Blogi

Aijai, kun on herkullista ja vähän bittersweet. Heti, kun alkaa tulla sisäisesti valoisempia aikoja, puskee näkyviin jotain isoja traumateemoja menneestä käsiteltävissä. Nyt mulla on niille tilaa, rakkautta ja kannattelua, joten miksipä ei. Sisäinen varjosukeltajani ja korkein tietoisuus hierovat tyytyväisenä käsiään yhteen: Aletaas hommiin! 

Eilen omassa healingsessiossani purin kehoni jäykkyyttä ja kireyttä syvävenytyksillä, liikkeellä ja hieronnalla. Kaikkine vaiheineen tähän meni varmaan kuusi tuntia. Oli aikakin antaa itselle tilaa, koska olin turruttanut väsymyspäissäni mieltäni sarjoilla ja doomscrollauksella taas koko viikon niissä väleissä, kun en orientoitunut töihin. Olin aivosumussa ja kivuissani ärtynyt, vetäytyvä ja uupumuksesta turhautunut. Unen laatu oli myös alkanut jälleen heikkenemään ja kasvava paniikki siitä, että tätäkö tämä kesä nyt taas on lisääntyvän valon kanssa, kun en saa valon takia nukuttua. Tilkitsin tulevan valon laittamalla nastoilla kankaan kiinni ikkunaan. Kyllä hätä keinot keksii vai miten se meni?

Isoimmat sessioni purkaukset liittyvät vahvasti tähän hetkeen ja mihin olen omassa elämässä ja työssäni astumassa eteenpäin. Kivuliasta ja paikoin pelottavaakin kohdata näitä kohtia itsessä, mutta voi huhhuh mikä vapautumisen tunne jälkeepäin. Tunnistan, että ihmissuhteeni ovat syvenemässä ja työni suunta vahvistuu hoito hoidolta.  Tunnen linjautumista, miten haluan olla intiimisti yhteydessä ihmisiin, tunnen rajani vahvemmin.

Tuntuu että palaan omaan pehmentyneeseen kehoon ihmettelemään jälleen millaisia konkreettisia muutoksia tunnen. Heti ensimmäisenä tunnen olevani paljon keskittyneempi seuraavana aamuna herätessäni eikä kummallinen viikon kestänyt aivosumu ole läsnä. Tunnen mitä kehoni haluaa syödä ja syön hyvällä ruokahalulla, maistan ruoan ja hidastan sen nautiskelua. Olen iloisempi eikä kiukku projisoidu muihin ihmisiin kaunana tai kateutena.

Mitä mieleni ja kehoni tasolla tapahtui?

Merkittävin purkaus oli kohdata 10-vuotias pelokas ja hämmentynyt minä, joka oli juuri saanut kuulla parhaan ystävänsä kuolemasta. Tämä osa minua oli dissosioinut tapahtumahetkellä enkä ollut saanut riittävää turvaa ja tukea asian käsittelyyn silloin. Se lapsi ei ollut osannut tulla syliin hakemaan äidin turvaa vaan oli tunteistansa jopa häpeissään. Miten noin pieni mieli voisikaan ymmärtää tapahtunutta? Otin lapsen syliini pidellen tiukasti ja kertoen hänen olevan turvassa. Lapsen itku pääsi pintaan ja kohdattavaksi. Ymmärrän nyt myös tähän traumaan liittyvän menetyksen pelkoni, että kaikki johon kiinnyn ja sitoudun, jättää minut. 

En ole aikuisiällä uskaltanut luottaa ystävien pysyvyyteen ja siihen, että olisin jollekin tärkeä. Nyt tarkastellessani tämän hetkisiä ihmisiä elämässäni tunnistan heidät, joiden kanssa on vastavuoroinen yhteydenpito, syvyyttä elämäntapahtumien jakamisessa ja luottamus siihen että saan olla täysin häpeilemätön minä kaikkine puolineni ilman, että toinen säikähtää jotain ja menee etäämmälle. Toisia näen useammin, toisia harvemmin, mutta se turvallinen yhteys säilyy.

Ja vielä sananen järkyttävien asioiden pinnalle tulemisesta ja tietoisesta käsittelystä. Uudelleen traumatisoituminen ei tapahdu traumamuiston pinnalle tullessa, kun olen vahvistanut sisäistä vanhempaani huomaamaan hädän ja tulemaan paikalle, kun lapsen paniikki ja pelko kasvavat. Tämäkin muisto oli ollut mielessäni hetki sitten, mutta se ei ollut enää vuosiin nostanut isoja tunteita minussa. Toisinaan ottaa aikaa, että olemme riittävän kypsiä ollaksemme läsnä muistojemme todelliselle vapautumiselle. Usein myös sellaisissa tilanteissa, jossa tunnen raivoa, on kyse lapsiminän tarpeiden kohtaamattomuudesta ja vaillejäämisen kokemuksesta. 

Mennään syvempään

Toisen ison kohtaamisen tein exäni lapsiminän kanssa. Näin sen pelokkaan ja yksinäisen pojan, joka oli kasvattanut kuoren, jonka väleihin pääsin vain paikoin kurkistelemaan. Itkin nyt nähdessäni tuon pojan. Sen viattomuuden ja halun aitoon yhteyteen. Pojan kohtaamalla tunnistin myös oman sisäisen tytön, joka oli tunnistanut tuon pojan ja joka halusi jakaa leikkisiä hetkiä hänen kanssaan. Kun sisäiset lapsemme tulivat liian aroiksi ja pelokkaiksi näkyä suhteessa eivätkä kokeneet kohtaamista, pelko kasvoi rakkautta suuremmaksi. Kun yritin kurotella suhteen lopussa tuota poikaa kohti, se juoksi vain kauemmas. Tiesin, etten voi pakottaa toista näkyväksi ja pystyn antamaan nyt enemmän rauhaa myös itselleni siinä etten olisi voinut tehdä enempää. 

