Kategoria: Yleinen

Teksti kirjoitettu 16.4.2021

Mä mietin vastuuta. Mistä kaikesta olen vastuussa?

Teoista.

Sanoista.

Tulkinnoista.

Virheistä.

Erheistä.

Oppimisesta.

Opettamisesta.

Onnistumisesta.

Oivalluksista.

Elämästä.

Kun ymmärrän millaisten suodattimien läpi tarkastelen tätä maailmaa, voin myös nähdä miten ne saattavat vinouttaa mun tulkintaa ympäristöstäni. Suodattimet ovat opittuja tapoja toimia suhteessa ulkopuoleltani tulevaan informaatioon, joita tarjoilevat kotikasvatus, kouluopetus, yhteiskunta. Suodattimet ovat sisäisesti opittuja kaavoja toimia, ajatella ja tuntea, miten opin käsittelemään tietoa. Jos en koskaan opi kyseenalaistamaan omia reaktioitani, en opi muuttamaan käyttäytymistäni, joka mahdollistaisi myös muutoksen muiden käytöksessä minua kohtaan.

Reagoimme muiden käytökseen myös tiettyjen kaavojen mukaisesti. Konfliktitilanteissa totumme reagoimaan uhriutuen, puolustellen, vältellen tai hyökkäävästi syyllistävän sormen osoittaen ulkopuolellemme, koska se on tapa, jolla olemme oppineet toimimaan lapsena saamamme esimerkin mukaisesti. Kiitä suuresti kasvatustasi, jos olet oppinut jo lapsena puhumaan tunteistasi rakentavasti.

Miten muuttaa tätä elämää alati hallinnoivaa ihmissuhdedynamiikkaa? Kun uskallan katsoa syyttävän sormen osoittavan suunnan sijaan sitä joka ojentaa sormeaan, voin lopulta myös tunnustaa erehdykseni ja virheeni. Voin nähdä asiat, jotka vaikuttavat haluuni osoitella. Niitä ovat esimerkiksi tunteet, aiemmat konfliktitilannekokemukset, vanhempieni käytös toisiaan, muita ihmisiä ja minua kohtaan. Voin löytää ymmärrystä ja myötätuntoa näitä asioita ja itseäni kohtaan. Ymmärtäessäni keskeneräisyyteni ja hyväksyessäni olevani valmistumaton elämän oppimisen taipaleella voin olla vapaa laatikoista ja kahleista, jotka muutoin rajoittaisivat olemiseni ja tekemiseni olemaan aina tietynlaista, saman kaavan mukaan toistuvaa. Otan vastuun itsestäni, tunteistani, käytöksestäni ja sanoistani. Vastuun ottaminen luo vapautta muutokselle, joka mahdollistaa alati syvenevää oppimista.

Vastuuttomuus, virheidensä myöntämättömyys, valehtelu ja totuuden kohtaamisen pakoilu laittaa mut laatikkoon, jota lähelle muiden on vaikea tulla. Laatikosta heittelen lisää kiukkua, uhriutumista ja syyttelyä muille. En voi kokea kohdatuksi tulemista, en voi kokea tulevani ymmärretyksi. Anteeksianto, nöyryys ja myötätunto ohjaavat toimintaani suuntaan, jossa vapautan myös muut olemaan laatikoiden ulkopuolella. Olemalla esimerkkinä muille mahdollistan muutoksen, jossa myös mun on hyvä olla. Haluan olla lähellä ihmisiä, jotka ottavat vastuun itsestään ja toiminnastaan. Mun ei tarvitse pelätä, kannatella tai myötäillä heitä. Mun on helppo olla, kun jokainen toimii omasta parhaasta mahdollisesta integriteetistään ja totuuden kokemuksestaan käsin kuullen myös mua.

Tästä aiheesta kirjasuositteluna Buddhan aivot(Rick Hanson, Richard Mendius) ja Kaisa Peltolan Häpeän alkemia. Kirjat tarkastelevat aivojen toiminnan vaikutusta sosiaaliseen elämäämme. Avasivat mulle hurjasti sellaista syvää syyllisyyttä viallisuuden ja kelpaamattomuuden kokemuksesta. Sain tilalle myötätuntoa ja ymmärrystä, etten olisi juurikaan voinut vaikuttaa kehitykseeni itse. Tiedostamalla miten voin toimia nyt toisin muuttaakseni niitä opittuja kaavoja, pääsen työstämään toisenlaisia tapoja toimia. Mun kanssa on myös hyvä olla.

Kysymyksiä, joita kysyä itseltä, kun tekee mieli osoitella:

-miksi reagoin näin?

-mistä tämä kokemus mua muistuttaa?

-mikä toisessa triggeröi?

-mitä tarvitsen?

-mitä toivon toisen kuulevan?

-tulkitsenko toista oikein?

Edge of Life dokumentti toi minut jälleen aiheen äärelle, joka herättää minussa paljon tuntoja ja ajatuksia. Dokumentissa terminaalivaiheen syöpäpotilaat osallistuivat psylosibiiniavusteiseen terapiaan kohdatakseen kuolemaa terapiamuotoon perehtyneiden tutkijoiden ohjauksessa. Australiassa on ollut mahdollista saada vastaavaa hoitomuotoa myös vaikeahoitoiseen masennukseen. Osana dokumenttia oli Etelä-Amerikan Yawanava-heimon viisausperinteiden mukainen ayahuascaseremonia, johon australialaiset tutkijat osallistuivat ymmärtääkseen enemmän lääkekasvien kanssa työskentelyä.

