is coming. 

I just can’t let anyone enter my body, heart and soul anymore without knowing they know what they are doing. Everytime I let someone in with intentions that are not aligned with love, it will create a huge turmoil in me. 

Opening my pussy is sacred, it is healing and empowering for both of us. Entering me is a prayer for the gods he hasn’t yet met but he respectfully approaches. He is entering a temple he will devote to keep clean of any energies that would destroy it. He will light the dark corners and release old demons that still have their claws around my self-worth shadowing my sense of how to truly love myself. He will be blessed with overflowing abundance as he nourishes the altar with his prayers. 

Meditatiivinen syväluotaus avaa sisimpäni salaisuudet

Kun annan äänen kaikille osille itseä ja kohtaan niitä kaikista kivuliaimpia antaudun ottamaan vastaan kehoni viisauden:

On hurjan vaikeaa oppia elämään ilman kumppanuutta. Siihen turvaan ja rakkauteen tottui. Se rakkaus kasvatti myös omaa sisäistä turvaa ja rakkautta itseä kohtaan, jonka varassa tasapainoillen nyt huojun. 

Otan aikaa sukeltaa meditatiiviselle matkalle sisimpääni. 

Syvä tyhjyyden ja merkitsemättömyyden tunne kairaa kivuliaita lonkeroita syvälle sydämeni ytimeen. Löydän sieltä yksinäisyyden. Pimeyden keskellä sykkii repivän kipeä piste, joka haluaa nielaista minut kuin musta-aukko tyhjyyteen kadoten. Yksinäiden ympärillä leijuu uituinen musta pilvi, pelko syleilee yksinäisyyttä päästämättä valoa läpi. Sitä ei uskalla lähestyä eikä sen luota voi lähteäkään. Se pakottaa katsomaan itseään. Tätä on olla yksin. Tunne se kokonaan. Valtoimenaan niin syvään että luulet repeäväsi kivusta.

Ole se. 

Kivun keskeltä räjähtää vapaus ja keho lähtee liikuttamaan itseään. Keskityn jokaiseen kipupisteeseen ja annan kehon alkaa kiemurrella itseään auki fyysisen tason kivuista. Selkäranka poksuu auki, energiaa vapautuu. Tunnen viikkoja kestäneen ahdistuksen hellittävän. Edellinen syvän matkan laulupiiri oli laittanut liikkeelle uudelle tasolle nousemisen prosessin. Energia itsessä alkoi muuntua ja oli noustava kehollisesti vahvemmaksi ottamaan tämä sielun lahja vastaan. 

Oma sisäinen resilienssi kasvaa, itseluottamus kasvaa. Luovuus lähtee virtaamaan. Seksuaalisuus lähtee virtaamaan. Hengitys lähtee virtaamaan. 

Minne olin hävittänyt itseni ja kuinka mutkalle olin itseni onnistunut kiertämään? Keho oli pistänyt vastaan mutta minä päättäväisenä jaksoin festarien kaiken massiivisen energia- ja aistikuormituksen. Tein sen tarpeessa yhteisöön ja jaettuihin kokemuksiin. Se palveli yksinäisyyttäni. Se palveli onnellisuuttani. 

Kun nyt kohtaan sitä yhteisön tarpeen tunnetta, jota olin lähtenyt seuraamaan ilman että se oli minulle täysin linjassa, ymmärrän miten paljon se aiheuttaa monen tasoisia haasteita. Mieli on ahdistuksessa, keho kipujännityksessä ja energiat vähissä, joten otan itselleni oman healingsessiopäivän. En anna kellekään muulle mitään. Uskallan olla olematta yhteydessä ulkomaailmaan sosiaalisen riippuvuutteni orjana. 

Katson kipua kumppanittomuudesta (hieno sana, eikö?). Tunnen sen sydäntäni puristavana kipuna. Kaikki huomioni, energiani ja luovuuteni virtaa kumppania kohtaan, jota ei ole. Siinä on vain tyhjä pimeys. Sinne kaadan itsestäni niitä osia, jotka olisi käytettävissä paljon muuhunkin. 

