Kuoleman kanssa töissä

Ensi kertaa kohtasin merkittävältä, hämmentävältä ja pelottavalta tuntuvan kuoleman 10-vuotiaana parhaan ystäväni menehdyttyä tapaturmaisesti. Isovanhempien poismeno tuntui myös käsittämättömältä ja oudolta. Kuinka joku vain kuihtuu ja katoaa enkä ymmärrä miten asiaa tulisi kohdata. Kun muutama vuosi sitten isäni teki itsemurhan ja samaan aikaan kumppani sairastui leukemiaan, oli kuolema tullut jo niin lähelle, ettei jäänyt vaihtoehtoa kuin kohdata tämä elämän rajallisuus ja siihen liittyvät pelkoni.

Kuoleman pelko ja elämän pelko kulkevat käsi kädessä. Saatan pelätä antautua sille mikä kutsuu mua elämään, nauttimaan ja iloitsemaan, koska samalla pelkään tuntea jotain niin ihmeellistä ja kaunista, joka kuitenkin on katoavaista. Pelkään menettää jotain mitä en ole vielä edes saanut maistaa.

Nautinto ja ilo voivat olla myös suurempi osa elämää kuin annan niille luvan olla. Harjoittelen huomaamaan tilanteita, jolloin elämä tarjoilee kevennystä ja tilaa hengittää. Ensin mun piti huomata elämän rajallisuus ja tehdä päätös miten haluan todella elämääni viettää. Ja haluta aktiivisesti valita aina uudelleen se halu nautintoon.

Tulee haastavampia hetkiä, mutta en enää identifioi itseäni niihin. Voin antaa tilaa vaikeille tunteille, kohdata ne erilaisin metodein ja päästää niistä sitten irti. Avata silmät, mieli ja keho sille totuudelle elämän nautinnosta, joka on aina saatavilla, kun niin valitsen. Voi kuulostaa tänä marraskuisena aikana erityisen haastavalta valinnalta tehdä, mutta se on pienistä teoista kiinni. Pysähtymistä, hengittelyä, lepoa. Teekupillinen peiton alla, hidas kävely metsässä ja ilman utelias nuuhkiminen, silittelevä kosketus keholle, aamun meditointihetki. Tai kylmävesiuinti, se vasta onkin kuolemanpelon kohtaamista.

Samaan aikaan antaudun muutokselle, sisäiselle ja ulkona luonnossa tapahtuvalle kuolemalle, kun uskallan pysähtyä enemmän olemaan kuin tekemään. Tähän antautumiseen kehoni on jo oppinut rentoutumaan. Syviä tietoisia hengityksiä, kun pallea ja vatsa kiristyy. Sanat keholleni: olen turvassa. Nautinnon aalto pyyhkäisee läpi kehoni, hermostoni rauhoittuu ja hymy palaa kasvoilleni. Rauha olla tässä.

Harvest moon - sadonkorjuun kuu

Reflektoin mennyttä kesän kulkua kiitollisena. Mitä laitoin alulle, minkä eteen tein töitä ja mitä satoa olen päässyt korjaamaan. Kaikki kivuliaat irtipäästämiset sen tiedon edessä, että asioiden on muututtava, jotta voin saavuttaa elämääni tasapainoa ja tyytyväisyyttä, ovat yhä tässä katseltavana, mutta ne eivät kirvele yhtä paljon. Surua on ja saa ollakin luopumisesta ja muutoksesta. Katse on silti eteenpäin ja vahvemmin kiinni siinä mitä ihmeellistä elämä on nyt sallinut mulle sen irtipäästön myötä. Kun sain tilaa olla enemmän itsessäni, sain tilaa luoda elämää itseni näköiseksi. Lakkasin elämästä haaveessa ja eriarvoisessa kiinnitymisessä parisuhteeseen, jonka olosuhteet eivät mahdollistaneet elämän virtausta sellaisena kuin se luonnollisesti minussa kulkee. Lapsiarki ei sopinut sisäiselle rytmilleni ja hermostolleni. Yritin pakottaa itseäni johonkin mikä ei vain yksinkertaisesti tuntunut musta hyvältä. Olin ajautunut tähän tilanteeseen ja kuvittelin osaavani. On todella vapauttavaa todeta, että en osannut ja että voin itse päättää millaista elämää haluan elää sen sijaan, että jäisin paikalleni lamaannukseen. Tässä kohtaa etäsuhde on mahdollistanut tilan tuntea jälleen rakkautta ja halua toista kohtaan, koska on tilaa enemmän itselle. Jos tämä muoto suhteessa ei pidemmän päälle toimisikaan, on aina mahdollista katsoa uudelleen, mihin suuntaan haluamme mennä ja millaista elämää tahdomme yksin ja yhdessä elää. Tuntuu vahvasti siltä, että saan paljon enemmän sen myötä, kun olen uskaltanut luopua jostain mikä ei toimi mulle. Irtipäästämisen hetkillä pelottaa yksinjääminen, virheen tekeminen ja epäonnistuminen. Jopa sekoamisenpelko käy näyttäytymässä, kun oma mennyt on ollut aikoinaan hyvin epävakaa ja pelkoa täynnä. Pelot voivat näyttää tien, jota voin lähteä seuraamaan, mutta onneksi valitsin toisen tien. Valinta, vastuunottaminen ja tietoinen elämä ovat olleet mahdollisia mulle vasta tällä puolen kolmeakymmentä, ehkä vasta tänä vuonna. Miten tälläistä sisäistä työtä voi itselleen mahdollistaa?