Purkaessani jälleen eri tasoisia kipuja liittyen edelliseen suhteeseen, tunsin avautuvani sille miltä seuraavan suhteen kuuluu tuntua. Ei näyttää vaan tuntua. Millaisen aidon hymyn se nostaa kasvoilleni ilman pelkoa lapsiosieni näkymisestä. Millainen seksuaalisuus avautuu, kun saan olla turvallisesti ja kauniisti kohdattu autenttisesti ja herkästi. Millainen voima ja hehku mun kehosta tuntuu ja näkyy, kun olen syvästi rakastettu ja haluttu jakamaan yhteistä elämää. Kokonaisvaltaisesti elossa.

Meistä näkyy jatkuvasti kaikenlaisia erilaisia osia eri tilanteissa, mutta myös samanaikaisesti ja päällekkäin. Yksi osa mussa haluaa nyt elämäänsä sen kumppanin, jonka kanssa sitoutua luomaan yhteistä tulevaisuutta. Toinen osa haluaa olla vapaa ja liihotella menemään tutkien erilaisia täyttymyksen kokemuksia ilman sitoutumista. Kolmas osa on turhautunut koko touhuun ja haluaisi katkaista kaikki halut, ettei tarvitsisi pettyä ja särkyä yhä uudelleen, se haluaa piiloutua katkerana meuhkaamaan kuinka epäreilua kaikki on. Kaikkien osien kohtaaminen itsessä on meidän omalla vastuulla. Vaikka kuinka toivon, että äiti, isä, ystävä tai kumppani näkisi hätäni, ottaisi syliin ja lohduttaisi, vain sisäinen aikuiseni voi antaa syvimmän turvan. Ulkopuolinen syli voi antaa merkittäviä parantumisen kokemuksia ja sitä kautta olen itsekin oppinut löytämään sen sisäisen kannattelijan. Yksi mantrani on, että elämä on harjoittelua. Ja yhdessä me tätä harjoitellaan.

Lempeyttä kaikille osillenne, jotka kaipaavat tulla kohdatuksi, pidellyksi ja rakastetuksi ❤️

Something vulnerable wanted to be seen here. And how to handle every part of you when breaking up.

The stories my mind starts to identify itself with becomes a burden that I might carry for a long time. Those self-sabotaging thoughts like ”I wasn’t enough” or ”he used me” are just stories I might start to create emotional drama that isn’t based in reality.

There definitely are parts of me that need to express their emotions that are still hurting. I get sudden cries and anger outbursts. I also have to give voice to the parts of me that feel abused and neglected. These moments don’t last long when I let them out. But there might be a lot of them so it demands quite a lot of energy and awareness from me.

The key here is awareness and how much weight I put on those stories, what kind of reality I want to create with those hurtful emotions. Now that I’ve experienced love being bigger than resentment I can look at those hateful thoughts with understanding. I can choose to see everyone really tried their best with their capacity and skills they now had. I can see how my past affects my experiences now. I take responsibility for my reactions and look at them with love too.

But I still need to mourn. I need to let it all flow as long as it lasts. It’s one painful heartbreak after another. It won’t be forever though. I remind myself constantly that I’m safe, loved and worthy. And I feel the truth of it. When I really struggle I contact my friends and they’ve been there for me.

Healing from breakups can take quite a long time. Last two breakups before this one were so big that I still traveled in darkness when starting a new relationship. The stories I had created of myself belittled me staying in this unhealthy and unstable dynamic that eventually taught me finding my boundaries and worth. I’m seeing it all as a blessing even if it hurt and almost made me insane at times. I was addicted to the parts of him that were loving and healing. In the end it all suddenly crumbled fast and opened my eyes to take care of me now.

I’m still grateful for his beautiful heart and soul that helped me rise from the darkness. I love me and I’m learning to let go with loving awareness.

Never have I ever been so vulnerable and present in a breakup. Such a raw and tender heart, that I now claim back to myself, used to be so armored that I was too afraid of showing the pain of letting go in my previous breakups. 

All the hurt that my heart carried for a whole past month cracked open the truth of me. I could no longer deny that this simply wasn’t my heart’s calling to stay. 

To have a breakup even when we still loved one another without going too much into the resentment showed me a new layer of authentic presence. Full month journeying with the feelings of letting go was chaotic but all in a new kind of conscious processing where I let all my feelings be seen and held by myself. At times I thought I would get lost but self-love was stronger. 

Still I’m journeying with a lot of feelings. I let the anger, resentment and grief to flow and they are not taking the lead. I’m not drowning in them. There’s no one to blame, there are just circumstances that didn’t work for us. 

It can still turn into episodes of cathartic storms or apathetic stagnation how I’m handling all of it but this relationship showed me a huge change in me and that is worth celebrating. I’m amazed how I’ve developed in being more true to myself, handling big feelings and honestly expressing all that I am when there is a big gap between how we process and express our emotions. We both got to learn to step out of people pleasing and listen to our own hearts. My layers of armored shame and patterns of avoidance have peeled off. Our relationship showed me this change. I’m sorry I couldn’t do the earlier breakups with mature presence and owning my hurt.

He taught me so much. There was so much beauty in how we held each other in the midst of life’s turmoil. I’m forever grateful for his beautiful sensitivity and big heart. Silliness and love that we created together opened up my heart and body back to life. 

I wish you all beautiful journeys on the waves of your heart’s desires. Deep listening and courage to lean into love. You got this

Tiedätkö sen tunteen, kun oot toistamassa jotain samaa käytöstä kuin aiemmin ja seuraat itsesi siitä vierestä, että ei saatana taas näin? Joskus toimii ennen ajattelua, tästähän sitten opitaan sen kantapään kautta hidastamaan ja tarkkailemaan mielen prosesseja.

Vaikka mokasin, pystyin silti toimimaan toisin ottaen vastuun toiminnasta heti ja kertomaan oman osuuteni pahoitellen tapahtunutta. Samalla pyysin kuulla toisten osapuolien kokemusta ja tunteita, sillä se aidosti vaikuttaa siihen miten voin oppia virheestäni. Ja koska todella välitän heistä enkä halua juosta enää pakoon uhriutuen omasta käytöksestäni.