Koskettavinta dokumentissa oli haastateltujen potilaiden kuoleman hyväksyminen. Olen vieraillut hyväksynnän tiloissa monesti oman pelkoni vastapainona, mutta pelko hiippailee aina uudelleen esiin ja näyttäytyy myös elämänpelkona. Jojoilen eri kysymysten äärellä. 

Mitä jos en saakaan kokea kaikkea mitä haluaisin? 

Mitä minulle tapahtuu, kun läheiseni lähtevät? 

Miksi tuhlaan aikaani pelkoon, kun elämä odottaa minua sen ulkopuolella? 

Sairauteen ja kuolemaan liittyy useinkin lamauttavaa pelkoa, yksin jäämistä, eristäytymistä ja vastaan taistelua. Omakohtaisestakin kokemuksesta voin kertoa, että vastustusta on mahdollista pehmentää. Hyväksyntä, rakkaus ja salliminen ovat luontaisesti tapahtuvia vastineita haastaville kokemuksille, kun antautuu kohtaamaan kivun, surun ja pelon.

Pelkoon äärimmilleen jumittuessani keho jähmettyy, hermosto ylivirittyy, on vaikea iloita asioista ja katastrofiajatukset pyörivät rallia mielessä. En anna elämälle tilaa virrata minussa ja voi tuntua jopa kivuliaalta avautua sille uudelleen. Luulen menneeni näitä kierroksia monta, jotta luottaisin elämään ja itseeni. 

Olen ollut kiinnostunut ja kokenut vetoa työpajoihin, seremonioihin ja retriitteihin, joissa intentiona on luopua peloista, kulkea kuolemaa kohti ja antautua itselleni vahingollisten osien irtipäästämiselle. On ollut helppoa antautua fasilitoijan tai lääkekasvin ohjauksessa kuolemalle, mutta kun lähdön hetki koittaa, pyristelenkö vastaan pelossa luopua elämästä?

Dokumentissa yksi potilaista lähti ennakoitua aiemmin saatuaan ohjausta, joka auttoi päästämään irti elämästä. Samalla tavalla kuin meditaatiossa ohjaten mieltä rentoutumiseen ja valon vastaanottamiseen sielu voi päästää irti ruumiista vahvassa suggestiossa. Jos vakavasti sairastuttuani tai kuoleman hetkellä mulla olisikin valta päättää milloin siirryn sen sijaan että odotan peläten ja riutuen, niin valitsisinko lähteä aiemmin?

Psykedeelit apuna kuolemassa

Psykedeelien yhteydessä puhutaan usein egokuolemista, joissa kokemus minuudesta mielenä ja kehona katoaa ja kokemus ykseydestä täyttää tajunnan. Egokuolema voi olla syvästi transformoiva tapahtuma laajentuneessa mielen tilassa, joka muuttaa käsitystä itsestämme ja maailmasta. Siihen voi liittyä irtipäästämisen pelkoa ja se usein tuo syviä oivalluksia ja vapauden kokemuksia. Psykedeelien käyttäjät usein toivovat egokuoleman kokemusta kokeakseen irtautumista, mutta tavoitteena on hyvä olla myös merkityksellisyys miksi sitä haetaan ja kuinka kokemus integroidaan. Pelkkä irtautumisen kokemuksen tavoittelu voi johtaa addiktioon hakea kokemusta aina uudelleen ja mielen jatkuva laajentaminen ilman integraatiovaiheita on riski mielen järkkymiselle tai sairastumiselle. 

Monitasoiset kuolemat ovat mahdollisia antautuessa luottamukseen lääkkeeseen ja sen ohjaukseen. Usein vaikeita kokemuksia ja huonoksi tripeiksi äärimmillään sanoitettuna tulisi katsoa ennemmin tilaisuutena päästää irti jostain, mikä vielä pitää kiinni kärsimyksessä, vanhoissa toimintamalleissa ja tunnereaktioissa. Kaikki psykedeelimatkoilla koettu vaikeus on mahdollista muuntaa voimaksi, kun opimme kannattelemaan haastavia oloja ja näkemään ne kasvun mahdollisuutena. Joskus kokemukset voivat silti jättää siinä hetkessä hämmennykseen ja kokemuksen identifioiminen huonoksi tripiksi ohittaa sen että kokemus voi myöhemmin aueta ja tuntua merkitykselliseltä.

Kasvilääkkeiden kanssa voi työskennellä intentionaalisesti asettaen jonkin tarkemman tarkoituksen matkaa ohjaamaan, mutta yhtälailla vain antautuminen tuntemattomalle voi viedä merkittäviä kokemuksia kohden. Intentiona voi olla kuoleman kohtaaminen, mutta itse matka tuo eteen abstakteja kokemuksia, jotka eivät välttämättä heti näytä, miten se liittyy kuolemaan tai pelkoon. Voi olla, että pelon kohtaaminen käy kaiken kauneuden näkemisen ja rakkaudellisen kannattelun kokemuksen kautta.

Yhtenä tärkeänä mielen työkaluna on harjoittaa todistamista eli kykyä katsella tapahtumia ja tunteita uteliaana etäämmältä. Samoja tekniikoita kuin meditaatiossa voi käyttää havainnoimaan tapahtumia. Lääkkeeltä voi kysyä kysymyksiä ja käydä dialogia. Itse käytän kysymyksiä jonkin hankalan tunteen tai kehollisen tuntemuksen noustessa esille: Mitä tämän alla on? Missä ovat tämän kokemuksen juuret? Näytä mulle. 

