top of page

Tantriset työpajat

 

Inspiroidun erilaisista ihmisyyden tutkimista syventävistä teemoista, häpeän ja nautinnon tutkimisesta sekä hienovaraisesta lähestymisestä ihmiskehojen ja -mielien välillä. Tarjoamani työpajat ovat luotu turvallisella tilanpidolla, leppoisalla ja lempeällä ohjauksella.

 

Kuljen neotantrista itsetutkiskelun polkua, joten myös tarjoamissani työpajoissa keskitymme kokemuksellisuuteen ja itsetutkiskeluun erilaisten harjoitusten kautta. Harjoitukset sisältävät meditaatiota, jakamista, läsnäoloa ja kosketusta.

 

Parit - vasta tavanneet tai pitkään yhdessä olleet

Eri teemoilla kulkevia työpajoja, joissa mahdollistetaan parien yhteyttä. Työpajat sisältävät tunneyhteyttä, leikkisyyttä ja nautintoa nostattavia harjoituksia. Paritantrat ovat avoimia kaikille, aloittelijoille ja pitkään tantraa harrastaneille, monogamisille ja monisuhteisille. 

Hukkaamme helposti arjen keskellä yhteyden, jossa koemme tulevamme ravituksi, kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi, rakastetuksi ja halutuksi. Tantrisin harjoituksin löydämme takaisin yhteyteen, jonka olemme itsessä tai yhdessä unohtaneet tai jolle emme ole osanneet antaa sen tarvitsemaa aikaa. 

Queer-yhteisö

On tärkeää mahdollistaa tantra kaikille. Siinä missä haluan luoda työpajan spesifisti naiseksi itsenstä määritteleville, haluan tuoda tantran myös heille, jotka haluavat tutkia yhteyttä itseen ja muihin ilman sukupuolimääritelmiä. Myös järjestämäni paritantrat ovat avoimia ei-binääreille ihmisille. 

Kopio tiedostosta janita ohajus 10.jpg

Tantraohjaus yksityisesti pareille

 

Tarjoan tarpeisiinne kohdennettua tantristen harjoitusten ohjausta. 

 

Onko tiedän välinen yhteys hukkunut johonkin ajan pyörteisiin?

Kaipaatteko lisämausteita seksielämäänne?

Haluatteko kehittää tunneilmaisutaitojanne?

Tarvitsetko tai haluatko antaa tietynlaista kosketusta,

mutta et tiedä miten pyytää tai tarjota?

 

Voitte valita neljästä erilaisesta harjoituspaketista teille sopivimman tai käydä sarjana kaikki neljä syvemmän tutkimusmatkan tarpeessa. 

 

Tunneyhteys ja hellyys

Tunneyhteyttä rakentavia harjoituksia, joissa tutkimme mitä on kuuntelu, kannattelu, tulla kuulluksi ja otetuksi vastaan. Ohjaan lisäksi sanattomia kehollisia harjoituksia, joissa on lupa vain antautua vastaanottamaan turvallista kannattelua, jossa myös tunteet saavat näkyä ja kuulua. 

 

Kosketuksen laadut ja pyytäminen

Harjoituksia, joissa opit pyytämään ja vastaanottamaan mitä tarvitset. Tarkastelemme erilaisia tapoja koskettaa, mistä pidät ja mistä et pidä. Vahvistamme ymmärrystä oman kehon ja mielen rajoista ja tarpeista, minkä pohjalta on helpompi viestiä kumppanille mitä juuri sinä kaipaat.

 

Nautinto ja leikki

Heittäytymistä nautinnon tutkimusmatkalle, jossa voitte löytää rentoutta ja leikkiä yhteen kietoutumisesta. Laskeudumme ajattelusta ja analysoinnista kehoon kuuntelemaan oman kehon virtausta ja miten se haluaa leikkiä toisen energian kanssa.

 

Tantrinen rakastelu ja energiaseksi 

Tunnette toistenne kehojen kutsun ja haluatte syventää seksuaaliyhteyttänne. Tutkimme harjoituksissa energeettistä seksiä, jossa on mahdollista saavuttaa korkeampia nautinnon tasoja antautuen universumin parantaviin energioihin seksuaalisen yhteyden kautta. 

 

Tai voin räätälöidä teidän tarpeita vastaavan ohjauksen.

2,5h 18
0€ tai 4x 2,5h 620€

 

Voimme tavata keskustassa Kehräämön tiloissa,

minun luona Annalassa tai teidän kotona.

Harjoituksissa ei ole alastomuutta, jos ette niin halua. Päätette itse haluatteko vähentää vaatteita kosketusharjoituksissa. 