Herään myös siihen paikkaan, jossa validoin oman totuuteni eikä enää ole väliä sillä näkevätkö toiset sen ja saanko anteeksiantoa, koska mä ylitin itseni monin kertaisesti. Jos vastapuoli on omassa kivussaan kykenemätön keskusteluun, olkoon niin, ymmärrän. Tulkoon, kun on valmis.

Oon ehkä maailman kärsimättömin ihminen odottaessani tilanteiden selvitystä ja se onkin mun tän hetken tutkimusmatka. Antaa tilaa ja luottaa, kaikki selviää kuitenkin parhain päin. Rauhottaa mun ylivirittynyttä hermostoa ja suuntaamalla huomiota muihin asioihin kuin käsillä olevaan konfliktitilanteeseen.

Toivon tietysti kohtaamista ja kaikkien haavoittuvaisuuden näkymistä siten, että yhteys ja luottamus voi kasvaa. Mun haaveeni on olla avoimessa ja rehellisessä vuorovaikutuksessa siten, että kaikki ne pienet ja suuret osat itseä saa näkyä tuomitsematta. Jos joskus mokaankin, toivon selkeää rajojen asetusta toisilta myötätunnolla, kiukulla se ei tuu vastaanotetuksi.

Saa sanoa, että se mitä tein ei ole ok ja että se satutti pahasti. Lisäksi toivon, että mun pienille osille voidaan myös kertoa että ne on siitä huolimatta turvassa ja rakastettuja. Koska olen arvokas kaikkine puolineni, sinne pimeyteen tarvitsee heitellä välillä valaisevia ja rakkaudellisia sanoja, katseita ja kosketuksia.

Tämä teksti juhlistaa pelokkaiden osien ulostuloa, tulivat tähän nyt parantumaan. Tulin myös taas kertomaan, että vaikka tää ihmisyys on toisinaan raskasta niin silti saadaan kaikki olla keskeneräisiä omilla oppipoluillamme. Lempeyttä ja tilaa tuovia syviä hengityksiä sun haasteiden äärelle ❤️

Jaan oman parisuhdehistoriani ja viimeaikaisten kokemustani kautta traumabondingista, koska tuntuu tärkeältä valoittaa tätä dynamiikkaa laajemmin. Traumabonding eli traumakietoutuminen on noussut pintaan puhuttaessa parisuhteista ja erityisesti suhteiden alusta. Tälläiset suhteet alkavat usein salamarakastumisella, sisältävät hurjia tunnevuoristoratoja ja saattavat loppua yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin.

Se on myös sitä kun huomaamme päätyvämme suhteeseen yhä uudelleen samankaltaisten kumppanien kanssa. Minulle sitä on ollut tunnekylmät, etäiset ja äkkipikaiset miehet, jotka muistuttivat tunneyhteydeltään isääni.

Se on myös sitä, että ihastuu ja kiintyy ihmisiin, joilla on yhtälailla ollut rankkoja elämänkokemuksia. Ikään kuin puhuisimme samaa kieltä kertoessa menneisyytemme kokemuksista, jotka ovat meitä satuttaneet ja traumatisoineet. Minua kiehtoo toisten kokema elämä ja syvyys, jossa he ovat käyneet. Samalla koen tulevani nähdyksi, kun toinen kohtaa mun vaikeat asiat ymmärryksellä. Moni kokemastamme on tarinaa, niin menneisyytemme kuin siitä ihmisestä, johon alamme luoda kiintymystunteita.

Niin tärkeää kuin onkin kertoa toiselle mistä on tulossa ja millainen on, onko ensimmäiset asiat mitä toiselle kerron traumatarinoita vai sitä kauneutta mitä elämää kohtaan koen? Mikä minussa haluaa yhteyttä ja miten sitä luon?

Halusin uskotella itselleni olevani jo pitkällä omissa traumaprosesseissa ja että tuleva kumppanuus uuden ihmisen kanssa näyttäisi minulle minusta ja elämästä enemmän nautintoa ja virtaavuutta. On se ollut paljon sitäkin, mutta ensin mun oli kuorittava kaikki se panssari siitä päältä mikä on estänyt mua ottamasta elämää vastaan. Lisäksi mulle tuli näkyviin valtavat haavat, jotka edellinen suhde oli muhun lyhyessä ajassa jättänyt.

Repiessäni itseäni auki uuden miehen antaessa rakkautta sinne mihin sitä tarvittiin, mulle tuli usein näkyväksi miten paljon olin aiemmissa suhteissani odottanut ja jopa vaatinut toiselta jotain mitä kutsuisin mun pelastamiseksi itseltäni. Takerruin toiseen odottaen, että hän veisi pahanoloni pois. Tämä mies näytti mulle itsestään ne puolet, jotka oli yhtä lailla haavoilla, mutta siitä huolimatta ne osat osasivat rakastaa.

Mussa alkoi tapahtua nopeasti muutos, joka pakotti mut katsoman erityisesti tapaani mennä uusiin suhteisiin päättömästi ja toista miellyttäen. Koska toinen osoitti kiinnostusta, koin olevani jotenkin velkaa hänelle oman rakkauteni ja seksuaalisuuteni. Hyvin jännittävä kaava, jota lähdin purkamaan tiedostaen samalla vanhan käyttäytymismallini.

Hidastin suhteemme etenemistä pitäen suhteen määrittelyn kevyeäni halussani tarkastaa mitä itse todella tältä suhteelta halusin. Halusin tarkistaa onko toisen kokema salamarakkaus minuun vastavuoroista vai vain jotain mitä kuuluu tehdä saadessani huomiota. Halusin tuntea, että kehoni yhtälailla sai mitä tarvitsi eikä vain antanut tulla otetuksi ja käytetyksi, koska se oli ohjelmointini naisena. Löysin pyyteettömän rakkauden, hyväksynnän toisen haasteisiin ja aidon halun jakaa elämää tavalla, jossa molemmilla on tilaa kasvaa ja toteuttaa itseä.

