top of page
Etsi
  • Writer's pictureJanita Seppälä

Tukahduttava Syyllisyys

Päivitetty: 29. jouluk. 2022

Tänä aamuna tuttu syyllisyyden tunne oli mua vastassa herätessäni. Tutkiskeltuani tunnetta erilaisin kysymyksin, se alkoi muuntua ja lopulta helpottui. Ymmärsin että syyllistyin jostain mille en oikeastaan aidosti mahda juuri mitään. Olin alkanut kantaa toisen ihmisen pahaa oloa kuvitellen, että se on mun syytä. Syyllisyydestä käsin koin toisen vaativan minulta tekoja, jotka eivät tuntuneet musta hyvältä. Se vaativuuskin oli mun itse luomani.


  • Kenen tunne tämä on?

  • Kenen vastuulla tämä tunne on?

  • Olenko minä tunteeni?


Monesta tunteesta haluaisi syyllistää itsensä ulkopuolisia asioita. Yhteiskuntaa, isää ja äitiä, kumppaniaan, pomoaan tai lemmikkiäänkin.


Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat voimakkaita itsensä pienentämisen ja rajoittamisen tunteita. Koska koen olevani syyllinen, koen olevani epäkelpo ja riittämätön. Riittämättömyyden tunne johtaa pahimmillaan lamaantumiseen, jossa syyllisyys on jo muuntumassa masennukseksi. Tulee kokemus, että turha edes yrittää mitään.


En täyttänyt muiden toiveita.

En osannut näyttää osaamistani.

Sanon ja teen vääriä asioita.


Näillä uskomuksilla rajoitan näkemästä itseäni kokonaisena. Syyllisyyden tunto tai mikä tahansa muu tunne on vain osa mua, mutta voin ottaa sen koko totuudeksi itsestäni, jos en ymmärrä katsoa tunnetta etäämmältä. Voinko ymmärtää, mikä osa tunteen synnystä on omalla vastuullani ja mikä on ulkopuolelta syötettyä?


  • Onko totta mitä isä, opettaja tai kumppani sanoo minusta?

  • Onko toisen paha mieli minun vastuullani?

  • Onko minun tunteeni toisen syytä vai voinko omistaa tunnereaktioni ja kertoa ilman syyllistämistä mitä minussa tapahtuu?


Testaa, mikä näistä resonoi sulle nyt, kirjoita lapulle ja muistuta itseäsi päivittäin sanomalla ääneen:


🌱Pystyn parempaan kuin kuvittelen.

🌱Osaan enemmän kuin uskon.

🌱Riitän juuri sellaisena kuin tässä hetkessä olen.


Olisiko aika ravita itseä uusilla uskomuksilla?


7 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page