Kun tunneprosessi lähtee liikkeelle, hengitän ja vien itseäni syvemmälle purkaen liikkeellä ja äänellä sen mitä haluaa vapautua. Näin kehollistan kokemusta eikä se jää vain mielen prosessiksi. Tämä on yksi tapa toimia eikä suinkaan ainoa tai oikea. Nämä menetelmät ovat ohjanneet itseä kuolemalle antautumisessa ja sen hyväksymisessä matkoillani.

Usein musiikki tukee matkaa ja tuetuissa tiloissa olemme laulaneet kuolemaan liittyviä lauluja tai patjalla maaten antautuneet intensiivisemmän musiikin aalloille, jossa kuolema on tullut kohdattavaksi. En suosittele omatoimisessa matkailussa kovin rajun tai pelottavan musiikin käyttämistä, sillä lääkkeen syvyys voi yllättää ja itsensä palauttaminen turvaan voi olla yksin tai osaamattoman sitterin kanssa haastavaa. Mielen rakenteet osaavat toki suojata meitä monenlaiselta dissosioimalla, mutta on kannettava vastuu myös syvemmiltä dippauksilta tai psykoosiriskistä. 

On tärkeää, että matkaasi on tukemassa osaava auttaja. Psykedeelit voimistavat tunnekokemuksia, joten rajuimpien kokemusten kannattelussa tarvitsee olla lempeä ja kehollistakin avustusta osaava sitteri.

Suosittelen Edge of Life dokumenttia aiheesta kiinnostuneille. On liikuttavaa, että tälläinen työ on mahdollista ja niin sen pitäisikin olla kaikille saatavilla.

Jatkan toiseen julkaisuun omakohtaisesta kuoleman kohtaamisesta. Jos sulle jää kysymyksiä esittämiini aiheisiin, heitä viestiä niin saatan intoutua kirjoittamaan laajemmin. On tärkeää jakaa tietoa, ymmärrystä, vastuullista ja eettistä lähestymistapaa tähän työskentelyyn riskien ennaltaehkäisyksi. Tarjoan konsultointia ennen kuin päätät lähteä matkoille.

Elämän taika on ollut läsnä jo ennen viimeisempiä psykedeelimatkojani meidän koulutuksessa, mutta se tuntuu entistä enemmän kotiin palatessa. Mun isoin työ alkaa nyt: muistaa hidastaa ja pysähtyä. 

Olemaan

Hengittämään

Katsomaan

Maistamaan

Tuntemaan

Tavallaan aika herkkä paikka olla ja siksikin haastavaa, koska se vaatii myös yksin olemista, jotta todella kuulen mitä sisimpäni tarvitsee tässä hetkessä. 

Ensimmäisellä matkallani olin pääosin hyväntuulinen, viihdyin ja tutkin sisimpäni merkityksellistä ajatusvirtaa. Mun keho liikkuu usein aika paljon ja niin se oli nytkin aikamoista menoa. Keho linjautuu ja vapautuu, korjaa itseään ja puhdistaa energioita liikkeen kautta. Haastavin hetki tuli sitterin tauon aikana, kun lähdin sukeltaa syvään yksinäisyyteen ja maailmanpelkoon. Se olisi mahdollisesti voinut olla uudelleen traumatisoiva, jos olisin jäänyt yksin, mutta sain tukea fasilitoijalta ja sitteriltä palautumiseen. Sain lahjan joka meni pelottavimpiin paikkoihin mitä tähän mennessä olen kokenut ja silti osasin myös itse ohjata matkan kulkua ja luottaa lääkkeeseen. Seuraava tehtävä olikin antautua luottamukseen ja vastaanottamiseen, jossa hermosto taisteli vastaan, mutta kuuntelin kehon ohjausta, hengitin ja sulin sitterin syliin rakkauden kannatteluun. 

Toisen matkan alku oli myös kamalan haastavaa. En ollut aiemmin tuntenut niin jämähtänyttä epämukavuutta kehossani, kykenemättömyyttä liikuttaa energiaa ja pelkoa että tämä tila on ikuinen. Koska aika tuntuu hidastuvan näissä seteissä valtavasti, tuntuu että jotkin asiat kestää ikuisuuden ja tapahtuu valtavasti asioita siinä 5-6 tunnin aikana. Mulle on niin tavallista ja tavallaan helppoa liikuttaa energiaai isoissa pimeissäkin tunteissa, niin tälläinen antautuminen vain tilan todistamiselle tuntui tuskaisalta. 

Lopulta jotain lähti liikkeelle ja sain ensimmäisen kontrolloimattoman kundaliinienergiapurkauksen. Tiesin mitä tapahtuu ja tarvitsi siinäkin vain luottaa kehon ohjaukseen. Sätkiminen ja kouristelu kesti varsin pitkään. Ajallisesti lääkkeen ottamisesta oli mennyt n. 1,5h joten olin huippukohdilla yhtäkkiä täysin toimintakykyinen kun tärinä viimein päästi irti. Kävelin rappuset alas ja ulos jotta saisin kosketuksen maahan. Sen jälkeen piti valita laskeutua takaisin matkalle, koska lääkkeen vaikutus todellakaan ei ollut ohi, mieli oli energioista hetkellisesti niin kirkastunut että tuntui jokseenkin selvältä. 

Myöhemmin sain kokea myös turvallisen kohdun tilan, jossa itkin elämän kauneutta. Sydämen aukinaisuus tuntuu edelleen kotona voimakkaalta, sellaiselta mitä haluaisi kovin jakaa muiden kanssa. 