Tämä suhde on nostanut mussa pintaan valtavasti pelkoja, jotka ennen ohjailivat mun elämää. Ne pelot toisen menettämisestä, satutetuksi tulemisesta ja sekoamisesta pusertuivat voimalla pintaan. Olin viimeiset vuodet piilottanut herkimmät tunteeni jonkin kylmemmän selviytyjäkuoren alle pelossani että toinen suuttuu tai loukkaantuu niistä tai etten muuten kokenut oloani turvalliseksi ilmaista niitä.

Uuden ihmisen kanssa kaikki opeteltu tunne- ja varjotyö oli yhtäkkiä helpompaa, vaikkakin raastavaa ja pelottavaa näyttää itsensä kaikkeutensa kanssa. Jotain toisen tavassa olla läsnä oli myös erilaista ja hänen vakuuttavat sanansa tukea minua auttoivat luottamaan. ”I’ve got you” ja ”I’ll support you with anything you need for you to thrive” porautui syvälle jonnekin missä tunsin, että toinen on siinä kun tarvitsen. Tunsin myös, että hän antaa tilaa minun käydä asiat läpi itse. Syli on siinä kun tarvitsen sitä.

En enää päästänyt itseäni olemaan lapsi, joka odotti vanhempaansa vaan sisäinen vahva soturinainen jo tiesi, ettei halua käyttää ihmisiä tunnemyrskyjensä kohteena. Tein voimakasta tunnepurkua kohdistaen patoutunutta vihaani ja katkeruuttani tyynyä hakkaamalla ja huutamalla. Annoin monien kerroksien surun musertaa mut. Kun kasasin itseäni uudelleen, kerroin miehelle mitä mussa tapahtui ja mitä tunteita kävin läpi. Vaikka koin että jotkin hänen tekonsa tai sanansa satuttivat mua, koin ettei mulla ollut mitään tarvetta syyllistää häntä mun tunteista. Mun tunteet oli muistoja siitä kun mua oli kohdeltu huonosti ja tämä ihminen ei tehnyt niin. Hän kunnioitti omia rajojaan ja tarpeitaan, toi ne kauniisti esille samalla kertoen rakastavansa ja arvostavansa mua. Mun tunteet olivat tyynyn hakkaamisen jälkeen neutraaleja ja toinen näki miten itse kannan itseni, jolloin hänelle jäi enemmän tilaa osoittaa vain rakkautta minua kohtaan. Hän koki turvaa tavastani olla vertikaali tunteideni kanssa eikä kohdistamalla niitä häneen.

Mä en ole ollut helppo kumppani. Voidessani huonosti kohdistin pahan oloni läheiseen. Projisoin toiseen sen sisäisen työn, mitä en ole ollut itse valmis tekemään. Odotin toiselta mun tunteista ja elämästä vastuunottamista tavoilla, jotka satuttivat toista. Vaadin toiselta vanhemmuutta, johon en ollut pyytänyt suostumusta. Kun hidastan tunteideni kokemista ja pysähdyn ennen kuin reagoin, tulen tietoisemmaksi mitä mussa tapahtuu ja mikä on oikeesti totta siinä hetkessä eikä tunnemuiston luoma kaava, joka suistaa mut pois mun keskuksesta. Näin se traumakietoituneisuus saa alkaa hengittää ja menettää otettaan siten, missä on mahdollista antautua enemmän olemaan läsnä hetkessä huomaten sen mitä kaunista ja hyvää mulla on.

I’ve got you – Oon tässä sua varten. Pidän susta kiinni. Voita antautua. Mä pidän susta huolta. Kuulen sua. Ymmärrän sua.

Turvallisessa parisuhteessa voimme vuoroin olla tilanpitäjiä ja hoivaajia toisillemme, mikä on syvästi parantavaa. Mitä jos tipautankin kaiken reaktiivisuuden toisen puheeseen ja vain olisin siinä ja kuuntelisin? Antaisin tilan, jossa toinen voi vain ilmaista mitä tarvitsee tulla ilmaistuksi. Kun kaikki tunnemyrsky on purettu, ottaisin toisen vain syliin palautumaan takaisin turvaan ja yhteyteen.  Tämä voi olla uusi tapa toimia ja se vaatii harjoittelua. Usein toimimme kuitenkin oletuksesta, että näin toisen tulisi käyttäytyä. Jos jatkuvasti odotamme näitä laatuja toiselta sitä pyytämättä ja suostumusta kysymättä, suhde ajautuu helposti dynamiikkaan, jossa unohdamme toisemme kumppaneina. Meistä tulee toisillemme isiä ja äitejä, joita olisimme lapsena tarvinneet. Moni parisuhde hajoaa näiden vanhemmuusdynamiikkojen ottaessa vallan kiinnostuksen toiseen vähetessä.

Jos pystymme tuomaan tietoisen läsnäolon näiden tilojen vaihtelulle itsereflektoivan keskustelun lisäksi, voimme luoda turvaa ja parantavia kokemuksia suhteessamme. Tarvitsemme myös parisuhdetta ruokkivia, yhteyttä luovia ja rakkautta lisääviä hetkiä. Niille fokuksen ja ajan löytäminen on joskus haastavaa ja siksi suunnitellut treffi-illat ovat tarpeen. On ollut tärkeää huomata, ettei koko ajan pysty tai jaksa käydä emotionaalisia suhdekeskusteluja. Voi lähteä kävelylle ihmettelemään luonnon kauneutta, taidenäyttelyyn tai elokuviin jakaen omaa kokemustaan niistä toiselle tai tanssia yöhön asti muistaen mitä kaikkea ihanaa tässä suhteessa olikaan. Kaavoja rikkoakseen tarvitsee poistua mukavuusalueilta, sohvalta ja kotoa välillä saadakseen etäisyyttä siellä missä tuntee tukahduttavaa tai hukkaista oloa. Uteliaisuus ja leikkisyys voivat tulla takaisin yhä uudelleen. Niillä mä tätä elämääni koitan muistaa tutkia.

