Kipu lapsettomuudesta
Päivitetty: 29. jouluk. 2022
Kuvassa minä 5-vuotiaana Italiassa.
Toisinaan saan tunneryöpyn, jossa suru, kipu, kaipaus ja epäonnistuminen menee läpi kyynelten huuhtoessa poskia. Nyt se tuli katsoessani televisiosarjaa.
Tunneryöppy liittyy lapsen menetykseen. Se tuntuu hassulta, koska en halua lasta, mutta tuntuu kipeältä myös olla haluamatta. Kipu siitä että asiat meni tässä elämässä niin, etten halunnut kasvatuksen ja sattumusten takia omaa lasta. Kipua siitä ainoasta abortista, jonka tein. Kipua siitä, että valitsin sen jälkeen steriloida itseni. En kadu päätöksiäni, sillä tiedän että ne olivat terveyteni kannalta välttämättömiä.
Samaan aikaan se tuntuu kuin surisin jotain menneen elämän lapsien menetyksiä. Olen nähnyt useamman kuolemani menneistä elämistäni ja yhdessä niistä myös lapseni kuolivat kanssani. On ihmeellistä, että voi tuntea sen kivun niin elävänä tässä ja nyt.
Osaan kohdata kipuni lempeydellä ja antaa sen vain virrata. Muistan ensikertaa kivun kohdatessani sen olleen myös paniikin kaltaista, miksi tunnen näin, mitä ihmettä tapahtuu? Kun tunnen kehoni, pääsen tutkimaan myös sitä mistä tunnekokemukseni juontaa juurensa.
Syvälle onkin joutunut, tai päässyt, tässä tunnejuurien tutkimisessa ja odotan yhä syvenevää viisautta kumpuavan tietoisuuteeni. Jossain on se vanha viisas nainen, joka ohjaa tämän nuoren naisen elämän tutkimusmatkoja, päätöksiä miten olla ja mihin mennä. En aina usko häneen, kun en voi kuulla tai nähdä häntä selkeästi, mutta siellä hän muiden oppaideni kanssa on.
Syleilen tätäkin kipuani avautuakseni vapaudelle ja nautinnolle elämässä. Kaikki mitä nahoissani koen on osa sitä täyttä elämää, kukoistavaa ja yltäkylläistä elämää. Yritän luottaa siihen.
Jaan, koska tiedän avoimuuden kipeimmistäkin asioista helpottavan ihmisiä olemaan lähempänä toisiaan.
Rikotaan tabuja avoimuudella ihmisyydestä ❤️🙏