Monia ensimmäisiä kokemuksia siis vaikka koen olevani jo monenmoista kokenut näillä matkoilla. Ikinä ei kuitenkaan voi ajatella että olisi jotenkin valmis jonkin asian käsittelyssä, sieltä vaan kuoriutuu seuraava kerros. Usein viestit on kuitenkin hyvin saman kaltaisia, kuten nytkin. 

The body is everything. 

The world is safe and life is good.

Jotta voin antaa, mun tarvitsee myös vastaanottaa. 

Yhteys kurssikavereihin syveni jälleen valtavasti. Oon saanut valtavan arvokkaita kokemuksia jaetuista matkoista, keskusteluista, läheisyydestä, sittaamisesta, toisen luottamuksesta mun tarjoaan kehotyöhön ja loppubileiden tekemäni soittolistan vuolaista kehuista. 

Uskomatonta että jälleen toukokuussa tavataan tän työn äärellä ja syyskuussa on viimeinen moduuli hengityksen parissa. Haluaisin hidastaa aikaa siten, että olisin tässä elämän taiassa enemmän läsnä antautuen virtaukselle ja yhteydelle muiden kanssa. 

Tuntuu uskomattomalta olla taas menossa Hollantiin sieniretriitille. Melkein vuosi edellisestä näin isosta. Silloin paluu oli varsin säikäyttävä järkyttävien tapahtumien vuoksi ja hyvät vaikutukset romahti päivittäisiin pelkotiloihin. En pysty hallitsemaan ulkopuolisia tilanteita, mutta nyt olen varustautunut paremmin pitäen huolen, että mulla on turvaverkko saatavilla.

Arki on ollut hyvää, olen luonut perustaa sille, että pysyn aktiivisena ja hyvinvoivana. Siihen palaaminen tuntuu kutsuvalta ja mahdolliselta pitää yllä.

Nää Hollannin setit on ihan oma juttunsa niiden rinnalla mitä aiemmin kokenut toisenlaisessa tilanpidossa.

Aiemmin laulu ja piiri ovat kannatelleet ja annokset ovat olleet pienempiä. Nyt meitä on 20 ihmistä yhtä aikaa matkalla, kun toiset 20 pitää vierellä tilaa yksilöllisesti. Ollaan patjalla peittojen alla silmät peitettynä ja musiikki tulee äänentoiston kautta. Annokset kaksinkertaiset tai enemmän aiempaan kokemukseen nähden.

Molemmissa on puolensa ja oma fokuksensa. Jännittää tietty lähteä tuntemattomampaan settiin. Viime päivät lillunut pakahduttavassa kiitollisuudessa, että mun on mahdollista tehdä tätä omaa sisäistä työtä näin. Ja mitä tästä vielä aukee työn puolesta, innostaa järisyttävän pärisyttävästi.

Varsinkin tilanpitotaidot syvenee ja tiivistyy entisestään. Mä toivon voivani tarjota myös näitä tiloja tarvitseville tulevaisuudessa sitten kun se on mahdollista. Jotkin osat tarvii enemmän turvaa auetakseen kuin mitä laulupiirit ja yksin tehtävät seikkailut antaa. Kokeneen kaverin kanssakin voi olla hyvä, jos siellä on tilaa ja turvallinen syli käydä läpi traumaattisiakin kokemuksia, mutta joskus tuttua ihmistä alitajuisesti suojelee omilta prosesseilta tai tilanpito loppuu kesken syystä tai toisesta liian varhain. 

Tässä hetkessä voin vähintään jakaa ymmärrystä ja tietoa liittyen tähän työhön. Ja tietysti tarjoan integraatiokeskusteluja ja -hoitoja, koska keho ja hermosto palaa matkoilta myös omassa tahdissa. 

Matkatkaa turvassa 💜

Tämä on teksti vuodelta 2020

Isä ja sukupolvien yli kulkeva taakka – miten antaa anteeksi ja vapautua?

Mulle isän kasvatuksen ja vaarin käytöksen näkeminen on auttanut mua ymmärtämään itseä enemmän. Se näkeminen ja anteeksiantaminen heille on vapauttanut mua isän katkeruudesta, jota hän kantoi ja siirsi minulle. Ymmärsin ettei tää ole mun tunne lainkaan vaan se mitä isä tunsi omasta isästään.

Näen että mun isä jäi jumiin sen pikkupojan tarpeeseen oman isän kannattelusta eikä osannut ottaa vastuuta itsestään. Aina vahvat naiset kannattelivat hänen elämäänsä ja hän sai siitä merkityksen elämälleen. Kun ei ollut naista, ei ollut merkitystä. Siihen se hänen matkansakin päättyi, kun eräs vahva upea nainen sanoi ettei halua ystävyyttä kummempaa.

Mä jäin myös isän kannattelua vaille. Miten tää näkyi mun lapsuudessa niin ei saanut ilmaista mitään tunteita. Kikatus oli väärin, kyyneleet oli väärin. Sen ainoan kerran, kun näytin kyyneleeni ensimmäisen poikaystävän jätettyä mut, hän huusi minut vaihtamaan huonetta. Sama tapahtui mun kotona, kun isäpuoli hallinnoi mun tunteiden näyttämistä, vain omassa huoneessa se oli sallittua ja jouduin usein arestiin, jos näytin mitään. Mulle kasaantui lapsuusvuosien ja varhaisakuisuuden tunteet tulivuoreksi, joka purkaantui pienimmistäkin triggereistä. Häpeä omasta reagoinnista teki kieroutuneen oravanpyörän mun elämästä.