Vaikka viimeisin suhteeni jälleen alkoi hurjalla tunnevuoristoradalla, sen perusta on nyt rakennettu vahvan luottamuksen ja rakkauden varaan. Tiedämme haavamme, haasteemme ja herkkyytemme. Tutustumme koko ajan toisiimme enemmän ja luovimme suhdettamme muun elämän tueksi. Elämän tarvitsee olla muutakin kuin kietoutumista yhteen ihmiseen. Palan halusta elämää kohtaan ja sitä pääsen tutkimaan työni, ystävien ja mahdollisesti muiden tulevien suhteiden kautta. Haluan luottaa elämään ja antautua sille.

Universumi kantaa mua. Sekin sanoo mulle I’ve got you.

Erojen myötä sain mahdollisuuden tutustua itseeni uudelleen seksuaalisesti. Tai ennemminkin alkaa muodostaa ja määrittelemään itseäni uudelleen, sillä olin hukannut monia osia itsestäni eläen mm. heidän toiveidensa mukaisesti. People pleaser, yup that’s me.

Parisuhteessa tapahtuu merkittävästi enemmän sellaista yhteensulamista, joka ei ole enää tervettä, mikä on tässä sinkkuillessa tullut enemmän näkyviin.

Mikä mua kiinnostaa tällä hetkellä tutkia, on miten erilaiset seksuaaliset kohtaamiset vaikuttaa muhun. Harkitsen tarkkaan kenen energian olen valmis päästämään lähelleni tai sisääni. Tunnustelen onko toisen intentio minun kohtaamisessa kunnioittava ja yhteyteen pyrkivä vai onko siellä jonkinlainen pornokulttuurin muovaama esiintymisen halu tai tarve tyydyttää vain itsensä. Kuuntelen kehon viestiä millaista yhteyttä haluan, syttyykö aito halu toista kohtaan vai alkaako toteutua jokin kaava, johon on totuttu seksuaalisviritteisessä kontaktissa.

Tietoista selibaattia viettäessäni eron jälkeen sain putsata perusteellisesti itsestäni niitä energioita, joita olin yhteenkietoutumisesta toiseen itseeni ottanut. Sieltä löytyi paljon toisen kehohäpeää, syyllisyyttä työstäni seksuaalisuuden parissa ja käsittelemättömäiä vihaisia tunteita maailmaa kohtaan. Nämä eivät olleet minun vaan exäni maailma minussa. Koen, että tälläinen putsaaminen voisi olla aiheellista säännöllisenä rituaalina, jolloin oma tunne-energiakenttä pysyy myös paremmin itsessä. Kehosta purkaantui myös paljon vanhempien suhteiden kipuja, vaillejäämisen kokemuksia ja kaltoinkohteluja.

Huomasin tässä keväällä, että energiani lähtee voimakkaasti haluamaan, janoamaan yhteyttä ja yhdyntää sellaisella tavalla, joka vei yhtäkkiä kaiken huomioni. Tuntui kuin olisin riivattu, jokin villitsi kehoani nälässäni sellaiseen tarvitsevuuteen, jossa alkoi tulla pakkomielteistä ajattelua seksistä. Tapahtumissa tunsin kuinka sisälläni oli saalistaja, joka halusi löytää mitä hyvänsä tyydyttääkseen nälkänsä. Tämä teki omasta olostani enimmäkseen vaikean enkä voinut keskittyä olemassa oleviin tilanteisiin ja tyytymättömyys elämään alkoi kasvaa.

En antanut energian viedä itseäni toimintaan vaan tuskailin tyydyttämätöntä nälkääni. Jos sillä energialla lähtisin kohtaamaan, olisi se ollut todennäköisesti tuonut eteeni lisää tyytymättömyyttä ja luonut tilanteita, joissa sattuu ja tapahtuu jotain mitä ei todellisuudessa halua tapahtuvan. Enkä halua käyttää enää ketään sillä tavalla kuin parikymppisenä tein vain omaa haluani palvellen.

Kun tapaankin jonkun, jonka kanssa alkaa tapailemaan säännöllisesti, haluan ihan alkuunsa kuulla ja tuntea millaista yhteyttä toinen haluaa. Mulla on ollut tapana lähteä fantasioimaan asioita paljon pidemmälle ja sellaisella nopeudella, etten ole ehtinyt tutustua toiseen ja tunnistamaan esimerkiksi niitä puolia toisesta, joista olen myöhemmin suhteessa kokenut emotionaalista ja fyysistä vahinkoa. Siispä yhä enemmän vain otan vastuuta omasta toiminnasta, kommunikoinnista ja itseilmaisustani, jotta muut voivat olla sitä myös minun lähelläni ja yhteydessä minuun.

Olen tässä kohtaa ihan untuvikkona muuttamassa omaa käyttäytymistäni suhteessa uusiin ihmisiin. Se tuntuu tuoreelta, raikkaalta ja jännittävältä. Tarkastelen paljon millaiset ohjelmoinnit lähtevät itsellä päälle, keskustelen niistä ja löydän itseni enemmän linjaan sen kanssa mitä todella haluan. Keskusteluiden kautta myös tunnen resonoiko sanomat asiat toista, kohtaavatko maailmamme tavalla, missä yhteydestä tulee toisista innostuva vuoropuhelu vai vain tutkimusmatkoja yksin ja erillään.

Mitä enemmän vietän aikaa ja vaihdan energiaa toisen kanssa, sitä vahvemmiksi tulevat ne itseni ulkopuoliset tuntemukset ja ajatukset, jotka alkavat himmentää omaa voimaani. Siispä on tullut tärkeäksi minulle kokea, että toinen harjoittaa tietoista tunne-elämää seksuaalisuuttaan myöden ja pitää huolen omasta energiapuhtaudestaan silloinkin, kun harrastaa seksiä useamman ihmisen kanssa.