Mitä tantra tarkoittaa minulle

 

Virtaus. Soljuvuus. Luottamus.

 

Tunne siitä, että olen elämän kannattelema. Antaudun sille virtaukselle, joka minua kutsuu. Luotan elämään ja itseeni. Kaikella on tarkoituksensa -asenteeseen nojaaminen tekee maailmasta helpomman paikan olla. Opin päästämään irti ajatusmalleista ja tunneloopeista, jotka eivät enää palvele minua. 

Tietoisuus. Salliminen. Hyväksyntä. Läsnäolo.

 

Tuomitsevat ajatukset erityisesti itseä kohtaan keventyvät läsnäoloharjoitusten ja hyväksynnän harjoittamisen kautta. En arvostele itseäni ulkoisesti ja sisäisesti, joten voin hyväksyä myös muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Katson objektiivisemmin elämän tapahtumia. Epäonnistumisen pelkoni on lieventynyt, kun sallin itseni mokata. Annan anteeksi itselleni ja muille. 

 

Tunteiden virtautusta. Lupa näkyä kaiken kanssa. 

 

Kaikki tunteet ovat sallittuja. Häpeän valoon tuominen. Varjojensa kanssa sinuiksi tuleminen. Raivo voi olla pyhää. Nautinto ja ilo saavat näkyä. Kaikki saa lävistää minut ja mitään ei jää jumiin kehoon. Tunteiden vertikaalisuuden opetteleminen, en enää kuormita muita ihmisiä tunteillani samalla intensiteetillä kuin ennen, koska olen oppinut omistamaan tunteeni, ottamaan niistä vastuun. 

 

Tarpeet ja rajat. Niiden tunnistaminen ja sanoittaminen. 

 

Kunnioitan itseäni. Kuuntelen kehon viestejä. Pyydän, mitä tarvitsen. Tukea, apua, läheisyyttä, seksiä, tilaa, tilanpitäjää. Luovun oletuksista ja omista päänsisäistä odotuksista muita kohtaan. Mun pyyntöön saa sanoa ei enkä loukkaannu siitä, koska tiedän toisen pitävän huolta itsestään. Kehollisten tarpeiden tunnistaminen on helpottanut itsestä huolehtimista, omien rajojen ja halun ilmaisua.

 

Seksuaalisuus. Leikki.  Suostumuksellisuus.

 

Vapaus toteuttaa itseä. Muista riippumaton virtaus, joka on koko elämän energian lähde. Luovuuden, työn ja ihmissuhteiden perusta. Kehollistuminen ja eläinkehon vapauttaminen.

Kukaan ei voi viedä multa mitä en halua antaa, eikä kukaan tule käyttämään sitä ilman mun suostumusta. Annan leikin ja seksuaalisen virtauksen puhdistaa häpeäkerroksia tuoden viattomuuden ja leikin tärkeäksi osaksi kehollisuuttani.

Palautetta työpajoista

 

Kiitos rauhallisesta ohjauksesta, joka kutsui turvalliseen tilaan. Onko vaikeampaa ja kompleksisempaa asiaa kuin aikaa kehittää pitkässä parisuhteessa itseään ja alkaa tulla siinä näkyväksi? “Meillä kun on vain yksi elämä.”

Kiitos upeasta päivästä. Jännitti tosi paljon, ei tiedetty yhtään mitä on tulossa. Kannatti tulla, tästä sai niin paljon hyvää itselle ja parisuhteelle. Vastaanotto, ryhmä ja ohjaajat toi todella turvallisen ja helpon ilmapiirin. Ohjaajat olivat helposti lähestyttäviä. 

Kiitos intensiivisestä, tärkeästä, syvällisestä, hauskasta ja nautinnollisesta päivästä.Ihana yhteistyö teillä. Toimi. Hyvät musat ja tarjoilut. Ihqu tila. Selkeä ohjaus ja turvallinen tila.

Kiinnostavia ja avaavia harjoituksia ohjattuna rohkeasti, lempeästi ja valppaasti. Kiitos tantrailloista! Teillä on tosi hyvä meininki ja avoin suhtautuminen tantran ohjaamiseen.

Upea kokemus ja mahdollisuus tutustua uudella tasolla kumppaniin. Tämä pitäisi olla säännöllinen tapa hoitaa suhdetta. Ihanaa heittäytymistä teiltä!

Kiitos isosti! Todella mahtavia läsnäolon työkaluja, jotka erityisesti ihmissuhteissa, joissa läsnäolo hankalaa mutta kuitenkin tärkeintä, auttaa kohtaamaan ja syventää yhteistä olemista. En keksi kritiikkiä koska opetus 5/5 Ootte ihan timanttii!

bottom of page