Olen niin kiitollinen että olen voinut aikuisena löytää menetelmiä ja kursseja oppiakseni purkautumaan muita tai itseä satuttamatta ja ymmärtämään, miksi tunteet eivät ole olleet hallinnassani. En saanut kotona minkäänlaista esimerkkiä eikä kukaan ole kertonut että se mitä tunnen on ok. Kiitän suuresti kaikkia heitä, jotka tekevät omaa tunnetyötään ja tuovat sen näkyville opettaen myös muita. 🙏

On surullista, että jotkut jäävät tunne-elämässään lapsen tasolle ja kasvattavat omia lapsia sillä samalla keskeneräisyydellään kyseenalaistamatta toimintaansa niin että se voisi johtaa esim anteeksipyyntöön lapselta omasta käytöksestään.

Mä olen puhdistanut niin monia asioita sukulinjastani ja tää on mulle se haastavin. Tunteista vastuunottaminen, niiden ilmaisun opettelu, anteeksipyytäminen ja kaavojen rikkominen käyttäytymisessä. Näen miten ison duunin olen jo tehnyt, kun heijastelen sisäistä kokemustani itsestäni isääni. Ihan vitun ison osan elämästäni olen omistanut tälle sisäiselle työlle, jotta voin elää iloisempaa elämää. Kiitos minä. Hyvä minä! Itseään tarvitsee juhlia, nyt voisi olla sen aika.

Nyt oon alkanut tutkia kiintymyssuhdemalleja, joista voi löytää lisää ymmärrystä miten lähestyn muita ihmisiä, miten päästän ihmisiä lähelleni ja miten toimin ihmissuhteissa konflikteissa.

Arvostan suuresti heitä, jotka valitsevat vanhemmuuden ja lasten kasvatuksen osaksi elämäänsä. Lapsi nostaa kaiken keskeneräisyyden itsessä näkyviin, sen kanssa istuminen ja kasvaminen itsessään on ihan oma työnsä siinä kaiken lapsiarjen keskellä. Toivon teille lempeyttä ja keveyttä tiukkojen hetkien vastapainoksi. Kiitos isät ja äidit ❤️🙏

Trauma ei ole vain asiat, joita meille tehtiin. Traumaa on myös se mistä jäimme vaille, se mitä olisimme tarvinneet. Se heijastuu yhtälailla elämään kapasiteettina ottaa vastaan rakkautta, huolenpitoa ja positiivista huomiota. Jos ei ole tottunut saamaan sitä, mikä pienelle lapselle kuuluu rakkauden osoituksena, voi kuvitella ettei ansaitse sitä tai se pitää ansaita teoilla. Tälläinen hyvin syvällä oleva uskomus ohjaa ihmissuhteisiin ja tilanteisin, joissa todennamme uskomuksen todeksi. 

Tässä hetkessä, kun maailma ja Suomikin käy läpi järkyttäviä asioita, perusturva järkkyy. Tapahtumien kauhistelu, masentunut mieliala ja viha ovat arkipäivää mediassa ja tapaamisissa. Nyt ei ole aika sukeltaa pimeyteen, vaan ventiloida oikein se mikä sinussa triggeröityy. Käytä kanavana sitä mitä kollektiivissa liikkuu, omista tunteesi, tunne ne täysin ja palauta keho pehmeyteen. Tämä on harjoiteltavissa oleva hallittu ja turvallinen tunnepurkaus. 

Tätä harjoitusta haluan itselleni muistutella ja myös ohjata sen tulevassa Heavy Metal Tantra -työpajassa. Kun ei ole olemassa mitään quick fix metodia, vaan resilienssi kasvaa harjoittelemalla, penduloimalla mielen ja hermoston kapasiteettia aktivaation ja levon välillä. Hermostollisesti herkkänä ja monta uupumusjaksoa läpikäyneenä liiallinen itsensä suojeleminen oli aiheuttaa eristäytymistä ja varovaisuutta liioitteluun asti. Trauma uudelleen aktivoitui, kun kuvittelin ettei maailmalla ole minulle hyvää annettavaa.

Uupumus on koko ajan yleisempää. Mieli kuormittuu herkemmin, kun ei ole osaamista rajoittaa miten paljon otamme päivittäin vastaan informaatiota, joka kylvää huolta ja pelkoa. Tiedät mikä saattaisi auttaa palautumisessa, mutta ryhtymisestä sen toteuttamiseksi on tullut yhä haasteellisempaa. Jos todella tuntuu, ettei resursseja riitä, pyydä tukea. Tämä aika opettaa meitä pyytämään, ottamaan vastaan rakkauden siinä muodossa, mitä ei olla totuttu tai osattu ottaa vastaan.

Uhrimieli on itselle niin hyvin tuttua, mikä lamauttaa herkästi olemaan huolikierteessä, avuttomuudessa ja tarvitsevuudessa. Tunnistaessani tunteeni ja alaspäin vetävän energian mulla on valinta johtaa se energia toimintaan, purkaa se ulos ja löytää voima takaisin johtaa itseäni sinne missä koen olevani yhteydessä itseeni. Kaikenlainen voimakas tunnepurku impulsiivisesti tai sille tarkoituksellisesti tilaa luoden tarvitsee myös palauttavia toimintoja. 

Esimerkkejä palauttavista toiminnoista:

Pyydä halausta tai pitelyä.

