Janita Seppälä
Vulvaopinnot
Valmistuttuani de-armouring hoitajaksi olen jatkanut opiskelujani naisen genitaalialueen parissa. Meillä on ollut itseorganisoitunut ryhmä naisia opiskelemassa vulvallisuutta kehon ja nautinnon äärellä. Olemme ohjanneet toisillemme oppimiamme harjoituksia mm. Kim Anamilta, Layla Martinilta ja Carly Raelta. Kokeillessamme erilaisia tapoja lähestyä omaa kehoamme olemme löytäneet itselle sopivimmat. Omista kokemuksista jakaminen toisille vulvallisille on auttanut merkittävästi myös oman häpeän ja seksuaalisten haasteiden kohtaamista lempeydellä. Olemme kertoneet menneistä kokemuksista miesten kanssa ja kehitysmatkastamme kuinka voida paremmin kokonaisvaltaisesti oman seksuaalisuutemme kanssa.
Viimeisimmässä online-tapaamisessa kertasimme vulvan anatomiaa ja jatkoimme siitä käytännön harjoitteluun. Koen, että juuri tämän herkän ja pyhän alueen hoitajana on merkittävää olla omalle vulvalleen läsnä ja osata koskea sitä kunnioittavasti ja hoitavasti, jos aion tehdä tätä työtä muiden naisten pyhyyden äärellä. Koin jälleen itselle tehtävän hoidon inspiroivana omaan työhöni, sillä saan koko ajan lisää tietoa oman kosketukseni kautta omalta keholtani.
Vulvan ympäröimä faskia eli sidekudos on useilla hyvin arka ja kireä. Hoitaessa tätä aluetta, vapautuu myös vulvan kudos pehmeyteen, jonka myötä mahdollistuu myös virtaavampi nautinto oman kehon äärellä. Kokonaisuudessaan ulkoisia alueita hoidettaessa valmistamme vaginaa olemaan vastaanottavaisempi kosketukselle syvemmässä rentoutumisen tilassa. Näinhän se toimii myös seksissä. Mitä mehukkaampi ja valmiimpi olemme ottamaan vastaan sisäistä kosketusta, sitä pitkäkestoisempaa ja syvempää nautinto on koko keholle.
Vulva ja vagina voi hyvin, kun kudos on pehmeä, pullea, joustava ja kostea. Jos emme ole kohdistaneet näille alueille rakastavaa, säännöllistä ja nautinnollista huomiota, ne kuivuvat ja kiristyvät. On mahdollista hoitaa myös erilaisia kipuoireita vastaanottavaisemmiksi. Esimerkiksi vulvodyniakipu on hoidettavissa niin ettei tarvitse enää kokea jännitystä kivusta.
Olen itse monesti pakottanut itseäni seksiin liian nopeasti, mistä on jäänyt kudosvauriota ja varsinkin sisäisiä tunnetukoksia. Näitä hoitamalla olen rentoutunut, saanut lisättyä nautintoa ja oppinut kuuntelemaan vulvani todellista halua ja sen rajoja. Ymmärrän myös millainen kosketus ei ole enää tervetullutta edes itseltäni, tätä aluetta kuuluu kunnioittaa hitaalla ja läsnäolevalla kosketuksella.

Näillä harjoituksilla on ollut iso vaikutus muuhunkin hyvinvointiin. Olen itsevarmempi ja oman arvoni tunteva. Tunnistan mitä elämässä haluan enemmän ja mistä on tarpeen luopua, jotta voin hyvin. Ilo ja myötätunto ovat perustilojani kohdatessani muita eikä huolet kiinnity ajatteluuni enää yhtä tiukasti.
Opinnot jatkuvat toivottavasti lopun elämääni! Jatkan yksilöllisten hoitojen tarjoamista kaikille sukupuolille. Lisään palveluihini online ohjauksen, jossa vulvallinen asiakas voi opetella itse hoitamaan itseä.