Olen hokenut viikkoja itselleni mantraa että oikeat tyypit tulevat eteeni. Ovat tulleet, mutta he eivät ole kumppanini, he ovat minun rajojani triggeröiviä, mutta myös riittävän kunnioittavia, etten taivu painostuksesta johonkin mikä ei ole minulle totta. Oikeat tyypit testailevat, vahvistavat ja selkeyttävät mulle sitä minkä todella tunnen omakseni. 

Saan vahvistua uskomuksessa siihen, että mun ei kuulu tyytyä mihinkään vähempään. Mun ei tarvitse laittaa mun sielua sinne, missä sitä ei haluta nähdä. Koska mä olen kaiken sen rakkauden arvoinen, mitä toivon saavani. 

Rakastajaksikin on paikka vapaana sydämessäni ja pillussani. Sen paikalle pyrkijöistä tarkistan myös oman integriteettini kautta, että yhteys on turvallinen paikka avautua. Enkä voi ottaa mitään muuta kuin rakkautta vastaan tässä hetkessä. Oli rakkaus minkä laatuista tahansa syvyydeltään, rakkaus on silti oltava läsnä jos haluat kehooni, mieleeni ja sieluuni penetroitua. Kunnioittava ja vilpitön rakkaus. 

Tämä on mun matka, mä valitsen mitä ja ketä se sisältää. Mulla on niin valtavasti annettavaa, ja annankin, ja nyt tarvitsen vastavuoroisesti täyttymistä. 

Ansaitsen nautintoa, koska olen olemassa

Kehoaan ja siten itseään on vaikea hyväksyä, jos se ei ole saanut kokea rakastavaa kosketusta. Jos ainoa keino saada kosketusta, on antaa kehonsa vaihtokaupassa sėksiin, luomme syviä kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden haavoja.

Platoninen, päämäärätön ja pelkästään rakkaudellinen kosketus on harvinaista. Kuvittelen, että minun tarvitsee antaa jotain vastavuoroisesti ja pelkkä vastaanottaminen tuntuu liian haavoittuvaiselta, jos arvoni perustuu siihen miten paljon annan. Opin, että vain tietyillä teoilla sain mitä tarvitsin ja muokkasin sillä itsestäni illuusion, etten olisi arvokas ilman tekojani. Kontrolloin siten elämääni. Enkä koskaan riitä. 

Paitsi, että riitän. Palaamalla takaisin aitoon, viattomaan osaan itseäni, jonka arpeutuneet haavat ja suojakuoret kätkevät sisällensä, parannan haavani. Aikuisena on opeteltava antamaan tilaa sisäiselle lapselle tulla näkyväksi, jotta sen haavat voivat parantua rakastavan kohtaamisen ja kosketuksen kautta.

Kontrollissa pysyminen on helpompaa, koska takaan sillä näennäisen turvan. Pysähtyminen ja hidastaminen merkitsisi kontrollin menettämistä. Kun kaava rikkoutuu, joudun olemaan läsnä kuunnellakseni mihin omani ja toisen kehon viestit ja energia yhteyttämme kuljettaa. Nopealle, suorittavalle ja kaavoihin tottuneelle tämä merkitsee tuntematonta, joka voi tuntua liian pelottavalta antautua. Ei ole ollut helppoa, mutta vihdoin löysin itsestäni sen joka pyytää hidastamaan. 

Kun suoritan elämää, työtä, ihmissuhteita ja sėksiä, kuvittelen olevani hallinnassa siitä mitä tapahtuu. Kun asiat eivät tapahdu suunnitelmien mukaan, dramatisoin tapahtumia sen sijaan että hyväksyisin ne. 

Hetkittäin takerrun asioihin ja ihmisiin, koska kuvittelen niiden olevan parasta minulle. Vaikka elämänvirta yrittää viedä eteenpäin, jään paikoilleni koska pelkään muutosta, pelkään menetystä. 

Kun päästän irti kaikesta, missä tunnen ettei se tuo minulle riittävästi kehon, mielen ja sielun ravintoa, rakennan uutta todellisuutta kokemuksestani omasta arvostani. Olen arvokas ja ansaitsen parempaa. Ansaitsen nauttia elämästä. Samalla annan viestin itselleni ja keholleni, että riitän enkä halua enää pelata pelejä saadakseni mitä ansaitsen vain olemalla olemassa. 