Aloin havainnoida tätä energioiden sekoittumista pari vuotta sitten ollessani vielä monisuhteinen ja tuntiessani, ettei kumppanillani ollut integriteettiä ja ymmärrystä mitä hän välittää muilta seksikumppaneiltaan. Toinen mitä huomioin oli minun ja heilani väleihin vaikuttavat syyllisyyden tunteet, jotka juonsivat juurensa molempien toisten kumppanien tunteista. Kun näiden suhteiden päättymisen jälkeen olin hetken monogamisessa suhteessa, tunsin kuinka oma energiani hetkellisesti selkiytyi valtavasti myös sen vuoksi, ettei kumppanin seksuaalienergia valunut moneen suuntaan. Se tuntui niin hyvältä, että jouduin kyseenalaistamaan vahvasti oman polyamoriaindentiteettini.

Monisuhteisuus olisi jo ihan oma aiheensa, mutta tässä hetkessä tutkiessani omaa suhdemuoto-orientoimistani en ole vielä löytänyt täysin linjaustani ajatuksistani ja energiassani, mistä haluaisin enempää aihetta avata. Monisuhteisuus voi ideaalitasolla olla kaunista, mutta se vaatii ihmiseltä itseltään valtavaa kypsyyttä toimia eettisesti, prosessoida monenlaisia tunteita ja oppia kommunikoimaan niistä. Edelleen tutkin polyidentiteettiäni ja olen sitoutunut toisia kunnioittavaan ja rakastavaan yhteyteen. Vuosien työ antaa jo sellaista hedelmää, missä laajenen ja supistun vuorotellen kohtaamaan tämän elämäntavan haasteet ja herkut.

Trauma. Traumatietoisuus. Traumainformatiivisuus.

Paljon puhutaan nyt mediaa myöten vagushermosta, ylisukupolvisista traumoista, (keho)häpeästä ja kehoon pakkautuvista traumaattisista elämänkokemuksista. Hyvä niin. Traumaattisia kokemuksia on kaikilla ja ne jollain lailla rajoittavat tai jopa estävät elämästä sellaista elämää, jonka kokisi mielekkääksi. Tietoa on paljon saatavilla erilaisten koulutuksienkin myötä, mikä on kutsunut minutkin jälleen opiskelemaan. Mun oma kokemus on paras esimerkki tuoda näkyväksi, millainen merkitys näillä hoidoilla voi olla ihmisen psyykeen ja kehon parantumiseksi.

Myofascial Energetic Release -koulutus veti minut opiskelemaan syvemmin mihin kehon osiin tunteet ja traumat jäävät ikään kuin kiinni ja miten se on nähtävissä kehon ulkopuoleltakin. Mulle on tärkeää ymmärtää trauman syntymekanismeja ja erilaisia tapoja pitää tilaa ja hoitaa traumoja ihan vain itsenikin vuoksi. Erityisesti myös siksi, että osaan olla asiakkaalle läsnä niissä tiloissa, kun yhdessä kohtaamme traumaa hoitopöydällä.

Sattumaa tai ei, koulutuksen päätteeksi järjestettiin maailmanlaajuinen Trauma Conferens, jota kuunnellessani yhdyin seuraaviin lauseisiin oman traumapurkupolkuni kanssa:

– Traumojen kohtaaminen on sipulin kuorimista. Kerros kerrokselta tulee näkyväksi ohitettuja tunteita, päästän irti kehon kivuista ja tulen näkyvämmäksi ilman suojamekanismejani autenttisena itsenäni.

– Läsnäoloharjoitukset ja kehohoidot auttavat tutustumaan omaan kehoon. Erilaiset harjoitukset opettavat tuntemaan kehon ja ympäristön turvallisemmaksi paikaksi olla.

– Resilienssiä eli stressaavien tilanteiden sietokykyä on mahdollista oppia erilaisilla kehosäätelytavoilla joko itsereguloimalla tai yhdessä muiden avustuksella.

– Muihin itsensä vertailu on pahinta myrkkyä kehomielellesi. Tärkeintä on tunnistaa mikä on oma tapa olla ja toteuttaa itseään tässä maailmassa. Sun ei tarvii olla valmis ja kokonainen tehdäksesi sitä mitä haluat. Opit tehdessäsi. Itsemyötätunnon harjoittelu on avainasemassa, kun haluat päästää valoa sisälle pimeyttä valaisemaan.

– Tunne tunteet sanojesi takana. Huomaa looppaatko vuodesta toiseen tarinaa kivusta ja kärsimyksestä. Olisiko aika päästää irti ja tehdä tilaa jollekin ravitsevammalle? Lapsesta asti keräämme itseemme ja maailmaa kohtaan uskomuksia, jotka eivät välttämättä ole totta. Uskomuksia on mahdollista muuttaa ja sitä myöden myös kokemustasi millaisena elämän näet ja koet.

– Anna tilaa uteliaisuudelle, ilolle ja nautinnolle. Ne ovat ominaisuuksia, jotka sinulla on ollut syntymästäsi, mutta ne ovat ehkä menneet piiloon. Trauman purkaminen on sulattamisprosessi, jossa erityisesti häpeä ja syyllisyys on mahdollista pehmentää hyväksi oloksi itsestä. Lapsi, joka on syntyjään viaton ja hyvä kasvoi tuntien itsensä ja toimintansa vääräksi. On mahdollista palauttaa itseen kokemus siitä viattomuudesta ja puhtaudesta. Se on kiinni omasta halustasi palata takaisin kehoon.

– Parisuhteessa tarvitaan molempien halu kasvaa yhdessä. Siinä tulee näkyväksi kiintymyssuhdetraumamme ja selviytymisstragiamme, jotka saattavat olla rakkaudelliselle ja seksuaalisesti virtaavalla suhteelle vahingollisia. Oletko halukas tekemään töitä yhdessä ja kohtaamaan toisen lempeästi? Mitä enemmän myötätuntoa tuot, sitä turvallisemmalta suhde voi tuntua molemmista.