Kosketa omaa kehoa rauhottavilla otteilla, halaa, silitä tai purista. 

Kuuntele musiikkia.

Lue kirjaa.

Maalaa tai tee käsitöitä.

Kävele luonnossa.

Hikoile raskaammassa liikunnassa.

Venyttele.

Laita puhelin äänettömälle, kun teet palauttavia toimintoja. 

Poista sosiaalisen median appit pariksi viikoksi ja huomaa ero.

Tarjoan helpommin saataville tietoa suomeksi Grof breathworkin luojasta Stanislav Grofista.

Stanislav Grofin elämä ja teokset

Kirjoittanut María Alejandra Castro Arbeláez

Stanislav Grof on yksi transpersoonallisen psykologian edelläkävijöistä. Opi lisää hänen elämästään ja tutkimuksistaan!

Stanislav Grof on yksi psykologian vaikuttavimmista hahmoista. Hän on tehnyt itsensä tunnetuksi kiehtovien tutkimusten avulla tietoisuuteen ja holotrooppiseen hengitykseen liittyen. Hän on myös yksi transpersoonallisen psykologian perustajista.

Stanislav Grof syntyi Prahassa, Tšekkoslovakiassa, 1. heinäkuuta 1931. Hän opiskeli lääketiedettä ja psykiatriaa. Hän opiskeli myös freudilaista psykoanalyysia yli seitsemän vuoden ajan. Grof on tehnyt tutkimuksia ja kliinisiä kokeiluja jo yli 50 vuoden ajan. Tässä artikkelissa kerromme miehestä, joka on opiskellut mieltä psykedeelisten lääkkeiden avulla ja tiivistämme hänen suuret saavutuksensa psykologian osalta.

“Länsimaalainen tiede on lähestymässä ennennäkemättömien mittasuhteiden paradigmaattista muutosta, joka muuttaa todellisuuden ja ihmisluonteen käsityksemme, sillan muinaisen viisauden ja nykyajan tieteen välillä, sekä sovittaa yhteen itäisen hengellisyyden ja läntisen pragmatismin erot.”

-Stanislav Grof

Stanislav Grof ja transpersoonallinen psykologia

Transpersoonallinen psykologia keksittiin vuonna 1969, osittain Grofin ansiosta. Hän työskenteli yhdessä muiden tutkijoiden, kuten James Fadimanin, Miles Vichin, Sonya Marguilesin ja Anthony Sutichin kanssa. Hän työskenteli myös yhdessä Abraham Maslowin ja Ken Wilberin kanssa. Vuonna 1978 Grof perusti International Transpersonal Association -järjestön.

Grof uskoi, että muut psykologian tieteenalat eivät keskittyneet tarpeeksi hengellisyyteen ja siitä syystä hän ajatteli, että voisimme ymmärtää paremmin ihmismieltä potilaaseen perustuvan tutkimuksen avulla. Siten hän todisti, että hengellisyys on oikeutettu osa psyykettä. Hänen kliinisten kokeilujensa, transpersoonallisen psykologian tutkimustensa ja muiden tutkijoiden osallistumisen avulla psykologia on nykyään paljon laajempi ala.

Stanislav Grof ja psykedeeliset lääkkeet

Grof osallistui vapaaehtoisesti Prahan yliopiston tekemään LSD-tutkimukseen. Se oli hänen ensimmäinen kokemuksensa kyseisen aineen kanssa. Sen jälkeen hän alkoi tutkia kaikenlaisia aineita ja niiden vaikutusta aivoihin. Hän tutki yhdessä muiden tutkijoiden kanssa psilosybiinia, LSD:tä sekä meskaliinia 40 ihmisen ryhmässä. He tekivät monia psykoteknisiä testejä ja fyysisiä kokeita nähdäkseen oliko aineilla tiettyjä vaikutuksia tai tuottivatko ne samanlaisen olotilan, kun niitä käytettiin yhdessä. Grofin sanojen mukaan he halusivat myös nähdä aiheuttiko se “kokeellisen psykoosin”, mikä auttaisi heitä selvittämään psykoosin mysteerin.

Grof vietti 20 vuotta psykoterapian parissa psykedeelisiin lääkkeisiin liittyen Prahassa ja Yhdysvalloissa. Mutta kun tutkimus kiellettiin sen kromosomeille mahdollisesti aiheuttavan vahingon vuoksi, alkoi hän työskennellä Esalen-instituutiossa. Hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa sinä aikana.

Holotrooppinen hengitys

Aloitettuaan työnsä instituutiossa, kehitti hän myös holotrooppisen hengityksen käsitteen Christina Grofin kanssa. Hengitystekniikka voi luoda olotilan, joka on samankaltainen psykedeelisten lääkkeiden tuottaman olotilan kanssa.

Sana “holotrooppinen” tulee kreikan kielestä “holos” (kokonainen) ja “trep” (kääntyä). Joten holotrooppinen tarkoittaa siirtymistä tai kääntymistä kohti kokonaisuutta. Se on eräänlaista itsensä tutkimista, jossa ihminen käyttää alitajuntaansa. Siihen liittyy myös eri hengellisiä perinteitä.

Transpersoonallisen psykologian mukaan negatiiviset oireet ja henkiset esteet johtuvat asioiden unohtamisesta tai tukahduttamisesta. Teorian mukaan voimme saavuttaa nämä asiat avaran tietoisuuden tai holotrooppisen olotilan avulla. Holotrooppisiin olotiloihin kuuluu monia eri tietoisuuden vaiheita, toisinaan takaisin syntymähetkeen tai jopa kauemmaksi taaksepäin ajassa palaamista.