Vereni kanssa kohti kuolemaa

Mä kuljen kohti sisäisiä ja ulkoisia pimeyksiä, jotka pelottaa mua. Mä tunnen kuinka mua vedetään kohti mysteeriä, joka ei pintapuolisesti näyttäydy ja avaudu, vaan on mentävä syvempään. En voi kääntää katsettani pois ja kulkea toiseen suuntaan, sillä silloin välttelisin totuuden kohtaamista ja kieltäisin itseni. Mulla ei ole vaihtoehtoa. Kun mä tulen jonkin tuntemattoman pimeyden portille, vapisen sen edessä keräten rohkeutta kulkea läpi tietämättä mihin päädyn. Tää on jatkuvan transformaation polku. En tee tätä egosta käsin, en tee tätä ollakseni tai näyttääkseni jotakin. Teen sen koska muuten kulkisin väärään suuntaan elämään, joka ei ole minua varten. Kuljen kohti toistuvia sisäisiä kuolemia ja jälleensyntymiä. Antaudun elämän alttarille palvellakseni mysteeriä ja ihmisyyttä. Tuodakseni yhteen jotain mikä ei ole aina edes selitettävissä. Koko elämäni olen pelännyt kuolemaa. Nytkin tunnistan seisovani jälleen muutoksen portilla itken henki salpautuen. Yritän hengittää sisääni elämää, jotta virtautuisin portista eteenpäin. Keskityn luomaan sisäisen turvan tilan. Vaikka jotain minussa kuolisi, mä olen silti tässä, mun keho on tässä ja mun mielen rakenteet vain venyttelevät, eivät katoa. Sielu tekee työtään. Kuoleman pelko, yksin jäämisen pelko ja sekoamisen pelko. Kaikki käsi kädessä ovat vain möykky pelkoja. Ei todellisia uhkia, vain mieleni luomia tunnetiloja menneisyyteni tilanteista, jotka eivät ole nyt totta. Antaudun vereni voimalle, kohtuni viisaudelle. Jokainen uusi kierron alku on puhdistumista edellisestä. Linjautumista kohti elämää, joka yltäkylläisyydellään, valollaan ja rakkaudellaan mua ravitsee. Tämä on loitsu, johon sukellan, jotta näkisin taas kirkkaammin. Tähän antaudun. Kiitos mysteeri, veri ja sielun viisaus.

Teksti on sisäistä matkaa virittäytyen kohdun ja kuukautisveren viisauteen. Sanat virtasivat samalla, kun tein kivuliasta transformaatiomatkaa.

Mennään syvempään – sisäisen vanhemman kannattelussa

Aijai, kun on herkullista ja vähän bittersweet. Heti, kun alkaa tulla sisäisesti valoisempia aikoja, puskee näkyviin jotain isoja traumateemoja menneestä käsiteltävissä. Nyt mulla on niille tilaa, rakkautta ja kannattelua, joten miksipä ei. Sisäinen varjosukeltajani ja korkein tietoisuus hierovat tyytyväisenä käsiään yhteen: Aletaas hommiin! 

Eilen omassa healingsessiossani purin kehoni jäykkyyttä ja kireyttä syvävenytyksillä, liikkeellä ja hieronnalla. Kaikkine vaiheineen tähän meni varmaan kuusi tuntia. Oli aikakin antaa itselle tilaa, koska olin turruttanut väsymyspäissäni mieltäni sarjoilla ja doomscrollauksella taas koko viikon niissä väleissä, kun en orientoitunut töihin. Olin aivosumussa ja kivuissani ärtynyt, vetäytyvä ja uupumuksesta turhautunut. Unen laatu oli myös alkanut jälleen heikkenemään ja kasvava paniikki siitä, että tätäkö tämä kesä nyt taas on lisääntyvän valon kanssa, kun en saa valon takia nukuttua. Tilkitsin tulevan valon laittamalla nastoilla kankaan kiinni ikkunaan. Kyllä hätä keinot keksii vai miten se meni?