Trauma on synonyymi sanalle haava(wound)

– elämäntapahtuma tai tilanne, joka ylikuormittaa ihmisen kykyä selviytyä

– onnettomuus tai kehollinen vahinko

– kehityksellinen trauma

– ylisukupolvinen trauma

– väkivallan tai kaltoinkohtelun kokemus

– krooninen stressi

Traumaoireita:

– freeze/flight/fight -reaktiivisuus

– stressi

– PTSD eli traumaperäinen stressihäiriö voi esiintyä mm. painajaisina, häiritsevät muistot, keskittymiskyvyttömyys, muistihäiriöt, emotionaalinen kiinnittyminen

– tunteiden kieltäminen, poissulkeminen tai ohittaminen

– keholliset oireet: tunnottomuus, virheasennot, kivut ja sairaudet

– kehosta irtautuminen ja vieraantuminen, dissosiaatio

Trauman parantaminen kehollisin menetelmin:

– Vagushermon toimintaan tutustuminen

– Parasympaattisen hermoston aktivointiharjoitukset

– Kehon tuntemusten nimeäminen

– Hengitysharjoitukset

– Tanssi ja liike

– (Keho)terapia

– NLP

– Hoidot, jotka ovat auttaneet mua Myofascial Energetic Release, De-armouring, intuitiivinen hieronta, Lomi Lomi Nui -hoito, kraniosakraaliterapia

Traumasta puhuminen voi olla toiselle ensiaskel, missä toisella ei vielä muodostu sanoja sanottavaksi. Itse olen jatkuvan vuosien puhumisen ja tarinani toistamisen jälkeen löytänyt rauhaa ja parannusta kehon kautta. Olen oppinut sanoittamaan mitä kehossani tapahtuu, jolloin olen voinut kehohoitajan avustuksella sukeltaa siihen kohtaan kehoa, johon trauma on jäänyt pitämään minusta kiinni. Minä en pidä enää siitä kiinni, kun minun ei tarvitse identifioida itseäni tarinaani.

Häpeä kaikesta on estänyt mua prosessoimasta tai päästämästä irti traumastani. Kun sanoja ei tule tai ne on värittynyt itseä latistavilla uskomuksilla tai häpeällä, kehon kautta on ollut helpompi päästä parantumaan. Mun kehossa on ollut paljon toisaalla tunnottomuutta ja toisaalla kroonista kipua. Olen ollut herkkä dissosioimaan kehosta eli hoidon aikana mieli karkaa jonnekin muualle yhteys omaan kehoon ole voinut palata. Aktiiviset ja keholliset meditaatiot ovat merkittävästi palauttaneet mua mun tunnekehon äärelle.

Olen vahvasti kehohoitojen puolesta puhuja, ellen jopa huutaja, koska ne ikään kuin pakottavat tulemaan enemmän läsnä olevaksi hetkeen ja tuntemaan mitä kehossa todella tapahtuu. Ilman tätä omaa kokemusmatkaani en varmasti olisi voinut avata mun kykyä ja tahtotilaa tuoda tietoa ja parantavia tiloja myös muille. Tää on mun sielunkutsumukseni, mun palveluni ihmiskunnan hyväksi.

Suositeltavia kirjoja aiheesta:

Peter A. Levine: Waking the Tiger / Kun tiikeri herää

Bessel van der Kolk: The Body Keeps the Score / Jäljet kehossa

Kommentoi lisää parantavia ja kokemiasi hoitomuotoja. Suosittele myös kirjoja.

Elämännälkäinen ja tiedonjanoinen,

Janita

Siskoyhteys oli viimeisen Lilith -kurssin teemana. Olen avustamassa ja osallistumassa kyseiselle kurssille, jonka järjestää kollegaystävä Miia Rautio. Ymmärsin jo mennessä, että minussa yhä elää siskohaava. Ensimmäisenä tuon yhteyden on rikkonut äiti, joten samalla tulee hoivattua äitihaavaa. Ja jokaikistä haavaa, joka on syntynyt tunneyhteydellisessä ihmissuhteessa.

Mun naisiin kohdistuva haava on sellainen, joka sanoo että naisiin ei voi luottaa. Etten voi luottaa siihen, että joku nainen olisi puolellani, ottaisi minut mukaan leikkeihin, pyytäisi anteeksi, haluaisin keskustella mun kanssa auki tapahtuneen konfliktin tai kutsuisi mua juhliinsa. Selän takana puhumista, mutta ei suoraan keskustelua, valehtelua, kieroilua, manipulointia ja pelaamista. Haava toistuu ja toistuu. Lapsuudesta tähän päivään asti. Yritän nähdä mikä on oma osuuteni tapahtumiin lapsena, kehittyvänä nuorena ja nyt vastuun itsestä ottavana aikuisena.

Kaikkea tätä samaa olen tehnyt myös itse, joten en uhriudu kokemuksestani. Mutta se syvä kipu siitä, että luottamukseni on petetty eikä minulle olla rehellisiä, elää minussa. Ja se kipu estää mua luomasta niitä ravitsevia suhteita, koska pelkään jo valmiiksi torjuntaa ja pettymyksiä. Vaikka tekisin sisäisen työn ja olisin se turvallinen aikuinen ja sisko toiselle, en voi tehdä työtä toisen puolesta. Siksi naisten piirit ja kurssit on olemassa, jotta meillä on mahdollista parantaa siskohaavaamme. Onneksi olen päästänyt naisia lähelleni ja olemme vastavuoroisesti voineet osoittaa toisillemme syvempää luottamuksellista yhteyttä, jossa vaikeat hetket joidenkin naisten kanssa eivät enää luo koko todellisuutta minulle yhteydestä naisiin.

Viimeisen vuodenkin aikana on ollut korjaavia kokemuksia, joissa sain todeta että haavalla on ihan oma kielensä, jolla se oli saanut minut uskomaan jälleen menettäneeni ystävän. Aitoja ja rehellisiä kohtaamisia voi kokea vain olemalla itse sitä mitä kaipaa ja huomata ne, jotka tulevat kohti pakenemisen sijaan. Ne ovat ystäviä ne.