Vielä tarkemmin mistä mä päästin irti ja mitä sain tilalle:

Mistä päästin irti

- lähisuhde ja sen haaveet yhteisestä kodista - lähitukiverkoston turvasta - tutusta ympäristöstä - ihanasta kodista - vajaasta tunne-elämästä - lamaannuksesta - ilottomuudesta

Mitä sain - vapautta olla vahvemmin itsessä ja liikkua oman virran mukaisesti - uusia innostavia kontakteja - syvempiä vanhoja yhteyksiä - nautintoa kauniista ympäristöstä, metsistä ja vesistä - vakautta ja rakkautta etäsuhteeseen siirtymisestä huolimatta - tilaa tunnistaa vanhoja tunne- ja käyttäytymiskaavoja

Näitä taitoja pääsen harjoittamaan yhä uudelleen ja sitä harjoitusta helpottavat tantriset työpajat ja piirityöskentely sekä osallistujana että fasilitoijana. Kaiken uuden opitun arkeen integrointi on suurinta harjoitusta, etten vain juokse työpajasta toiseen. On tärkeää pystyä erottamaan mikä kaikesta tarjolla olevasta on juuri nyt oikea paikka minulle olla kannateltavana, voimaantumassa tai villiintymässä. On myös tärkeä tunnistaa onko minulla jokin päämäärä tai suunta mihin olen kulkemassa. Suunnan kirkastaminen auttaa mua keksittymään ja saamaan sen mitä tarvitsen, etten vain ajelehdi ja ahmi tapahtumia ähkyyn asti. Haluan tuntea itsessä kipinän, josta syttyä ja jota lähteä seuraamaan. Tai toisinaan jokin teema jännittää pelkoon asti, jolloin voin myös tunnistaa tarpeen kulkea pelkoa kohden vapautuakseni siitä.

• Kysy itseltäsi ja kuule vastaukset.

🌱Mitä haluat oppia itsestäsi elämässäsi?

🌱Millaista innostusta kaipaat?

🌱Mitä tarvitset juuri nyt?

🌱Missä tilanteessa voisit nähdä mahdolliseksi näiden toteutumisen?

Kiero kauna ja Katkeroittava kateus

Kun kokee jääneensä vaille jotakin, kun tarpeet eivät ole täyttyneet ja alkaa vertailla mitä muilla on, syntyy kateus. Kun näkee maailmaa kateuden kautta, ei osaa nähdä ja iloita niistä asioista, joita itsellä on.

Kateus valtaa koko kehon. Se on jännityksenä leuoissa, kiristyksenä vatsassa ja pinnallisuutena hengityksessä. Kasvoilla voi myös nähdä kateuden: se näyttää paheksunnalta, ärtymykseltä ja joskus jopa ylimielisyydeltä. On helppo jäädä tähän tunteeseen jumiin niin, että lisää kaunansa syvyyttä omaan pahoinvointiin asti kokien olevansa kokonaan kelpaamaton ja riittämätön.

Tunne helpottuu nimeämällä, tunnistamalla ja todistamalla sen. Tämä on kateutta. Seuraava askel onkin haastavampi, mutta teholtaan voimakas.

🌱Löydätkö kehostasi jännitystä, jossa tunnet tunteen olevan? Laita kätesi siihen ja suuntaa hengitys sinne. Jos et paikanna tunnetta kehossasi, hengittele muuten avoimessa asennossa.

🌱Anna myötätuntoa ja hyväksyntää, tämäkin saa olla.

🌱Voitko tunnistaa sieltä myös sen lapsen, joka jäi vaille huomiota, suosiota, rakkautta, kosketusta ja turvaa? Voit sanoa itsellesi: näen ja kuulen sinut lapsi.

🌱Kysy: mitä nyt tarvitset? Voitko kuulla vastauksen ja antaa lapselle mahdollisuuden saada tarpeensa täytetyksi ja näin auttaa sitä eheytymään?

Ajan myötä kateus tai mikä tahansa muu tunne, jonka kanssa tätä harjoitusta teet, alkaa laimeta ja osaat nopeammin reagoida tunteen tunnistamisessa.

Työskentely sisäisen lapsen kanssa on ollut paljon pinnalla, eikä suotta. Aikuisina me yhä käyttäydymme noiden tarpeiden täyttymättömyyden kautta. Suojaamme itseämme defensiivisyydellä, välttelyllä ja ohittamalla tarpeemme. Kun otamme vastuun itse omasta tarpeen täyttymisestä, voimme antaa itse itsellemme tai pyytää toisilta sen mitä tarvitsemme.