Stanislav Grofin kirjat

Grof on julkaissut yli 160 kirjaa ja artikkelia. Tässä joitakin mielenkiintoisimpia teoksia:

The stormy search for the self: a guide to personal growth through transformative crisis. Kyseessä on itseapukirja. Grof kertoo siinä tietoisuuden olotiloista, jotka jotkut kulttuurit kokevat psykoottisena. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeat henkiset tilat voivat olla hyvä asia. Kirjoitettu yhdessä Christina Grofin kanssa. (Kirjan lukeneena suosittelen vahvasti oman psyykeen haasteiden kanssa enemmän kamppaileville. Se on lisännyt minulle ymmärrystä tiputtaa häpeä, kun en pysty olemaan kontrollissa mielen toiminnasta erityisesti silloin, kun olen kohdannut elämän kriisejä.)

The holotropic mind: the three levels of human consciousness and how they shape our lives. Tässä kirjassa Grof kertoo kokemuksistaan transpersoonalliseen psykoterapiaan liittyen. Hän myös näyttää, kuinka menneisyyden kokemukset, mystiset kokemukset, kuolema ja jälleensyntyminen ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

LSD psychotherapy. Tämä kirja teki Grofista kuuluisan. Se on käytännössä katsoen opas, jossa kerrotaan kuinka LSD:tä käytetään psykoterapiassa.

When the impossible happens: adventures in non-ordinary realities. Tämä on Grofin psykonauttinen omaelämäkerta.

Beyond the brain: birth, death, and transcendence in psychotherapy. Tässä kirjassa Grof kertoo transpersoonallisen psykologian perusideoista ja hyödyistä. Hän myös paneutuu muiden psykiatrian alan terapeuttisten mallien kysymyksiin.

🖤🖤🖤

Lisäyksenä toisesta artikkelista. Kirjoittanut Sonia Budner

Mitä on transpersoonallinen tietoisuus?

Tämä psykologian alaluokka sanoo, että normaali tietoisuutemme tila, se missä olemme ollessamme hereillä, on vain yksi ihmisen tietoisuuden tyypeistä. Transpersoonallinen psykologia väittää, että on olemassa useampia tietoisuuden tiloja, jotka ovat erillään toisistaan jollain hienovaraisella tavalla.

“Aivan kuin jokapäiväinen tietoisuutemme olisi kuin merkityksetön saari, jota ympäröi valtava meri ja aavistamaton ja tuntematon tietoisuus, jonka aallot lyövät jatkuvasti normaalin tietoisuutemme koralliriutalle, kunnes yhtäkkiä ne tulevat läpi, saaden saaremme tulvimaan tiedolla valtavasta, tuntemattomasta, mutta voimakkaan todellisesta uuden maailman tietoisuudesta.“

-Ken Wilber

Ken WilberWilber kutsui tätä tietoisuutta ja ymmärrystä ”ykseyden tietoisuudeksi.” Tämä käsite on itse asiassa ollut olemassa useita vuosisatoja, vain eri nimillä. Jotkut kutsuvat sitä valaistumiseksi, jotkut Nirvanaksi, toiset Satoriksi. Tässä mielentilassa henkilö kokee itsensä järjen ulkopuolella (transparentaalinen identiteetti) ja kokee olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Hän on ykseyden tietoisuuden tilassa.

🖤🖤🖤

Tuleva hengitystyöpaja Helsingissä syyskuussa, jossa olen avustamassa!

Helposti lähestyttävä menetelmä tutkia holotrooppista mielentilaa, päihteetöntä psykedeelikokemusta ja hengityksen voimaa.

Tehdessä syvää henkistä työskentelyä vieden sen myös kehotasolle purkaen kaikkia meihin jääneitä kipuja ja tunnetukoksia herkistymme kuulemaan hienovaraisempiakin energioita. 

Omasta kehostani olen huomannut miten monesti olen antanut vaikka itseäni koskettaa toisen miellyttämisen halussa ilman että se todella täysin tuntuu hyvältä. Tällöin rikon vastoin oman kehoni rajoja ja saatan aiheuttaa keholleni mielikuvia, ettei se ansaitsisi parempaa. Kun puran näitä fyysisiä ja emotionaalisia panssareita, herkistyy kehoni uusille tavoille olla auki. Jos kosketuksen laatu tuntuu edelleen siltä ettei se kohtaa herkkyyteni tarpeita, voi kosketus tuntua jopa väkivaltaiselta vaikka se ei olisi sen kosketuksen intentio. 

Erään kerran todella koko sydän ja keho auki herkkänä pyysin, ettei kumppani penetroisi minua vaikka oli läheisyyttä joka johti kiihottumiseen. Tarvitsin kaikkea muuta kehon huomiointia. Kun intensiteetti kasvoi, kumppani luki kehoni haluavan enemmän ja työntyi sisääni. Hetken päästä tajusin jähmettyväni ja olevani emotionaalisesti jossain kauhun paikassa. Vaikka toinen oli rakkaudelle läsnä, oli hänen toimintansa satuttanut minua. Olisin tarvinnut luvan pyytämistä sisäkkäin olemiseen. Seuraavana yönä viisas kehoni purki kokemusta vihan kautta tyynyä mätkien melkein vielä unessa herättyäni kokemukseen, että minua oli hyväksikäytetty. 