Isoimmat sessioni purkaukset liittyvät vahvasti tähän hetkeen ja mihin olen omassa elämässä ja työssäni astumassa eteenpäin. Kivuliasta ja paikoin pelottavaakin kohdata näitä kohtia itsessä, mutta voi huhhuh mikä vapautumisen tunne jälkeepäin. Tunnistan, että ihmissuhteeni ovat syvenemässä ja työni suunta vahvistuu hoito hoidolta.  Tunnen linjautumista, miten haluan olla intiimisti yhteydessä ihmisiin, tunnen rajani vahvemmin.

Tuntuu että palaan omaan pehmentyneeseen kehoon ihmettelemään jälleen millaisia konkreettisia muutoksia tunnen. Heti ensimmäisenä tunnen olevani paljon keskittyneempi seuraavana aamuna herätessäni eikä kummallinen viikon kestänyt aivosumu ole läsnä. Tunnen mitä kehoni haluaa syödä ja syön hyvällä ruokahalulla, maistan ruoan ja hidastan sen nautiskelua. Olen iloisempi eikä kiukku projisoidu muihin ihmisiin kaunana tai kateutena.

Mitä mieleni ja kehoni tasolla tapahtui?

Merkittävin purkaus oli kohdata 10-vuotias pelokas ja hämmentynyt minä, joka oli juuri saanut kuulla parhaan ystävänsä kuolemasta. Tämä osa minua oli dissosioinut tapahtumahetkellä enkä ollut saanut riittävää turvaa ja tukea asian käsittelyyn silloin. Se lapsi ei ollut osannut tulla syliin hakemaan äidin turvaa vaan oli tunteistansa jopa häpeissään. Miten noin pieni mieli voisikaan ymmärtää tapahtunutta? Otin lapsen syliini pidellen tiukasti ja kertoen hänen olevan turvassa. Lapsen itku pääsi pintaan ja kohdattavaksi. Ymmärrän nyt myös tähän traumaan liittyvän menetyksen pelkoni, että kaikki johon kiinnyn ja sitoudun, jättää minut. 

En ole aikuisiällä uskaltanut luottaa ystävien pysyvyyteen ja siihen, että olisin jollekin tärkeä. Nyt tarkastellessani tämän hetkisiä ihmisiä elämässäni tunnistan heidät, joiden kanssa on vastavuoroinen yhteydenpito, syvyyttä elämäntapahtumien jakamisessa ja luottamus siihen että saan olla täysin häpeilemätön minä kaikkine puolineni ilman, että toinen säikähtää jotain ja menee etäämmälle. Toisia näen useammin, toisia harvemmin, mutta se turvallinen yhteys säilyy.

Ja vielä sananen järkyttävien asioiden pinnalle tulemisesta ja tietoisesta käsittelystä. Uudelleen traumatisoituminen ei tapahdu traumamuiston pinnalle tullessa, kun olen vahvistanut sisäistä vanhempaani huomaamaan hädän ja tulemaan paikalle, kun lapsen paniikki ja pelko kasvavat. Tämäkin muisto oli ollut mielessäni hetki sitten, mutta se ei ollut enää vuosiin nostanut isoja tunteita minussa. Toisinaan ottaa aikaa, että olemme riittävän kypsiä ollaksemme läsnä muistojemme todelliselle vapautumiselle. Usein myös sellaisissa tilanteissa, jossa tunnen raivoa, on kyse lapsiminän tarpeiden kohtaamattomuudesta ja vaillejäämisen kokemuksesta. 

Mennään syvempään

Toisen ison kohtaamisen tein exäni lapsiminän kanssa. Näin sen pelokkaan ja yksinäisen pojan, joka oli kasvattanut kuoren, jonka väleihin pääsin vain paikoin kurkistelemaan. Itkin nyt nähdessäni tuon pojan. Sen viattomuuden ja halun aitoon yhteyteen. Pojan kohtaamalla tunnistin myös oman sisäisen tytön, joka oli tunnistanut tuon pojan ja joka halusi jakaa leikkisiä hetkiä hänen kanssaan. Kun sisäiset lapsemme tulivat liian aroiksi ja pelokkaiksi näkyä suhteessa eivätkä kokeneet kohtaamista, pelko kasvoi rakkautta suuremmaksi. Kun yritin kurotella suhteen lopussa tuota poikaa kohti, se juoksi vain kauemmas. Tiesin, etten voi pakottaa toista näkyväksi ja pystyn antamaan nyt enemmän rauhaa myös itselleni siinä etten olisi voinut tehdä enempää. 