Lainatakseni Miian sanoja: siskoyhteys on feminiinin yhteys toiseen feminiiniin, ei siis sidonnainen mihinkään sukupuoleen, sillä tämä energia on kaikissa. Tunneyhteyden jakamista.

Mulle siskous on luottamusta vaikka pelkää. Se on kissan pöydälle nostamista ja suun avaamista vaikka pelottaa. Se on myötätuntoista kohtaamista ja uskallusta näyttää oma haavoittuvaisuutensa, omat tunteensa. Siskous kannustaa, ei arvostele tai pienennä toista.

Kiitos siskot, naiset, miehet ja muut, jotka olette olleet avoimia tunneyhteydelle.

Kiitos läsnäolosta sydämestä käsin.

Kiitos kannattelusta, kun olen tarvinnut sitä.

Kiitos, kun heijastatte näkyväksi myös minut.

Saman viikon aikana voin rakastaa jumalaista ja mehukasta kehoani, mutta voin myös vihata ja halveksia sitä. Kehorakkaus on mulle ollut harvinaisempaa, mutta se on lisääntynyt merkittävästi tantran ja kehohoitojen myötä.

Muistan kun ensimmäisissä tantratyöpajoissa piti seistä muiden edessä alasti ja kertoa suhteesta omaan kehoon. Kuinka tuolloin en pitänyt jaloistani, inhosin rintojani ja ahdisti näkyä muille, mutta harjoitus jatkui rakkaudellisen huomion vastaanottamisella omalta ryhmältä. Muut naiset kehuivat ja rakastivat kosketuksella niitä kehon osia, joista itse olin kokenut häpeää. Tuosta päivästä alkaen tunnistin jalat osaksi itseä ja aloin rakastaa niitä. Oli vähän hassuakin tajuta, etten ollut kokenut yhteyttä jalkoihini, koska olin vihannut niitä. Samalla vakuutuin siitä että tantriset työpajat ovat se mitä haluan tässä elämässä lähteä kokemaan lisää. Hupsista, 8 vuotta myöhemmin olen jo tarjonnut niitä työpajoja muillekin matkana yhteyteen itseen ja muihin kanssaharjoittelijoihin.

Mulla oli vaihe, jossa häpesin kehoani. Se vaihe alkoi ala-asteella ja jatkui pitkälle. Tähän päivään asti. Pukeuduin peittäviin vaatteisiin, kun kehoni muutokset naiseksi alkoivat. Häpesin pyöristyvää vartaloani. Jossain kohtaa aikuisuudessa peitin häpeäni yliampuvalla seksikkyyden korostamisella. Koin kehoni vääränlaiseksi ja aloin laiduttaakin 12-vuotiaana. Syömishäiriöoirehdinta oli alkanut jonkin aikaa ennen tätä. Kaikki kokemani henkinen väkivalta ja kiusaaminen kotona oli saanut minut uskomaan, että minussa oli perustavan laatuisesti jotain vialla. Pahimpina aikoina rankaisin omaa kehoani myös viiltelemällä ja annoin itseäni käytettävän muiden seksuaalisuuden tyydyttämiseksi. En välittänyt siitä miten mun kehoa kohdeltiin. Kärsin siis dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä eli olin niin vakuuttunut vääränlaisuudestani, että harkitsin pitkään jopa leikkauttavani rintani ja sisemmät häpyhuuleni.

Eikä minussa koskaan ollut mitään vikaa. Edelleen on aikoja, kun huomaan inhon kasvavan sisälläni itseäni sättiväksi puheeksi. Olen muuttanut puhettani ja alkanut antaa itselleni rakastavaa kosketusta. Vaikka rintani eivät ole mediassa näkemieni kaltaiset, ovat ne silti minun kauniit, ihanat, nautintoa antavat rinnat. Olen todella tarkka siitä, millaisella intentiolla ja kosketuksella minua nykyisin lähestytään. Otan vastaan vain rakastavaa ja kunnioittavaa kosketusta, jossa pääasiana on molempien yhteinen nautinto eikä vain toisen. Koska olen tutkinut erilaisia nautinnon muotoja, joskus nautin myös kovemmista ja hieman kipeää tekevistä otteista, nekin tehdään minulle rakkaudesta ja kunnioituksesta käsin minun ehdoillani. Kun jumalainen kehoni rakastelee ja yhtyy toiseen tavalla, jossa yhteinen nautinto kuljettaa meitä hurmoksen aalloilla kehojen sulautuessa yhteen, arvosteleva mieleni hiljenee viikoiksi.

Inspiroidun seksuaalisuuden ja häpeän hoitamisen äärellä, koska olen käyttänyt niin paljon aikaa elämästäni niiden kanssa kamppailuun, minkä vuoksi kokemusasiantuntijuutta löytyy tähän ikään nähden jo valtavasti. Kun asiakas kertoo ennen hoitoa minulle kehohäpeästään, muistutan häntä siitä etten ole millään lailla tuomitsemassa häntä tai hänen kehoaan. Pyydän häntä keskittymään käsieni hyväksyvään ja hoitavaan kosketukseen. Annan kaiken rakastavan huomioni varsinkin niille kehon kohdille, josta asiakas on kertonut kokeneensa häpeää.

Keho kantaa mukanaan kaikkia niitä rumia sanoja, joita itse mielessäsi sille sanot. Keho kantaa häpeää ja syyllisyyttä, vihaa ja kaunaa. Ne voivat olla syvään juurtuneita, jopa traumaattisia kokemuksia, joihin olemme sitoneet uskomuksia itsestä. Suhdetta kehoon ja omiin uskomuksiin voi muuttaa. Puhumalla itselle kauniimmin ja hyväksyvämmin.

Olisiko aika antaa itselle kehorauha?

Olisiko aika antaa keholle rakkautta rankaisemisen sijaan?

Kysy itseltäsi: Miten voin antaa keholleni rakkautta?