Kaunis ja ihana kokemus, joka saa käänteen johonkin muuhun, ei varsinaisesti liittynyt mitä muuta meidän välillä oli tapahtumassa. Toisen virheellinen tulkinta johti johonkin mistä en syytä häntä. Kokemus todennäköisesti triggeröi jotain kehon vanhaa muistikuvaa samankaltaisesta kokemuksesta ja sen oli tarkoitus tulla näkyväksi parantumaan näin. Toisen säikähtäessä kokemustani kuulematta sen todellista tilaa ja etääntyen, tunsin jääväni yksin. Tälläiset tilanteet eivät usein ole henkilökohtaisia, mutta ne on mahdollista ottaa sellaisena kasvattaen emotionaalista kuilua, jos syyllistämme tai syyllistymme kokemuksesta. 

Seksuaaliset kohtaamiset voivat olla syvästi parantavia tiloja. Toisinaan ne eivät vie siihen lopputulokseen mitä odotamme vaan ne voivat saada käänteen, jossa jotain arvokasta voi tulla näkyväksi. Kun sallimme kaiken olla, hyväksyen ja kohdaten jättämättä toista yksin intiimissä hetkessä, luomme vahvempaa sidettä toisiimme kuin olemme koskaan ehkä kokeneet. 

Omat tunnereaktiot, pelko, vastustus ja pakeneminen ovat normaaleja, mutta yhtälailla jotain minkä voimme haavoittuvaisena tuoda näkyväksi toiselle. Tilanpidon itselle ja toiselle kasvattaminen on kuin minkä tahansa taidon oppiminen. Joskus epäonnistuu ja voi palata yrittämään uudelleen. Häpeä ja epäonnistumisen pelko voivat estää sua olemasta läsnä. 

Tunnista oma keskeneräisyytesi, ole lempeä ihmisyyden matkasi monimuotoisuutta kohtaan ja uskalla antautua, vaikka pelottaa. Se vaatii sinnikkyyttä, ulkopuolista tukea ja myötätuntoa tehdä syväluotaavaa sisäistä työtä. Mut sä oot jo sillä polulla, koska sä luet tätä. 

Isojen sisäisten matkojen jälkeen voi olla, ettei tee juuri mieli jakaa muille kokemaansa. Itse koen nyt Hollannin psykedeeliavusteisen terapiakoulutuksen jälkeen sen hienojakoisen uudelleen ohjelmoitumisen tilan, jossa minuus muuttuu pohjakerroksen kellareita myöten. Se miten ennen olin yhteydessä muihin ja miten puhuin, tuntuu vieraalta nyt. Voi olla että tämä muutoksen tila on hetkellinen, kaiku tulevaisuuden minuuden tilasta tai se voi olla kenties pysyvämpikin tila. Pelkkien hengitysmoduuleiden jälkeen muutos on ollut isoa ja pysyvää niin on aika innostavaa mihin tämä koulutus kokonaisuudessaan mua vie. Tietoisempi, rauhallisempi ja yhteydellisempi minä on jo nyt tässä. 

Se voi olla läheisille hyvin hämmentävää, jos käytös muuttuu vaikka se muuttuisikin ns. parempaan päin. Yhtäkkiä ei ole samoja jännitteitä enää vaan voi olla jokin tuntematon paikka, josta toisesta ei saa kiinni. Tai toinen voi olla jossain pelkoloopissa palattuaan, joka myös heijastuu ihmissuhteisiin. Olen ollut joskus siinäkin paikassa. Nyt on tosi erilaista, sillain hyvällä tavalla, mutta itseäkin hämmentää. Keskittymishäiriöisenä joka paikkaan poikkoilevana mua harvemmin pääsee todistamaan näin rauhallisena ja hiljaisen hyväntuulisena. 

Kun odottelen sisäisten palojen paikalleen loksahtelua, saan rauhassa tehdä tavallisia arjen askareita, nauttia luonnosta ja taiteilusta. Tai pelata kolme päivää putkeen videopeliä, koska kuukautiset ei anna keskittyä muuhun. 

Jokin vanha palaa ja se on ärtyisyys ja levottomuus. Väistelen ja teen oloani mahdollisimman mukavaksi. Ärtymys kuitenkin meinaa viedä lamaannukseen koska se ei millään hellitä. Sisin kuitenkin ohjaa systeemiäni toimimaan toisin, se on nyt kekseliäämpi luomaan erilaisia ratkaisuja. Jos mielen halu on lähteä ostamaan suklaata, teen niin. Kävellessä kauppaan huomaan että ajatus ja tunteet liikkuukin helpommin. Tarviinkohan sitä suklaata enää? Ostan kuitenkin. Päätän kotona tanssia kehoa vapaaksi pakkautuneesta energiasta sulkaata mussutellen. Jee! Jotain liikkuu ja olen taas sisäisen rauhan äärellä iisimmin. Videopelin sijaan alankin taas taiteilla. 

Rakastan sitä luovempaa luovimista, jonka aivojeni tämän hetkinen plastisempi tila minulle sallii. Se antaa tilaa myös kyseenalaistaa vanhoja kaavamaisia tunnereaktioita. Responding – not reacting. Tiiätkö, voin kohdata ja vastata eikä tarvitse äkkipikaisesti reagoida kaikkeen sen ensimmäisen impulssin mukaisesti? Sillain sitä päätä ja hermostoa voi uudelleen ohjelmoida. 

Tälläinen integraatio teksti putkahti tässä hetkessä. Ihanaa kun tekstikin virtaa.