Purkaessani jälleen eri tasoisia kipuja liittyen edelliseen suhteeseen, tunsin avautuvani sille miltä seuraavan suhteen kuuluu tuntua. Ei näyttää vaan tuntua. Millaisen aidon hymyn se nostaa kasvoilleni ilman pelkoa lapsiosieni näkymisestä. Millainen seksuaalisuus avautuu, kun saan olla turvallisesti ja kauniisti kohdattu autenttisesti ja herkästi. Millainen voima ja hehku mun kehosta tuntuu ja näkyy, kun olen syvästi rakastettu ja haluttu jakamaan yhteistä elämää. Kokonaisvaltaisesti elossa.

Meistä näkyy jatkuvasti kaikenlaisia erilaisia osia eri tilanteissa, mutta myös samanaikaisesti ja päällekkäin. Yksi osa mussa haluaa nyt elämäänsä sen kumppanin, jonka kanssa sitoutua luomaan yhteistä tulevaisuutta. Toinen osa haluaa olla vapaa ja liihotella menemään tutkien erilaisia täyttymyksen kokemuksia ilman sitoutumista. Kolmas osa on turhautunut koko touhuun ja haluaisi katkaista kaikki halut, ettei tarvitsisi pettyä ja särkyä yhä uudelleen, se haluaa piiloutua katkerana meuhkaamaan kuinka epäreilua kaikki on. Kaikkien osien kohtaaminen itsessä on meidän omalla vastuulla. Vaikka kuinka toivon, että äiti, isä, ystävä tai kumppani näkisi hätäni, ottaisi syliin ja lohduttaisi, vain sisäinen aikuiseni voi antaa syvimmän turvan. Ulkopuolinen syli voi antaa merkittäviä parantumisen kokemuksia ja sitä kautta olen itsekin oppinut löytämään sen sisäisen kannattelijan. Yksi mantrani on, että elämä on harjoittelua. Ja yhdessä me tätä harjoitellaan.

Lempeyttä kaikille osillenne, jotka kaipaavat tulla kohdatuksi, pidellyksi ja rakastetuksi ❤️

Loving me after a break-up

Something vulnerable wanted to be seen here. And how to handle every part of you when breaking up.

The stories my mind starts to identify itself with becomes a burden that I might carry for a long time. Those self-sabotaging thoughts like ”I wasn’t enough” or ”he used me” are just stories I might start to create emotional drama that isn’t based in reality.

There definitely are parts of me that need to express their emotions that are still hurting. I get sudden cries and anger outbursts. I also have to give voice to the parts of me that feel abused and neglected. These moments don’t last long when I let them out. But there might be a lot of them so it demands quite a lot of energy and awareness from me.

The key here is awareness and how much weight I put on those stories, what kind of reality I want to create with those hurtful emotions. Now that I’ve experienced love being bigger than resentment I can look at those hateful thoughts with understanding. I can choose to see everyone really tried their best with their capacity and skills they now had. I can see how my past affects my experiences now. I take responsibility for my reactions and look at them with love too.

But I still need to mourn. I need to let it all flow as long as it lasts. It’s one painful heartbreak after another. It won’t be forever though. I remind myself constantly that I’m safe, loved and worthy. And I feel the truth of it. When I really struggle I contact my friends and they’ve been there for me.

Healing from breakups can take quite a long time. Last two breakups before this one were so big that I still traveled in darkness when starting a new relationship. The stories I had created of myself belittled me staying in this unhealthy and unstable dynamic that eventually taught me finding my boundaries and worth. I’m seeing it all as a blessing even if it hurt and almost made me insane at times. I was addicted to the parts of him that were loving and healing. In the end it all suddenly crumbled fast and opened my eyes to take care of me now.

I’m still grateful for his beautiful heart and soul that helped me rise from the darkness. I love me and I’m learning to let go with loving awareness.

Vulnerable break-up

Never have I ever been so vulnerable and present in a breakup. Such a raw and tender heart, that I now claim back to myself, used to be so armored that I was too afraid of showing the pain of letting go in my previous breakups. 

All the hurt that my heart carried for a whole past month cracked open the truth of me. I could no longer deny that this simply wasn’t my heart’s calling to stay. 

To have a breakup even when we still loved one another without going too much into the resentment showed me a new layer of authentic presence. Full month journeying with the feelings of letting go was chaotic but all in a new kind of conscious processing where I let all my feelings be seen and held by myself. At times I thought I would get lost but self-love was stronger. 

Still I’m journeying with a lot of feelings. I let the anger, resentment and grief to flow and they are not taking the lead. I’m not drowning in them. There’s no one to blame, there are just circumstances that didn’t work for us. 

It can still turn into episodes of cathartic storms or apathetic stagnation how I’m handling all of it but this relationship showed me a huge change in me and that is worth celebrating. I’m amazed how I’ve developed in being more true to myself, handling big feelings and honestly expressing all that I am when there is a big gap between how we process and express our emotions. We both got to learn to step out of people pleasing and listen to our own hearts. My layers of armored shame and patterns of avoidance have peeled off. Our relationship showed me this change. I’m sorry I couldn’t do the earlier breakups with mature presence and owning my hurt.

He taught me so much. There was so much beauty in how we held each other in the midst of life’s turmoil. I’m forever grateful for his beautiful sensitivity and big heart. Silliness and love that we created together opened up my heart and body back to life. 

I wish you all beautiful journeys on the waves of your heart’s desires. Deep listening and courage to lean into love. You got this ♥️

Pienten osien kuuntelu ja kohtaaminen

Tiedätkö sen tunteen, kun oot toistamassa jotain samaa käytöstä kuin aiemmin ja seuraat itsesi siitä vierestä, että ei saatana taas näin? Joskus toimii ennen ajattelua, tästähän sitten opitaan sen kantapään kautta hidastamaan ja tarkkailemaan mielen prosesseja.

Vaikka mokasin, pystyin silti toimimaan toisin ottaen vastuun toiminnasta heti ja kertomaan oman osuuteni pahoitellen tapahtunutta. Samalla pyysin kuulla toisten osapuolien kokemusta ja tunteita, sillä se aidosti vaikuttaa siihen miten voin oppia virheestäni. Ja koska todella välitän heistä enkä halua juosta enää pakoon uhriutuen omasta käytöksestäni.

Herään myös siihen paikkaan, jossa validoin oman totuuteni eikä enää ole väliä sillä näkevätkö toiset sen ja saanko anteeksiantoa, koska mä ylitin itseni monin kertaisesti. Jos vastapuoli on omassa kivussaan kykenemätön keskusteluun, olkoon niin, ymmärrän. Tulkoon, kun on valmis.

Oon ehkä maailman kärsimättömin ihminen odottaessani tilanteiden selvitystä ja se onkin mun tän hetken tutkimusmatka. Antaa tilaa ja luottaa, kaikki selviää kuitenkin parhain päin. Rauhottaa mun ylivirittynyttä hermostoa ja suuntaamalla huomiota muihin asioihin kuin käsillä olevaan konfliktitilanteeseen.

Toivon tietysti kohtaamista ja kaikkien haavoittuvaisuuden näkymistä siten, että yhteys ja luottamus voi kasvaa. Mun haaveeni on olla avoimessa ja rehellisessä vuorovaikutuksessa siten, että kaikki ne pienet ja suuret osat itseä saa näkyä tuomitsematta. Jos joskus mokaankin, toivon selkeää rajojen asetusta toisilta myötätunnolla, kiukulla se ei tuu vastaanotetuksi.

Saa sanoa, että se mitä tein ei ole ok ja että se satutti pahasti. Lisäksi toivon, että mun pienille osille voidaan myös kertoa että ne on siitä huolimatta turvassa ja rakastettuja. Koska olen arvokas kaikkine puolineni, sinne pimeyteen tarvitsee heitellä välillä valaisevia ja rakkaudellisia sanoja, katseita ja kosketuksia.

Tämä teksti juhlistaa pelokkaiden osien ulostuloa, tulivat tähän nyt parantumaan. Tulin myös taas kertomaan, että vaikka tää ihmisyys on toisinaan raskasta niin silti saadaan kaikki olla keskeneräisiä omilla oppipoluillamme. Lempeyttä ja tilaa tuovia syviä hengityksiä sun haasteiden äärelle ❤️